keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Vasussa

Olin keskustelemassa pienimmäisestä päiväkodilla.
Hoitajalla oli hänestä paljon hyvää sanottavaa.
Hän on rauhallinen poika, pohtivainen ja tarkkaileva. Isänsä oloinen.
Hän innostuu yhteisestä toiminnasta ja tekee askartelujaan huolellisesti keskittyen.
Häntä kutsutaan hymypojaksi, kun hän on yleensä aina hyväntuulinen ja nauravainen.
Kovin voimakkaasti hän ei pahaa tuultaan näytä, mutta menee kyllä vakavaksi, jos häntä vähänkin joudutaan ohjaamaan tai hän on jossakin asiassa väärässä.
Poikani haluaa tehdä asiat itsenäisesti ja onkin taitava ja omatoiminen.
Hän rakastaa kirjoja ja jaksaa kuunnella vaikka seitsemän kirjaa perätysten.
Palapelit ja rakentelut ovat hänelle mieluisia.
Parhaan ystävän kanssa lapseni naureskelee ja kikattaa ja keksii vitsejä ja höpsötyksiä.
Päiväkotipäivän aikana hän keskittyy tekemisiinsä niin, ettei näytä siltä, että hänellä olisi kovasti ikävä kotiin. Vapaapäivät ovat kuitenkin tärkeitä ja leikit veljen kanssa rakkaita.
Hän ei innostu nopeista muutoksista, vaan tekee mielellään asioita osaamallaan, hyväksi havaitulla tavalla.
Syö milloin sattuu olemaan sillä tuulella. Nukkuu tunnin tai vähän päälle.

Emme asettaneet erityisiä kasvastutavoitteita.
Esikoinen taisi sanoa pienenä näin: "Ei minua tarvitse kasvattaa. Minä kasvan ihan ruualla!" 

Ei kommentteja: