torstai 25. marraskuuta 2010

Tom Yam Nam!

Tänään söin taivaallisen hyvää Tom Yam keittoa.
Kaikki muu pysähtyi. Oli vain maku.
Olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisesti.
Taivaallista keittoa tavallisena maallisen elämän päivänä.
En muista tapahtuiko muuta.

Edellisen kerran söin samalla tavalla viime kesänä.
Olin yksin mökillä ja tein hyvän salaatin.
Söin ulkona. Kävi pieni tuulenvire.

Keskityin maistamaan ja tuntemaan kaiken.



Tiedän, että on kovin latteaa kirjoittaa ja lukea mausta, jota en voi tässä kuitenkaan jakaa. Haluaisin avata teille höyryävän padan ja antaa maistiaisia, mutta pata ei ole minun, eivätkä keinoni siihen muutoinkaan riittäisi.

Minusta on kuitenkin jotenkin niin ihmeellistä, että ruuan maku voi jonakin hetkenä nousta kaiken yläpuolelle ja olla niin palkitseva, jopa luomoava... En malta olla kirjoittamatta siitä. Kuitenkin niin suuri osa syömisestä(ni) on tavallista arkista vatsan täyttämistä, jossa maut ovat totuttuja ja mukiinmeneviä, mutta joiden kohdalla maistaminen ei useinkaan avaudu tänään kokemallani tavalla.

Kesäisen salaattini ainekset eivät olleet erikoisia, eivätkä mautkaan, mutta niiden maistaminen keskittyneenä rauhallisena hetkenä oli silti samalla tavalla kiehtovaa ja voimaa antavaa.

Olen imettänyt kolmea pientä ja mietin, syövätkö vauvat kenties tänään kokemallani tavalla keskittyneesti ja tullen jotenkin kokonaisvaltaisesti ravituksi...?

Ei kommentteja: