tiistai 23. marraskuuta 2010

Luovista ja dialogia

Pohdin aiemmin sitä, mikä tuo iloa. Taisin oivaltaa siinä jotain niistä suunnista joihin haluan olla pyrkimässä.

1) Luovis
2) Dialogi
3) Kauneudesta nauttiminen

Olen vielä tämän viikon kotona lääkärin määräyksestä. Kävin kuitenkin eilen koululla hakemassa opiskelijoiden töitä arvioitavaksi. Osallistuin myös kokoukseen, jotta en olisi palatessa niin pihalla yhteisistä asioista. Kouluyhteisö on intensiivinen ja (yli-)virikkeinen paikka. Jo lyhyt vierailu herätti minussa paljon kuhinaa.

Nyt onkin hyvä palailla siihen ajattelemisen ja tilan tuntuun, josta olen sairauslomalla nauttinut.
Koen, että oivalsin tuota aiempaa kirjoitusta miettiessäni jotain itsetuntemukseni kannalta tärkeää.
Myös aika mietteissä on jotain sellaista, mitä en haluaisi heti unohtaa.
Monestakin syystä miellän tämän sairausloman yhden kauden päättymisenä ja sen jälkeen avautuvan ajan uuden alkuna. Millaisissa tunnelmissa, millaisiin suuntiin toivoisin uuden ajan avautuvan?

Luovis tarkoittaa kaikkea sellaista tekemistä joka on luovaa ja leikillistä ja joka tuo elämääni sekä haastetta että iloa. Minulle oli tärkeä oivallus tunnistaa luovisteeman toistuvuus monissa sellaisissa kaukaa katsoen erityyppisissä puuhissa, joista olen elämän varrella nauttinut. Nyt haluan muistaa, että on tärkeää vaalia tätä minulle ominaista ja iloa tuovaa tekemisen tapaa, antaa sille mahdollisuuksia eri tahoilla iltasadun lukemisesta työtehtävien suorittamiseen... tai liikuntatuokioista hiljaisiin iltahetkiin...

Nuorena ajattelin, että en ole luova, koska en ollut missään taiteenalassa erityislahjakas. Myöhemminkin olen joskus kavahtanut luovuuteen liittyviä erilaisia mielleyhtymiä. En ole taiteilija enkä käsityöläinenkään, mutta luovasta sopivan leikillisestä tekemisestä minä nautin aivan oikeasti :-). Vuosia taaksepäin jotain sellaista on aina kulkenut mukanani.

Dialogi
Luoviksen kohdalla on kyse tutun tunnistamisesta ja arvostamisesta. Dialogin haluan nostaa avainsanakseni vähän toisesta syytä. Se liittyy enemmän sellaiseen kaipuuseen, jolle en ole ollut erityisen taitava löytämään toteutusta. Haluan, haluaisin kuitenkin useammin ja enemmän asettua aidosti dialogiin ympäristöni kanssa ja tässä ymmärrän ympäristön laajasti. Haluan kuulla ja kuunnella lapsiani avoimesti ja läsnäolevasti; ja myös tutkien ja oppien siitä, mitä reaktioita he minussa herättävät. Haluan työssäni avata mahdollisuuksia pieniin tärkeisiin kohtaamisiin ja laajemmin keskustelevaan, kyselevään ilmapiiriin. Haluan olla ajatuksineni vuorovaikutuksessa niiden ajattelijoiden ja tekstien kanssa joista puhun. Haluan asettua syvemmin ja rohkeammin dialogiin niiden ajatusten kanssa, joita kohtaan minulle tärkeissä kirjoissa. Haluan asettua kuuntelemaan ja ymmärtämään ja ottamaan vakavasti - toisen ja itseni yhtälailla. Minulla on vain tämä elämä ja haluan ymmärtää sitä tästä elämästä käsin ilman turhaa post-modernia etäännyttämistä, kyynisyyttä ja välimatkaa. Haluan asettua ajattelemaan ja tehdä sen vuorovaikutuksessa. 

Kolmas sanoista on pienin, mutta silti tärkeä.
Haluan kauneutta ympärilleni.
Ja kun ympärilläni on kauneutta, kuten vaikka tänään lumisen maiseman muodossa, haluan osata ja muistaa nauttia siitä.
Myönnän siis, että haluan käyttöesineiden olevan kauniita, enkä aio häpeillä sitä. (Vaikka se tarkoittaakin sitä, että olen ihminen joka ostaa esim. kännykän - tai kalenterin ulkonäön perusteella...)
Aion kunnioittaa vähän enemmän myös käytännössä sitä tarvetta, että meillä olisi edes joskus siistiä. (Sanoo hän, pientä epäuskoa äänessään...)


Reseptini olisi siis luovaa dialogia kauniissa ympäristössä.
Kuulostaa hyvältä, eikö?
Ja epärealistiselta arjen vaatimusten keskellä?
Silti on parempi, että horisontissa on piste, josta voin ottaa suuntaa.

2 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, selkeä kiteytys. Palaan vielä tähän ajan kanssa.

Lainasin muuten kirjastosta sen viime viikolla mainitsemasi kirjan. Aloitettu on. :-) Kiitos hyvistä vinkistä.

Marikki kirjoitti...

Mukavaa tämä blogivuorovaikutus - kirjoitat varmaan, jos kirja härättää sinussa ajatuksia. Minulle alkuosa oli antoisin, lueskelin itsekin sitä osin uudelleen...