Sivut

maanantai 19. elokuuta 2013

Olen laskeutunut töihin kevyemmin, kuin mitä osasin odottaa. 
Välillä olen ollut muuten raskas,
välillä olen hengittänyt auringossa, luullut kesäksi,
lukenut puutarhan kukat, odottanut jotakin. 

Katson vihreää seinää,
haaveilen tulen tuoksusta, mutta en taida enää päästä mökille.

Tutkijat hukuttavat rottia ja etsivät kuoleman jälkeistä mieltä.
Uskon uskomatta, kävelen aurinkoisella kadulla ja
näen miten kaikki jäsentyy ajatuksen varassa,
luovuttamattomasti.






tiistai 6. elokuuta 2013

Paju on ollut kaksi päivää esikoulussa. 
Uusi paikka, uudet hoitajat ja osaksi tutut lapset.
- Kivempaa kuin päiväkodissa, hän toteaa molempina päivinä.
Toivon, että tämä on hyvän alku. 

lauantai 3. elokuuta 2013

Loman loppumisen mietteitä

Nyt on koulun alkua edeltävä viikonloppu.
Aloitan työt oikeasti maanantaina ja virallisesti keskiviikkona.
Ylihuomenna vien nuorimmaiseni esikouluun (!). 
Koululaiseni aloittavat koulutyönsä minua viikon myöhemmin. He ovat ensi viikolla päivät harrastusleirillä. 

Otan arjen vastaan oikeastaan jo ihan mielelläni.
Sikäli kun tiedän, meille on tulossa ihan tavallinen syksy ja se on mukavaa.

Eilen ostin uuden työlaukun. 
Aion kantaa paljon entistä vähemmän papereita kotiin, joten vanha laukku, jollaista olen käyttänyt koko urani ajan, saa nyt jäädä. 
Ostin myös yksinkertaisen mustan perusvillatakin. Se tuntui kaupassa ihanan turvalliselta ja lämpimältä kesän väriloiston jälkeen. 

Olen aloittamassa lukuvuoden ehkä vähän vähemmän hämmentyneenä kuin yleensä. 
Ehkä luotan ihan pikkuisen enemmän nyt siihen, mitä olen tekemässä. Tai siis olin tekemässä jotain tiettyä ja nyt jatkan siitä. Ei perusteellista uudelleenarvioitia tällä kertaa. 

Luokan eteen astuminen houkuttelee ja kauhistuttaa (edelleen).
Kaikki tapahtuu sillä pinnalla. 

Tapailen rentoutta, mutta en tiedä haluanko tinkiä intensiteetistä...
Mietin jännittämistä, itseluottamusta, perimmäistä varautuneisuutani...
Ehkä kauhistuneisuus vain kertoo, että tehtävä on edelleen haaste, eikä itsestään selvää rutiinia?

Tai sitten kauhistuneisuus on jonkilainen opittu jäänne; 
jossain mielessä jo tiedän, etten pelkää ihmisiä, eikä minun tarvitse pelätä sitä tilannetta luokan edessä. Että tänä syksynä menen, avaan uuden laukkuni ja aloitan - ja aavistan, mitä tulee tapahtumaan, mikä vaikutukseni on ja mikä parhaimmillaan on mahdollista. Ja senkin, ettei minun tarvitse pystyä ihmeisiin pystyäkseni siihen, että osa siitä tapahtuu itsestään, suunnittelematta, kaiken muun ohessa, että sille on vain annettava tilaa ja ripaus luottamusta. 

Suunnittelen laukkuni pakkaamista. 
Kohta astun toisella jalalla jo syksyyn, vaikka parvekkeella on vielä kesä ja edessä elokuiset illat. 

torstai 1. elokuuta 2013

Rakkauden ympäröimänä

 Sain tänään viisivuotiaaltani tälläisen kuvan. Minut on kuvattu tuossa keskellä. Olen siinä selvästi rakkauden ympäröimänä ja nautin olostani. Niin yritän tehdä täällä muutenkin... 


Parvekkeella puolestaan istun kukkien ympäröimänä. Pyysin ja sain mieheltä parvekkeen täyteen kukkia syntymäpäivän kunniaksi. Ihanaa, että vielä on lämpimiä ilmoja ja voin istua teekupin kanssa ulkona. 














keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Säilöttyjä sitruunoita

Loman viimeisen viikon alkaessa nämä marokkolaistyylisesti suolaamalla ja hapattamalla säilötyt sitruunat siirtyvät jääkaappiin muhimaan. Kuukauden päästä tiedän, tuliko hyvää. 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ilman maitoa ja leipää

Kesä on ollut erilaisen syömisen aikaa.
Kävin ravitsemusneuvojalla ja aloitin mahdollisten yliherkkyyksien selvittämisen hänen ohjeillaan.
Aiemmissa mietteissä olin päässyt oikeille jäljille. Nyt kaikki vain tehtiin selkeämminen ja johdonmukaisemmin.

Niinpä kesä on kulunut ilman maitoa ja leipää. 
Kesä on myös kulunut suurelta osin ilman refluksia! Aiemmin juhlin jo yhtä refluksitonta päivää - nyt olen saanut viikkoja.
Ja jokainen oirepäivä on antanut lisää tietoa.

Aluksi siis oli suunnitelma, että vältän maidon ja gluteenipitoiset viljat, soijan ja palkokasvit sekä liudan muita pikkuärsyttäjiä. Heti alkuun lisäsin vältettävien listalle myös aitokauran, koska sain siitä tehdystä puurosta oireita. Lisävahvistuksen tähän toi tuskainen yö, jonka vietin syötyäni mökkireissulla Vuohelan herkkupuodin hyviä aitokaurasämpylöitä.

Menetettyjen viljojen korvaaminen gluteenittomilla tuotteilla tai omilla leipomuksilla ei ole näyttänyt lupaavalta. Pari marjapiirakkaa olen tehnyt ja saanut niistä lieviä oireita. Toissapäiväiset tattariperunarieskat olivat nekin liikaa. Tattari siis myös pois listalta.
Tällä hetkellä en tiedä muita oireettomana pitäviä viljoja kuin riisi ja maissi. Ne jäljellä olevat pitää varmaan kokeilla kukin erikseen. Elän siis aikalailla leivätöntä elämää.
Pienen epäilyksen listalla on lisäksi vielä valitettavan monia ruoka-aineita. Niiden rooli selvinnee pikkuhiljaa, kun oireettomia aikoja tulee enemmän ja pääsen niitä erikseen kokeilemaan.

Sekä maidon että viljojen välttäminen tekee ruokavaliosta aika erilaisen
ja vaatii omatoimisuutta.  

Viljayliherkkyys on amerikkalaisessa ruokakeskustelussa todellinen muotitauti.
Siksi minua nolottaa ja hämmentää huomata, että en tosiaan voi syödä viljaa kärsimättä epämukavasta olosta. Huomaan, että vähän jännitän sosiaalisia tilanteita, joissa syödään.
Leipä on niin perusruokaa ja vähän kaikessa on maitoa...

Lisäksi tämä on (ainakin näin alkuun) vähän työlästä.
Kaikki ruoka pitää tehdä itse, mikä ei ole pelkästään huono asia. Alkukesän kaavaan aloin jo vähän kyllästyä, joten nyt yritän miettiä tarpeeksi variaatiota tähän. Asiaa eivät helpota lasten henkistä laatua olevat ruokarajoitukset, joiden kanssa painiskellaan harva se päivä.
Vähän mietityttää, miten tästä selvitään loman jälkeen, kun on paljon muutakin mietittävää.

Mutta oireettomuus kyllä nostaa motivaatiota! Ihan aukottoman selkeä tilanne ei vielä ole, mutta huomattavan hyvä kuitenkin. Ja paljon parempi kuin keväällä ja talvella...
On hyvä olla, kun on hyvä olla. 


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Pilvet kasautuvat öisin.
Välillä tuulee ja näen valon,
unohdan, että kesä ei jatku.
Odotan kukkia ja satoa
ja huolettomia päiviä,
vaikka tiedän, ettei
murheetonta elämää tule.


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Paluu

Olen tullut matkalta kotiin.
Palaan keittiöön.
En ole viikkoon valmistanut ruokaa.

Keittiö tuntuu sekavalta ja epätäydelliseltä.
Haluaisin rakastaa sitä ja viihtyä,
mutta en ihan osaa.

Teen uusia perunoita ja silliä,
oman maan salaattia,
puolukkakiisseliä.

Haluaisin paeta ja asettua
eikä oikein vielä ole kummankaan vuoro.

Kotona tee on hyvää.
Ulkona on vehreää ja sataa.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Facebookpostaus

Haluaisin laittaa facebookiin viestin,
mutta en osaa.
Yksittäinen lause tuntuu mahdottomalta.
Pelkkä tilan vähyys tyhjentää mielen kertaheitolla.

En tiedä mitä minusta laittaisin näkyville
lauseessa tai kahdessa.

Pidän ystävistä, jotka jakavat elämästään raidan sieltä ja toisen täältä. 

Minulla vain
on onnettoman vähän
mitään sanottavaa.

Blogissa teksti voi jatkua niin pitkään, kuin se jatkuu.
On vähemmän valittavaa,
voi vähän tapailla.
Yleensä en tiedä, mistä aion kirjoittaa. Facebookissa se pitäisi tietää heti.

Mistä vain voi kirjoittaa.
Lapsista.
Kahviloista.
Kiireestä.
Lomasta.
Siivoamisesta.
Harrastuksista.
Harmituksesta.
Hyvistä hetkistä.

Laitanko facebookin, että pesin tänään ikkunoita?
"Ikkunakahvaa ei löytynyt, joten sisäpinnat jäivät vielä.
Älkää tulko meille kahville ilta-auringon aikaan."

Ei kukaan tule meille kahville ilta-auringon aikaan.
Tai ehkä joku voisi tulla, kun oikein kielletään.

Haluaisin laittaa facebookin viestin.
On estoja.



maanantai 17. kesäkuuta 2013


Eilen sain melkein kuin pienen lottovoiton ja olin onnellinen. 
Tänään koin eräänalaisen takaiskun ja olin alakuloinen -
ikäänkuin eilinen onnellisuus ei tänään koskettaisi minua millään lailla, ei olisi mitenkään erityisen todellinen. 
Vain tämä hetki on todellinen:
nykyhetken tunnediktatuuri.