Sivut

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Yksinkertaisesti

Olen miettinyt niin monitaisoisia,
pitää yksinkertaistaa välillä

20-6-2006 kirjoitin:

Tavoitteet


Unen rajamailla selkenee: 
Rakastaa.
Ajatella.
Rakastaa.
Ajatella.

Pätee edelleen.
Yksinkertaisesti.

Tai ehkä lisäisin hengittämisen.

Tarina, joka opettaa minua

Nuori muusikko* harjoitteli etevän opettajan ohjauksessa. Silti hän oli usein turhautunut harjoitteluunsa. Hän koki edistyvänsä hitaasti. Hän tunsi itsensä riittämättömäksi ja epäili harjoittelun olevan lähes turhaa. Eräänä epätoivon hetkenä hän teki listan asioista, jotka hänen tulisi saavuttaa voidakseen kokea itsensä onnistuneeksi muusikoksi.

Kolme vuotta myöhemmin hän harjoitteli edelleen. Vieläkin hän oli ajoittain turhautunut ja riittämättömyydentunteiden vallassa. Erään tällaisen harjoittelukerran päättyessä hän löysi nuottiensa välistä aiemmin kirjoittamansa listan. Hän huomasi saavuttaneensa jokaisen asettamistaan tavoitteista.

Hän oli siis kehittynyt,
mutta hän ei edelleenkään ollut tyytyväinen.

Pitäisikö hänen
- tai voisi hän -
päätellä, että hänen nykyinen turhautumisensa on turhaa vaativuutta ja perfektionismia?
Voisiko hän ajatella jotenkin tähän tapaan:
Nythän minä olen jo kyllin hyvä, pätevä ja osavaa, 
ja se epätäydellisyys, joka minua vielä vaivaa on vain unohdettava ja jätettävä omaan arvoonsa. Osaan soittaa, joten siis soitan sen osaamisen varassa tästä eteenpäin, enkä vaadi itseltäni liikoja?


Muusikko kuitenkin haluaa kehittyä muusikkona.
Hän ei luovu harjoittelemisesta.
Hän ei luovu tietoisuudesta sen suhteen, missä kohdissa hänellä vielä on parannettavaa.

Sensijaan hän pyrkii luopumaan kärsimättömyydestä
oman keskeneräisyytensä suhteen.
Hän pyrkii luopumaan siitä odotuksesta, että tulisi hetki,
jolloin hänestä tuntuisi ratkaisevasti erilaiselta,
valmiilta, pätevältä, onnistuneelta.
Hän lakkaa etsimästä tyydytystä tekemisen ulkopuolelta, arvioinneista ja päämääristä
ja etsii sitä enemmän tekemisestä itsestään,
harjoittelusta, oppimisesta,
matkalla olemisesta.

"I became patient with my progress. I not stopped looking at my progress, I stopped looking for mys progress alltogether. Progress is a natural result of staying focused on the process of doing anything." s. 57

*Thomas S. Sterner kertoo tarinansa teoksessa The Practicing Mind, 2005, Mountain Sage publishing.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Näillä ohjeilla onnistuu aina


Tajusin äkisti, että olen piiloperfektionisti. 
Vaikka olen julkilausutusti kohtuullisuuden, levollisuuden ja suhteellisuudentajun ystävä 
saatan jossakin tietoisen mielen rajamailla ajatella tekemisistäni vaikkapa näin:

Opetuksen tulisi
olla hyvin suunniteltua,
mutta spontaaniudelle on hyvä jättää runsaasti tilaa.
Opetustilanteiden tulisi
edetä tehokkaasti, aikaa hukkaamatta,
rennon ja levollisen tunnelman vallitessa.

Opettajan tulisi
olla rohkeasti esillä ja luottaa lavasäteilyyn
unohtamatta kuitenkaan
että tärkeintä on antaa opiskelijoiden omille prosesseille
tilaa ja ymmärtää väistyä sivuun silloin,
kun on sen aika.

Opetettavaa aihetta tulee käsitellä puolueettomasti,
mutta kuitenkin ajatuksia herättäen.
Hauskaakin tunneilla saisi olla,
viisautta ja syviä totuuksia unohtamatta.


Näillä ohjeilla opettaja onnistuu opettamaan aina niin, ettei ole yhteenkään oppituntiin  aivan kokonaan tyytyväinen.

On kuluttavaa olla aina vähän tyytymätön. 
En kuitenkaan ymmärrä, miten voisin olla tavoittelematta hyvää,
vaikka se tarkoittaakin sitä, että tavoittelen montaa erilaista hyvää samanaikaisesti.
Toisaalta lienen valmis myöntämään senkin, että en voi olla kaikkea kaikille.
Että minun pitäisi ymmärtää paremmin omia valoja ja varjojani, 
rakentaa omien vahvuuksien varaan,
yksinkertaistaa, 
valita. 


Osa hankaluudesta liittyy siihen, että 
työn peilittömässä salissa on 
vaikea nähdä itseään.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Seuraavia askelia

Aamu aukeaa sumuisena - ulkona ja sisällä.
Lähden töihin,
yritän ottaa rauhallisesti.
Olo on edelleen huono. Otan eilen määrättyjä lääkkeitä.
Tulee olo, että pitäähän niitä nyt edes kokeilla.
Yritän antaan itselleni luvan suoriutua tunneista kohtuullisesti:
siis voinnin huomioon ottaen vaikka vain rimaa hipoen.
Se ei ole ihan helppoa: opiskelijoiden katseet tuntuvat penäävän luottamuksen arvoisuutta, odotuksiin vastaamista.
Ei se ihan niinkään ole. Se on taas tunne, tunne vaan.
Lähden töihin.
Yritän ottaa rauhallisesti.
Ihan saa ihminen olla välillä rikkinäinen.

torstai 8. syyskuuta 2011

Migreeni matalaks ja muita mietteitä

Tänään oli migreenipäivä,
kärsin pahoinvoinnista ja muista "sivuoireista".
En pystynyt opettamaan.
Menin iltapäivällä työterveyshuoltoon.
Ajattelin, että olisi hyvä saada vastauksia muutamiin kysymyksiini ja ohjeet lääkityksestä kerrakin ihan omaan profiiliin sopiviksi.

Odotus, että lääkäristä saa lääkkeitä, täyttyi.
Minulle määrättiin triptaaneja,
tulehduskipulääkettä
ja pahoinvointilääkettä.
Ostin lääkkeet ja kolme litraa dieettikolaa ja raahustin kotiin.

En olisi ikinä tajunnut miten lääkkeitä on tarkoitus käyttää ilman mukavaa apteekkihenkilöä, joka jaksoi miettiä lääkearsenaalin käyttötarkoitukset läpi kanssani.

Sen enempää apteekissa kuin lääkärissäkään ei selvitetty sopivatko triptaanit minulle. Kotona luen lääkkeen käyttöohjeita. Olen mahdollisesti ryhmässä, jonka ei pidä lainkaan käyttää kyseistä lääkettä ja aivan varmasti ryhmässä, jonka tulee olla lääkkeen käytössä "hyvin varovainen". 

Viattomalta kuulostava pahoinvointilääke vaikuttaakin keskushermostoon. Lääkettä käytetään mm. skitsofrenian hoitoon. Se voi aiheuttaa väsymystä, uneliaisuutta ja vaikuttaa reaktiokykyyn. (Yleisissä sivuvaikutuksissa on muuten mainittu myös pahoinvointi...?). Myös tämän lääkkeen "ole erityisen varovainen" osastossa mainitaan sairauksia, joiden riskiryhmään kuulun.

Tulehduskipulääkkeen käyttöön puolestaan liittyy "hieman suurentunut sydäninfarktin tai aivohalvauksen riski".
Ja tässäkin lääkkeessä em. riskiryhmiin kuuluvia kehoitetaan keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa.

Johtopäätökset: Loppuillan lääkitsin itseäni dieettikolalla ja ajan kulumisella, joista jälkimmäisen ansiosta aloin pikkuhiljaa palata ennalleni.

*** Sain kaikki nämä lääkkeet ilman mitään mainintoja riskitekijöistä, ilman terveystilanteeni minkäänlaista kartoittamista. Pitäisikö sen näkyä päältä, jos kuuluu riskiryhmään?

Mainitsin lääkärille heti aluksi, että ongelmani ei uhkaa työkykyäni ja kerroin, että olen ollut kolmen vuoden aikana kaksi kertaa poissa työstä migreenin takia. (Ja nämä kaksi kertaa ovat ainoat kerrat koko työurallani.) Tottakai migreenistä on harmia, mutta en voi mitenkään väittää, että se heikentäisi elämänlaatuani.

Tässä - kuten joskus aiemminkin - on tuntu, että lääkärit ampuvat helposti aika kovilla; olettavat, että potilas haluaa ensisijaisesti lääkkeitä ja lääkitsevät mieluusti tehokkaimmilla lääkkeillä, vaikka lievempiä ja turvallisempiakin keinoja olisi vielä kokeilematta.
Tavallaan ymmärrän lääkäriä. Tietyssä mielessähän jo vastaanotolle asteleminen on teko, joka viestii, että kärsimystä on, tarvitaan jotain... Eikä lääkäri ehkä jaksa, jos pitää koko ajan mielessään sen, että lääkkeet ovat aina jossain mielessä myös myrkkyjä ja apu yhdessä kohtaa voi olla riski toisessa kohtaa...

Oma odotukseni siitä, että näillä lääkkeillä saisin nuo poissaolopäivät olemattomiin, ei näyttäisi toteutuvan: jos migreeni uhkaa ja siihen ottaa kolmiolääkettä, on tuskin välittömästi työkykyinen, nuo muutkin lääkkeet väsyttävät - eivätkä ne poista kohtausta, vaan lievittävät kipua / pahoinvointia. Muut oireet siis mahdollisesti jatkuvat ja ne ovat minulle aika suuri haitta nekin.

Ehkä on ihan viisasta jatkaa kuten tähänkin asti: pitää se migreenipäivä silloin, kun se osuu kohdalle. Vaikka se joskus olisi työpäivä.
Ruokkia elämässä migreeniltä suojaavia laatutekijöitä.
Hyväksyä se, että kaikkeen en silti voi vaikuttaa.

Yksi syy tähän lääkärireissuun oli, että sillä ensimmäisellä kerralla kun olin migreenin takia poissa, joku kysyi lääkityksestä ja kun sanoin, etten yleensä ottanut mitään tai vain vähän kipulääkettä tunsin itseni jotenkin tyhmäksi tai jopa vähän vastuuttomaksi.
Siis tähän tapaan: olisiko minulla edes OIKEUTTA olla poissa töistä, jos en käytä kaikkia mahdollisia tehokkaita keinoja sairauden estämiseksi? Minähän lähestulkoon kerjään verta työnantajan nenästä, jos elelen näin välinpitämättömästi...

Nytpä olen tässäkin suhteessa viisaampi ja voin sanoa, että eivät ne triptaanit taida oikein sopia minulle...

Ps. Farmaseutti kertoi tavallisilla kipulääkkeillä toteutettavasta lääkityksestä, jota en ole aiemmin kokeillut. Sitä saattaisin kokeilla.
Uskallankohan enää lukea mitä riskejä ibuprofeenin ja parasetamolin käyttöön liittyy?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Saa toivoa II

Vaikuttaa hyvältä.
Oikein hyvältä:
Voi juurtua ja avartua.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Elämäsi voi olla parempi

Poikien leikissä on mainoskatkoja.

Leikin mainos kuuluu näin:
"Osta auto,
niin elämäsi voi olla
parempi kuin ennen!"


Siinä on mainostamisen idea kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Saa toivoa

Tänään on vähän sellainen upporikasta tai rutiköyhää päivä.
Joku jossain meistä kaukana tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat meihin vielä pitkään.
En edes tiedä, milloin kuulen niistä. Hui.

Toivon hyvää.
Toivokaa tekin.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Paradoksaalista

Tuon edellisen alavireisen tekstin päivänä pidin oppitunnin, josta sain (oppimispäiväkirjassa) seuraavan palautteen: "Tämä oli ehkä lukioaikani paras oppitunti..."

Salaisuuteni?
Puhuin vähän. Annoin tilaa. Vein itseni pois tieltä.

Opetus?
Tunteet eivät ole kaikki, mitä on.

torstai 1. syyskuuta 2011

Olen tyhjä
Minulle ei jää mitään

Teen vaikeita asioita
muiden katseiden alla:
ajattelen ääneen,
yritän puhua tosia

Sanat -
en saa tietää
kuinka niiden käy

Jään yksin,
ei sanoja,
ei ketään