Työn maailmaan sopeutuminen herättää valtavasti ajatuksia.
Olen ehkä kollegojen silmissä hassu, kun mietin milloin sitä ja milloin tätä - ja jaksan rasittua niistäkin (pikku-)asioista, joiden kanssa he ovat tiensä jo löytäneet.
Mutta olen herkkis myös muuten. Pienet kohtaamiset tuntuvat, liikuttavat.
"Kiitos tästä tehtävästä, ope", kirjoitti yksi opiskelija palautetun tehtävän loppuun.
Toinen tuli kertomaan minulle, mille alalle aikoo. Olisiko aineestani siinä hyötyä? Kuuntelen ja vastaan, toivotan tervetulleeksi kursseille. Tuntuu hyvältä katsoa silmiin.
Kaksi kaverusta, joiden kevättä värittivät jatkuvat poissaolot, ovat istuneet kurssilla jokaisella kerralla paikalla. Käyn kehumassa, olen huomannut, hyvin menee.
Tästähän tämä koostuu. Näistä ihmisistä.
On vähän sääli, että kurssit vaihtuvat niin tiheään.
Juuri kun opin tuntemaan, tulevat uudet.
torstai 17. syyskuuta 2009
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Välipala
Menimme lähikauppaan suoraan päiväkodista.
Oli jo aika myöhä
ja pojilla oli nälkä.
Ostin banaaneja.
Mentiin kassalle, maksettiin.
Ulkona annoin molemmille pojille
puolikkaan banaania käteen.
Se oli ihmeellistä,
niin helppoa, niin tavallista.
Aurinko paistoin katukiveykseen.
Minun poikani söivät banaania.
Oli jo aika myöhä
ja pojilla oli nälkä.
Ostin banaaneja.
Mentiin kassalle, maksettiin.
Ulkona annoin molemmille pojille
puolikkaan banaania käteen.
Se oli ihmeellistä,
niin helppoa, niin tavallista.
Aurinko paistoin katukiveykseen.
Minun poikani söivät banaania.
Tunnisteet:
allergia,
arki,
kiitollisuus,
lapset
maanantai 14. syyskuuta 2009
Lasten kanssa
Miltä näyttää neljävuotias aamuisin, kun hän on juuri noussut ja kävelee olohuoneeseen luottavaisin askelin, täytenä itsenään? Hän on matkalla minun syliini.
Jos osaa juosta yksivuotiaan tavoin niin, että jokainen askel tuo iloa jokaiselle, joka sitä katsoo - mitä enempää voi vaatia?
Elämä lasten kanssa on kaaos.
Käyn yleensä ainakin kahta keskustelua samanaikaisesti.
Kaikkialla on ääntä, leluja, joku, joka haluaa jotakin, toinen joka ei halua antaa.
Käsittämätöntä, hallitsematonta!
Mutta
vähän tästä avautuu helmihetki.
Se pyyhkii tyhjäksi kaiken hälyn.
Täyttää kaiken rakkaudella, pehmentää rajat.
Se pieni, joka piti opettaa nukkumaan yöt läpeensä,
kiipeää kainaloon, painautuu minua vasten. Ei ajatukset, vaan sydän
ohjaa kaiken.
Jos osaa juosta yksivuotiaan tavoin niin, että jokainen askel tuo iloa jokaiselle, joka sitä katsoo - mitä enempää voi vaatia?
Elämä lasten kanssa on kaaos.
Käyn yleensä ainakin kahta keskustelua samanaikaisesti.
Kaikkialla on ääntä, leluja, joku, joka haluaa jotakin, toinen joka ei halua antaa.
Käsittämätöntä, hallitsematonta!
Mutta
vähän tästä avautuu helmihetki.
Se pyyhkii tyhjäksi kaiken hälyn.
Täyttää kaiken rakkaudella, pehmentää rajat.
Se pieni, joka piti opettaa nukkumaan yöt läpeensä,
kiipeää kainaloon, painautuu minua vasten. Ei ajatukset, vaan sydän
ohjaa kaiken.
torstai 10. syyskuuta 2009
Irrallisia huomoita
Tytär on kirjoittanut ensimmäisen tarinan koulussa annettuun tarinavihkoon. Se on pitkä ja hän on väkertänyt sitä innolla.
Työviikko on takana. Huomenna lomailen eli osallistun työhöni kiinteästi liittyvään koulutukseen palkattomalla virkavapaalla. Kuntatalouden säästöpossuun kilahtavat nekin rahat siis. Toivottavasti maailma(nkolkka) pelastuu.
Opettaminen on ollut hitusen vähemmän hämmentävää.
Ikäänkuin alkaisin saada otetta jostain.
Sanoja en vielä, mutta jotain tuntumaa.
Tilasin kirjoja. Nam.
Arkistointi/mappi/tiedosto/monistesäilytys ym. systeemini on kriisissä. Kehitelläkö uutta vai palata vanhaan, vaikka siinä onkin joitain rasittavia piirteitä? Nykytila on ns. hallitun kaaoksen reuna-alueella. Siinä on riskejä.
Pitäisi olla aikaa ja tapoja ajatella.
Käveleminen on hyvä.
Tänään muuta liikeettä tarjolla.
Työviikko on takana. Huomenna lomailen eli osallistun työhöni kiinteästi liittyvään koulutukseen palkattomalla virkavapaalla. Kuntatalouden säästöpossuun kilahtavat nekin rahat siis. Toivottavasti maailma(nkolkka) pelastuu.
Opettaminen on ollut hitusen vähemmän hämmentävää.
Ikäänkuin alkaisin saada otetta jostain.
Sanoja en vielä, mutta jotain tuntumaa.
Tilasin kirjoja. Nam.
Arkistointi/mappi/tiedosto/monistesäilytys ym. systeemini on kriisissä. Kehitelläkö uutta vai palata vanhaan, vaikka siinä onkin joitain rasittavia piirteitä? Nykytila on ns. hallitun kaaoksen reuna-alueella. Siinä on riskejä.
Pitäisi olla aikaa ja tapoja ajatella.
Käveleminen on hyvä.
Tänään muuta liikeettä tarjolla.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Olen hyvällä tuulella vaikka tapahtuu hassuja ja tulee takapakkia. Kunnanisät, kippuranenät koikottavat kummia, eivät ymmärrä niitä näitä olosuhteista, joita ovat luomassa. Hyvä tuuli taisi tulla työpaikalta: sinnepä jätin työt ja astelin pois, omaan iltaan ja elämään. Tänä iltana ei ollut iltatöiden vuoro. Nukutin pienen. Katselin häntä vähän, kippurassa, raitapaita. On mukava olla. Ihan vaan yksinkertaisesti mukava olla.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Omena puusta
Mies keskustelee lasten kanssa suuria.
- Mikä on suurin, mitä voit kuvitella?
Sinivalaista edetään tähtisumuihin, sellaisiin, jotka kattavat kaikki tähtisumut. Olisiko sellainen suurinta, mitä ajatella saattaa?
- Jos olisi sellainen tosi suuri auto, joka olis sitä tähtisumua suurempi, ehdottelee keskimmäinen, tai talo, tosi iso talo!
Päädytään Jumalaan.
Olisiko Jumalan, jos hän on kaiken luonut, oltava vieläkin suurempi kuin kaiken kattava tähtisumu?
Ei välttämättä, järkeilee esikoinen. Onhan siemenkin pieni ja siitä kuitenkin voi kasvaa jotain suurta. Jumalan ei siis välttämättä tarvitse olla kaikkea luomaansa suurempi.
Mikä sitten olisi kaikkien pienin elävä olio maailmassa?
- Muurahainen, huutaa keskimmäinen.
- Solu, ehdottaa esikoinen. Loppuillan he miettivät viruksia, molekylejä ja atomeja. Ja sitä, mikä olisi kylmin asia maailmassa.
Mikä voisi olla aurinkoa kuumempi?
- Suurempi aurinko?
Mutta olisiko kaksi aurinkoa tosiaan kuumempi kuin yksi aurinko. Olen epävarma. Kai se riippuu siitä, mitä kuumuudella tarkoitetaan.
- Mikä on suurin, mitä voit kuvitella?
Sinivalaista edetään tähtisumuihin, sellaisiin, jotka kattavat kaikki tähtisumut. Olisiko sellainen suurinta, mitä ajatella saattaa?
- Jos olisi sellainen tosi suuri auto, joka olis sitä tähtisumua suurempi, ehdottelee keskimmäinen, tai talo, tosi iso talo!
Päädytään Jumalaan.
Olisiko Jumalan, jos hän on kaiken luonut, oltava vieläkin suurempi kuin kaiken kattava tähtisumu?
Ei välttämättä, järkeilee esikoinen. Onhan siemenkin pieni ja siitä kuitenkin voi kasvaa jotain suurta. Jumalan ei siis välttämättä tarvitse olla kaikkea luomaansa suurempi.
Mikä sitten olisi kaikkien pienin elävä olio maailmassa?
- Muurahainen, huutaa keskimmäinen.
- Solu, ehdottaa esikoinen. Loppuillan he miettivät viruksia, molekylejä ja atomeja. Ja sitä, mikä olisi kylmin asia maailmassa.
Mikä voisi olla aurinkoa kuumempi?
- Suurempi aurinko?
Mutta olisiko kaksi aurinkoa tosiaan kuumempi kuin yksi aurinko. Olen epävarma. Kai se riippuu siitä, mitä kuumuudella tarkoitetaan.
Tunnisteet:
ajattelu,
avaruus,
havaintoja,
lapset,
mies
Hyviä
On sumuinen aamu, vähän synkkä. Ensimmäinen tällainen aamu. Olen syksyssä. Väistämättä.
Haluan ajatella hyviä asioita, vahvistaa niitä itsessäni:
Pikkuiseni syö luumua ja banaania.
Keskimmäiseni syö melkein kaikkea, mitä hänelle on ehditty kesäkaudella kokeilemaan.
Eilen tein helminauhan yhdessä tyttären kanssa.
Sille oli varattu aivan erityinen käyttötapa.
Päällystin kalenterin harmaan kannen kuvilla, jotka tuntuvat hyviltä (tummaa, kaunista).
Olen alkanut lukea. Pitkästä aikaa se tuntuu minulle oikealta ravinnolta.
Olen alkanut myös etsiä sopivaa musiikkia. Löydänkö, en tiedä. Mutta jo se, että kaipaan. Niin pitkän tauon jälkeen.
Olen löytänyt viisaita ja koskettavia sanoja.
Ymmärrän, että olen oppimassa.
Liikuntaharrastus alkaa tällä viikolla.
Mies on viisas ja lempeä. Muistuttaa itselleen ja minulle, että tämä ylitsevyöryvän täysi ei kestä ikuisesti.
Haluan ajatella hyviä asioita, vahvistaa niitä itsessäni:
Pikkuiseni syö luumua ja banaania.
Keskimmäiseni syö melkein kaikkea, mitä hänelle on ehditty kesäkaudella kokeilemaan.
Eilen tein helminauhan yhdessä tyttären kanssa.
Sille oli varattu aivan erityinen käyttötapa.
Päällystin kalenterin harmaan kannen kuvilla, jotka tuntuvat hyviltä (tummaa, kaunista).
Olen alkanut lukea. Pitkästä aikaa se tuntuu minulle oikealta ravinnolta.
Olen alkanut myös etsiä sopivaa musiikkia. Löydänkö, en tiedä. Mutta jo se, että kaipaan. Niin pitkän tauon jälkeen.
Olen löytänyt viisaita ja koskettavia sanoja.
Ymmärrän, että olen oppimassa.
Liikuntaharrastus alkaa tällä viikolla.
Mies on viisas ja lempeä. Muistuttaa itselleen ja minulle, että tämä ylitsevyöryvän täysi ei kestä ikuisesti.
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Lääkärissä todettiin se, minkä jo tiesinkin.
Päiväkotiin voi mennä yleiskunnon mukaan.
Yleiskunto on hyvä.
Esikoinen ystävineen leikkii perhepäivähoitajaa.
He viihdyttävät pientä hoidokkiaan taitavasti.
Sisko on veljien suosiossa ja niin on ystäväkin.
He eivät haluaisi olla lainkaan poissa kotoa, kun tämä ystävä on kylässä.
Olohuoneen lattiaa peittää lego&brio-kaupunki junaratoineen, teineen, rakennuksineen ja autoineen. Jäljelle jäävä lattiapinta-ala on muiden sekalaisten tarvikkeiden peitossa. Omat tekemiseni jättävät työhuoneen pöytäpinnoille analogisen kaaoksen.
Illan aikana yritän saada tehtyä joitakin rauhoittavia eleitä.
Päiväkotiin voi mennä yleiskunnon mukaan.
Yleiskunto on hyvä.
Esikoinen ystävineen leikkii perhepäivähoitajaa.
He viihdyttävät pientä hoidokkiaan taitavasti.
Sisko on veljien suosiossa ja niin on ystäväkin.
He eivät haluaisi olla lainkaan poissa kotoa, kun tämä ystävä on kylässä.
Olohuoneen lattiaa peittää lego&brio-kaupunki junaratoineen, teineen, rakennuksineen ja autoineen. Jäljelle jäävä lattiapinta-ala on muiden sekalaisten tarvikkeiden peitossa. Omat tekemiseni jättävät työhuoneen pöytäpinnoille analogisen kaaoksen.
Illan aikana yritän saada tehtyä joitakin rauhoittavia eleitä.
Häivähdys mennyttä
Tänään kauniina lämpimänä syyskesän päivänä elin hetken tuttua elämääni. Kävelin lasten kanssa ulkona kiireettömästi ja toimittelin asioitani, katsoin päivällä vähän televisiota, nukuin pienet päiväunet lasten leikin äänien kaikuessa taustalla. Yöllä valvoin painajaisia ja kipeää korvaa itkevän pojan kanssa. Palkaksi sain tämän ihanan päivän kotona. Lääkärikäynti odottaa ja työt joutuivat väistymään.
Olenko ikävöinyt kotiäitiaikoja? Kyllä, vähän, ainakin tällaisena päivänä - ja sitä edeltäneinä iltoina, jolloin tein suunnittelutöitä päivästä ja illasta ja osan yötäkin. Valmistelen uudesta aihepiiristä laajaa kokonaisuutta. Sellaisssa aika menettää rakenteensa, pehmenee, sulaa pois. Tunsin siis jotenkin melkein ansainneeni nämä muutamat ei-mihinkään-erityiseen käytetyt tunnit, levollisen, kauniin päiväni.
Se on kohta päättymässä. Lähdemme lääkäriin. Se on taite. Sen jälkeen on kohdattava tulevankin päivän tunteja ja vastuita. Mies on matkoilla. Ruuaksi on hernekeittoa.
Olenko ikävöinyt kotiäitiaikoja? Kyllä, vähän, ainakin tällaisena päivänä - ja sitä edeltäneinä iltoina, jolloin tein suunnittelutöitä päivästä ja illasta ja osan yötäkin. Valmistelen uudesta aihepiiristä laajaa kokonaisuutta. Sellaisssa aika menettää rakenteensa, pehmenee, sulaa pois. Tunsin siis jotenkin melkein ansainneeni nämä muutamat ei-mihinkään-erityiseen käytetyt tunnit, levollisen, kauniin päiväni.
Se on kohta päättymässä. Lähdemme lääkäriin. Se on taite. Sen jälkeen on kohdattava tulevankin päivän tunteja ja vastuita. Mies on matkoilla. Ruuaksi on hernekeittoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)