Kokkausmietteitä

Olen ajatellut äitiä,
kirjoittanutkin,
ehkä siksi olen tänään täällä.

Mutta en kirjoita nyt äidistä, vaan arjesta, syksystä, selviämisestä, elämän hyvien hetkien rakentamisesta.

Olen sytyttänyt iltaisin paljon kynttilöitä.
Tuntuu tärkeältä ympäröidä itsensä nautinnollisilla asioilla.
Minulla on kivi-kynttilälyhtyjä, joita olen saanut jostakin. Värit ovat mitä sattuu, niitä mitä on ollut kaupan oheistuotteina tai muita. Mutta ne ovat kauniita takan reunalla. Ihan sopivasti vähän synkkiä, mutta kuitenkin tuovat oman sävynsä.
Omasta toiveestani olen saanut lahjaksi Kastehelmi-sarjan kynttilälyhdyt. Niistä pidän paljon. Ne ovat keittiössä, jossa on muutenkin vaaleampaa, kuultavaa ja paljon ikkunoita.

Teen usein ruokaa.
Teen ruokaa, koska se on tarpeen ja välttämätöntä.
Joskus ruuanlaitto on ihan pelkkää arkea, enkä panosta siihen.
Nyt olen istunut viikonloppuisin alas ja suunnitellut enemmän, ajatellut, rakentanut, ratkonut ongelmia.

Minun arjessani on täysin vierasta ajatus, että ensin olisi resepti ja sitten mentäisiin kauppaan ostamaan sitä varten aineksia. Ainakin näin syksyllä minun keittiössäni ensin on aina jotakin edellisestä ruuasta jäänyttä; jokin juurespussi jääkaapissa, joka uhkaa nahistua; jotakin satoa puutarhasta, joka pitää saada käytettyä. Ruuanlaitto on tasapainottelua ja ongelmanratkaisua. Miten saan käytettyä punajuuret? Entä tomaatit, jotka kypsyvätkin nyt kaikki yhtä aikaa? Tarvitsin yhden lantun, mutta kolme jäi yli. Jääkaappi täyttyy rasioista, joissa on yhdeltä aterialta yli jäänyyttä lohta, joka on liian suolaista tai perunoita tai vähän kasvislisäkettä, jota muut kuin minä eivät halunneetkaan syödä. Nämä asettavat oman lähtökohtansa ja rajansa sille, miten vastaan kysymykseen: Mitä syödään?

Lisäksi tasapainottelen sen kanssa, mistä kukakin pitää. Mikä on terveellistä? Mikä on edullista? Mistä itse innostun? Mikä kelpaa nälkäisimmälle tai millä tilanne korjataan, jos ruoka ei maistukaan?

Olen nyt antanut ruuanlaitolle sen vaatiman tilan ja vähän fiilistellytkin sen ympärillä.
Kirjannut  aineksia, jotka käytän. Laatinut pientä ruokalistaa pari päivää eteenpäin.
Ostanut jotain uutta ja tehnyt kokeiluja.

Perheelle ruoka on usein aika itsestäänselvä asia. En tiedä huomaako kukaan erityisesti, jos panostan siihen. (Osalle eineslihapullat ja makarooni ovat kai ihan parasta arkiruokaa...)
Mutta olen itse nyt nauttinut siitä, että olen saanut käytettyä minulla olevia ruoka-aineita, yhdistellyt ja keksinyt aina seuraavan ratkaisun ja seuraavan ruuan, jossa se, mitä on saa sopivan muodon ja tulee käytetyksi.

Tänään tein lounaaksi edellisellä viikolla valmistamastani ruuasta ylijääneistä punajuurista borssikeiton, johon sain piilotettua osan puutarhan tarjoamasta kesäkurpitsasta sekä tomaatteja (omasta pihasta nekin), jotka olivat jo vähän pinnasta nupistuneita, mutta silti sisältä tosi hyviä. Soseutin tomaatit pakasteesta löytämääni liemeen ja maku oli moniulotteinen ja upea, vaikka keitto oli oikeastaan todella yksinkertainen.

Päivälliseksi tein risottoa. Jätin suolan lisäämättä, mutta lisäsin liian suolaisen lohipalan, eiliselle ruualle valmistamani lehtikaalimuhennoksen lopun ja kesäkurpitsaraastetta. Maut tuntuivat ihanan tasapainoisilta ja lempeiltä. (Alunperin se liiaksi maustettu lohi harmitti jokin verran, vaikka söihän sitä...)

Tällaisesta ruuasta tulee hyvä mieli.
Haluan muistaa sen. Ehkä siksi kirjoitan siitä.

Huomenna tarjoan tacoja, joihin tulee lauantain possuribsien yli jääneet lihat. Näin ateriat sulautuvat toisiinsa ja saavat muotonsa. Valitettavasti kolme seuraavaa päivää menee niin, että en oikein kunnolla ehdi tehdä ruokaa, kun olen koululla tai koulutuksessa. En ole vielä miettinyt, mitä meillä silloin syödään.