Sairaalaan osui pokkarina Alice Seboldin Oma taivas.
Lukeminen oli yhtäaikaa intensiivistä ja hajanaista. Keskeytykset eivät osuneet lukujen vaihtumisen kohdalle. Ajatukset harhailivat, enkä ihan jaksanut pysyä rivillä tai edes yritää tunnistaa kaikkea tekstiin kudottua. Tarina alkaa nuoren 14 -vuotiaan tytön murhasta, mikä ehkä tarvittiin, jotta oli mahdollista keskittyä kirjaan leikkausta odottaessa. Kuulin, kuinka sairaanhoitaja sanoi toiselle potilaalle: "Tuossa on noita lehtiä, mutta harva sitä pystyy tässä tilanteessa keskittymään." No, minun leikkaukseni oli sen verran harmitonta lajia, että pystyin. Mikään liian hienovireisesti etenevä teksti tosin ei olisi toiminut.
Leikkauksen jälkeen luin kirjaa eteenpäin ja kotona viimeiset. Kirja tuli siis luettua minulle epätyypillisen nopeassa aikataulussa.
Lukeminen oli tarkoitushakuista: ajan kuluttamista johonkin. Aihe oli kiinnostava ja näkökulma myös. Kirjassa oli jopa jonkinlaista viisautta. Aika tyhjä olo lukemisesta kuitenkin jäi. Siinä oli niin vahvana mukana ajatus, että teen tätä, kun ei ole parempaakaan tekemistä. Enkä tiedä olisinko muusta syystä halunnut juuri tämän kirjan maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti