Ajattelin innostaa itseäni kirjaamalla näkyviin, miten käpyvaraston vajennus etenee. Keittiössä on nyt pohdiskeleva ja jopa luovuutta enteilevä tunnelma.
Lisäksi on hauska huomata, mitä aarteita keittiöön on tullut piilotettua.
Sunnuntaina:
* Tein ruusunmarjajauhepussin lopusta pienen kiisselin. Syön kiisseliä soijajugurtin kanssa.
* Leivoin joulutorttuja ja sain käytettyä loput jääkaappiin unohtuneesta luumumarmeladista. Ne maistuivat pienen tauon jälkeen ihan hyviltä.
Maanantaina:
* Panin itämään satsin linssejä ja alfa-alfaa.
* Tein joulun perunalaatikosta (pakastimesta) perunarieskaa. Käytin rieskoihin lisäksi maissijauhoa. Rieskoihin upposi myös pikkuannos viikonlopun jämäperunaa.
Tulos: Rieskat eivät maistuneet pojille. Maissijauho teki niistä aavistuksen karkeita suussa. Minttu ja minä söimme rieskat kuitenkin loppuun ennen iltaa. Päälle levitin paprikahummusta, jota löysin pakastimesta.
* Käytin lounassalaattiin melko nääntyneen avocadon puolikkaan, jouluksi tekemiäni marinoituja kasviksia jääkaapista ja valkoisia papuja pakastimesta. Koska yritän myös vähentää ruokajätettä, jätin kasvisten marinointikastikkeen odottamaan keittoa tms. johon voisin sen käyttää. Papuja jäi myös yli.
Tulos: Salaatti kärsi hienoisesti yliyrittämisestä. Makuja oli tarjolla liikaakin. Avokadon olisi viisaampi säästänyt leivänpäälliseksi.
* Ujutin Pajun mannapuuron sekaan vähän spelttimannaa. Puuro ei juuri maistunut Pajulle, mikä tuskin johtui speltistä.
* Päivälliseksi valmistin itselleni keiton yli jääneistä pavuista ja kasvisten marinadista. Joukkoon heitin myös couscousta ja vähän kasviksia jääkaapista.
Lapsille olin jo laittanut couscousta & maissia ja lisäksi jauhelihaa, kun Timotei muistutti vakavalla naamalla, että olin edellisenä päivänä luvannut hänelle perunamuussia ja jauhelihaa. Hän joutui eilen elämään aika niukoilla, koska oli vatsataudissa. Lupaus oli pidettävä, joten tein vielä pussiperunamuussia.
Tulos: Couscous jäi syömättä ja jääkaappi on taas täynnä ruokaa.
Ostokset: Ei mitään.
Olen saanut projektin alulle ja voin todeta, että tämähän on hauskaa!
Lisähauskuutta tuo tämä mahdollisuus hassutella tällä asialla täällä bloginkin puolella. Olkaa, hyvät lukijat, kärsivällisiä. En ole muuttamassa blogin tyyliä pysyvästi - tämä on väliaikainen ekskursio ruokabloggauksen puolelle :-).
Vinkkejä ja virikkeitä otan mielelläni vastaan!
Ruokavarastokokkaamista suosittelen lämpimästi muillekin suuria talvivarastoja keränneille oraville (ynnä bloggaajille)!
maanantai 31. tammikuuta 2011
Nyt alkaa käpyvaraston tyhjennys!
Kuusen keittiössä on julistettu käyntiin ruokavaraston tehokäyttöviikot.
Suunnittelen, että projekti kestää 31.1.-18.2. eli talviloman alkuun saakka.
Tavoitteena on
a) käyttää ajoissa kaikki pilaantumisvaarassa oleva ruoka ja vähentää ruokajätettä
b) käyttää pakastimesta etenkin sinne säilöttyjä annoksia
c) luoda ruokakaappiin vähän enemmän avaraa tilaa.
Keinot tavoitteisiin pääsemiseksi:
1) katsaus kaappeihin
2) satsaus ennakointiin, ruokasuunnitteluun ja luovuuteen keittiössä
3) niuho linja ostoksilla.
Olen jo aiemmin tehnyt listan siitä, mitä ruokaa pakastimeen on hautautunut. Monet niistä ovat jääneet käyttämättä, koska en ole muistanut niiden olemassaoloa oikealla hetkellä. Listalla on 41 tuotetta (!!!) - tehokkaammalle ruokakierrolle on tosiaan tarvetta. Tykkään sen verran ruuanlaitosta, että helposti tulee tehtyä uutta sen sijaan, että etsisin pakasteesta valmista. (Luvussa eivät ole mukana marjat eivätkä pakastevihannekset, jotka molemmat ovat meillä vähän väliä tarpeellisia ja joiden kiertonopeus ei ole ongelma.)
Nyt vilkuilen kaappejakin vähän sillä silmällä. Siellä on lähinnä hyvin säilyviä varastoja, joita saa ollakin. Mutta joukossa on myös joitakin kaapin perukalle unohtuneita erikoisuuksia sekä joukko ns. haastavia ruoka-aineita, joille pitäisi ihan aktiivisesti keksiä käyttöä: maissijauhoa, kikhernejauhoa, säilöttyä siikaa, sardiineja, soijasuikaleita, spelttisuurimoita, couscousta, bulguria, aasialaisesta kaupasta ostettuja ateriamaustepusseja, knorrin kastikkeita, vähän omituisen makuista juustoista tomaattikastiketta... Lisäksi jääkaapissa on liian monta erilaista purkkia lisäkkeitä, kastikkeita ja mausteita. Joukossa on virheostoksia, allergiakokeilujen jäljiltä jääneitä, lahjoja (!) ja herkuiksi ajateltuja.
Olen vähän kauhistunut tämän kirjoittamisesta.
Lähinnä siitä, miten kiittämättömältä tuntuu varastoida tällaista määrää ruokaa
ja samalla ostaa - ja muka tarvita - koko ajan jotakin uutta.
Jos edustaisin suurinta osaa maailman väestöstä olisin kai lähinnä vain äärimmäisen kiitollinen tällaisen runsauden edessä. Ja minä täällä vain kirjoittelen, ikäänkuin ratkoisin jotakin ongelmaa.
Ei, se ei ole ongelma, että minulla on ruokaa, jolla ruokkia perheeni!
Se on siunattua ja hyvää! Haluan oikeasti ymmärtää sen ja nauttia siitä - en varastoida ja varastoida ja heittää lopulta vanhentuneena pois.
Siksi siis: ruokavarastoviikot, olkaa hyvät!
Suunnittelen, että projekti kestää 31.1.-18.2. eli talviloman alkuun saakka.
Tavoitteena on
a) käyttää ajoissa kaikki pilaantumisvaarassa oleva ruoka ja vähentää ruokajätettä
b) käyttää pakastimesta etenkin sinne säilöttyjä annoksia
c) luoda ruokakaappiin vähän enemmän avaraa tilaa.
Keinot tavoitteisiin pääsemiseksi:
1) katsaus kaappeihin
2) satsaus ennakointiin, ruokasuunnitteluun ja luovuuteen keittiössä
3) niuho linja ostoksilla.
Olen jo aiemmin tehnyt listan siitä, mitä ruokaa pakastimeen on hautautunut. Monet niistä ovat jääneet käyttämättä, koska en ole muistanut niiden olemassaoloa oikealla hetkellä. Listalla on 41 tuotetta (!!!) - tehokkaammalle ruokakierrolle on tosiaan tarvetta. Tykkään sen verran ruuanlaitosta, että helposti tulee tehtyä uutta sen sijaan, että etsisin pakasteesta valmista. (Luvussa eivät ole mukana marjat eivätkä pakastevihannekset, jotka molemmat ovat meillä vähän väliä tarpeellisia ja joiden kiertonopeus ei ole ongelma.)
Nyt vilkuilen kaappejakin vähän sillä silmällä. Siellä on lähinnä hyvin säilyviä varastoja, joita saa ollakin. Mutta joukossa on myös joitakin kaapin perukalle unohtuneita erikoisuuksia sekä joukko ns. haastavia ruoka-aineita, joille pitäisi ihan aktiivisesti keksiä käyttöä: maissijauhoa, kikhernejauhoa, säilöttyä siikaa, sardiineja, soijasuikaleita, spelttisuurimoita, couscousta, bulguria, aasialaisesta kaupasta ostettuja ateriamaustepusseja, knorrin kastikkeita, vähän omituisen makuista juustoista tomaattikastiketta... Lisäksi jääkaapissa on liian monta erilaista purkkia lisäkkeitä, kastikkeita ja mausteita. Joukossa on virheostoksia, allergiakokeilujen jäljiltä jääneitä, lahjoja (!) ja herkuiksi ajateltuja.
Olen vähän kauhistunut tämän kirjoittamisesta.
Lähinnä siitä, miten kiittämättömältä tuntuu varastoida tällaista määrää ruokaa
ja samalla ostaa - ja muka tarvita - koko ajan jotakin uutta.
Jos edustaisin suurinta osaa maailman väestöstä olisin kai lähinnä vain äärimmäisen kiitollinen tällaisen runsauden edessä. Ja minä täällä vain kirjoittelen, ikäänkuin ratkoisin jotakin ongelmaa.
Ei, se ei ole ongelma, että minulla on ruokaa, jolla ruokkia perheeni!
Se on siunattua ja hyvää! Haluan oikeasti ymmärtää sen ja nauttia siitä - en varastoida ja varastoida ja heittää lopulta vanhentuneena pois.
Siksi siis: ruokavarastoviikot, olkaa hyvät!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Tuuli
En oikein kuule.
On niin paljon hälyä.
Tuulet helistävät kelloja,
keinu pysyy liikkeessä.
On vähän kuin sivu olisi kääntynyt.
Kevätpuoli: uusi aika.
Tarpeeksi yhtä, nyt toisen vuoro.
Askeleita, liikettä, ajatuksia,
vangitsevia ajatuksia.
Niiden keskellä en oikein kuule,
en vielä, mutta toivon:
ne asettuvat, minä opin
tai tuuli kääntyy.
On niin paljon hälyä.
Tuulet helistävät kelloja,
keinu pysyy liikkeessä.
On vähän kuin sivu olisi kääntynyt.
Kevätpuoli: uusi aika.
Tarpeeksi yhtä, nyt toisen vuoro.
Askeleita, liikettä, ajatuksia,
vangitsevia ajatuksia.
Niiden keskellä en oikein kuule,
en vielä, mutta toivon:
ne asettuvat, minä opin
tai tuuli kääntyy.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Pyörin keittiössä ja mietin eli yksinkertaista keittiötä etsimässä
Meillä oli pieni sähkökatko.
On avutonta olla rivitalossa sähkökatkon sattuessa.
Ei ole uunia, takkaa tai puuhellaa, jossa lämmittää ruokaa.
Olisi mukavaa, jos olisi leivinuuni taloa lämmittämässä.
Aika keski-ikäinen ajatus :-).
Pyörin keittiössä ja mietin kaikenlaista.
Haluaisin, että kaikki olisi selkeää,
ruoka yksinkertaista, terveellistä ja hyvää
- ja että se kelpaisi ja maistuisi kaikille.
Allergiaperheessä ollaan vielä aika kaukana tästä ihanteesta,
laitetaan monia ruokalajeja ja pojat vältelevät
sellaistakin mikä ei (enää) aiheuta oireita.
Tarjoan usein ruokaa, joka ei tuntuisi kelpaavan.
Makarooni ja jauheliha kelpaisi aina.
Yritän vähän siivota.
Tasot ovat täynnä milloin mitäkin, mutta yksi sieltä edelleen puuttuu. En ole hankkinut vedenkeitintä.
Olen onnistunut vähentämään tavaraa keittiöstä edes tämän yhden ei aivan välttämättömän esineen verran.
Muuten tavaraa onkin joka paikassa.
Muistelen, miten äitini - joka on sota-aikana syntynyt - joskus opetti, että talossa pitää aina olla ruokavarantoa useiden viikkojen selviytymiseen. Äiti osti aina varastoon. Hyllyt eivät olleet koskaan tyhjiä, pakastin oli aina täynnä ja jääkaapissa aina jotakin. Sama tyyli - tosin hallitsemattomampana - on jatkunut omassa taloudessani. Ostan mielelläni hyllyt täyteen ruoka-aineita. Ja sitten ne ovat täynnä. Kaapin perältä voi löytyä yllätyksiä.
Anoppini on ihan toista maata. Hänen kaappinsa ovat ensinnäkin siistejä ja toisekseen selkeitä, harvakseen kansoitettuja. Hänellä on korkeintaan 8 eri maustepurkkia, kun minulla on varmaan yli kolmekymmentä (en uskalla laskea).
Minulla on yksinkertaistamisen varaa.
Tämänpäiväinen oivallus liittyy siihen, että kaipuu yksinkertaisuuteen ei tule täyttymään luopumalla vain turhista tavaroista. Eihän minulla ole keittiössä turhaa tavaraa. Meillä on suhteellisen vähän säilytystilaa, mikä on pakottanut karsimaan. Eivätkä lukuisat ostamani ruoka-ihannuudet suinkaan ole turhia, vaan ihan hyvää, tarpeellista apetta; käyttökelpoista ja ravitsevaa. (Turhat ja epäterveelliset ruuat eivät meillä kaapissa säilykkään :-).)
Turhasta luopuminen ei ehkä riitä.
Jos haluan selkeää ja yksinkertaista, pitäisi ymmärtää myös, mikä hyödyllisestä ja hyvästä, on ehkä kuitenkin korvattavissa jollakin muulla, vaihtoehtoisella toimintatavalla tai esineellä... Niinkuin vedenkeitin.
Ja lisäksi pitäisi erottaa sekin, mitkä näistä ei-aivan-välttämättömistä ovat parhaita, iloa tuovia, sykäyttäviä - ja siksi erittäin tarpeellisia. Niinkuin lasinen pikkukannu, jossa haudutaan teen aamuisin.
Ehkä pitäisi käydä kaapit läpi vielä kerran ja miettiä uusien silmälasien läpi.
Toinen, mille olisi tarvetta, olisivat ruokavarastoviikot, jolloin suurin osa ruuanlaitosta perustuisi varastoituihin ruoka-aineisiin tai pakkasessa odottaviin annoksiin. Pienellä suunnittelulla ehkä... Huomenna täytyy kuitenkin aloitta ihan vain jääkaappiin piiloutuneista aarteista.
Minusta olisi mukavaa miettiä tällaisia. Kerätä teiltä ja muilta vinkkejä keittiössä pyörimisen yksinkertaistamiseen, suunnitella ruuanlaittoa ja toteuttaa ideoita... Sitten arjessa on usein vaan niin paljon muuta ajateltavaa, että kun ei muuta keksitä laitetaan vaan makaroonia ja jauhelihaa. Ainakin on lapset tyytyväisiä.
On avutonta olla rivitalossa sähkökatkon sattuessa.
Ei ole uunia, takkaa tai puuhellaa, jossa lämmittää ruokaa.
Olisi mukavaa, jos olisi leivinuuni taloa lämmittämässä.
Aika keski-ikäinen ajatus :-).
Pyörin keittiössä ja mietin kaikenlaista.
Haluaisin, että kaikki olisi selkeää,
ruoka yksinkertaista, terveellistä ja hyvää
- ja että se kelpaisi ja maistuisi kaikille.
Allergiaperheessä ollaan vielä aika kaukana tästä ihanteesta,
laitetaan monia ruokalajeja ja pojat vältelevät
sellaistakin mikä ei (enää) aiheuta oireita.
Tarjoan usein ruokaa, joka ei tuntuisi kelpaavan.
Makarooni ja jauheliha kelpaisi aina.
Yritän vähän siivota.
Tasot ovat täynnä milloin mitäkin, mutta yksi sieltä edelleen puuttuu. En ole hankkinut vedenkeitintä.
Olen onnistunut vähentämään tavaraa keittiöstä edes tämän yhden ei aivan välttämättömän esineen verran.
Muuten tavaraa onkin joka paikassa.
Muistelen, miten äitini - joka on sota-aikana syntynyt - joskus opetti, että talossa pitää aina olla ruokavarantoa useiden viikkojen selviytymiseen. Äiti osti aina varastoon. Hyllyt eivät olleet koskaan tyhjiä, pakastin oli aina täynnä ja jääkaapissa aina jotakin. Sama tyyli - tosin hallitsemattomampana - on jatkunut omassa taloudessani. Ostan mielelläni hyllyt täyteen ruoka-aineita. Ja sitten ne ovat täynnä. Kaapin perältä voi löytyä yllätyksiä.
Anoppini on ihan toista maata. Hänen kaappinsa ovat ensinnäkin siistejä ja toisekseen selkeitä, harvakseen kansoitettuja. Hänellä on korkeintaan 8 eri maustepurkkia, kun minulla on varmaan yli kolmekymmentä (en uskalla laskea).
Minulla on yksinkertaistamisen varaa.
Tämänpäiväinen oivallus liittyy siihen, että kaipuu yksinkertaisuuteen ei tule täyttymään luopumalla vain turhista tavaroista. Eihän minulla ole keittiössä turhaa tavaraa. Meillä on suhteellisen vähän säilytystilaa, mikä on pakottanut karsimaan. Eivätkä lukuisat ostamani ruoka-ihannuudet suinkaan ole turhia, vaan ihan hyvää, tarpeellista apetta; käyttökelpoista ja ravitsevaa. (Turhat ja epäterveelliset ruuat eivät meillä kaapissa säilykkään :-).)
Turhasta luopuminen ei ehkä riitä.
Jos haluan selkeää ja yksinkertaista, pitäisi ymmärtää myös, mikä hyödyllisestä ja hyvästä, on ehkä kuitenkin korvattavissa jollakin muulla, vaihtoehtoisella toimintatavalla tai esineellä... Niinkuin vedenkeitin.
Ja lisäksi pitäisi erottaa sekin, mitkä näistä ei-aivan-välttämättömistä ovat parhaita, iloa tuovia, sykäyttäviä - ja siksi erittäin tarpeellisia. Niinkuin lasinen pikkukannu, jossa haudutaan teen aamuisin.
Ehkä pitäisi käydä kaapit läpi vielä kerran ja miettiä uusien silmälasien läpi.
Toinen, mille olisi tarvetta, olisivat ruokavarastoviikot, jolloin suurin osa ruuanlaitosta perustuisi varastoituihin ruoka-aineisiin tai pakkasessa odottaviin annoksiin. Pienellä suunnittelulla ehkä... Huomenna täytyy kuitenkin aloitta ihan vain jääkaappiin piiloutuneista aarteista.
Minusta olisi mukavaa miettiä tällaisia. Kerätä teiltä ja muilta vinkkejä keittiössä pyörimisen yksinkertaistamiseen, suunnitella ruuanlaittoa ja toteuttaa ideoita... Sitten arjessa on usein vaan niin paljon muuta ajateltavaa, että kun ei muuta keksitä laitetaan vaan makaroonia ja jauhelihaa. Ainakin on lapset tyytyväisiä.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Ajatuksia elämä eri aloita...
"Kaeikki asiat tuppaa järjestymmään!"
- Matti Esko Inhimillisessä tekijässä
Tänään istuin kolme tuntia virallisessa tilaisuudessa.
Käytän puheenvuoron, tarkalla ja tehokkaalla kirjakielellä.
Illalla kuuntelen Matti Eskon savolaissävytteistä puhetta
ja ajattelen, että se on sielun hoitoa.
On murrekielen ikävä.
Kuulen murretta missään kovin vähän (täällä yleiskielen kyllästämässä etelässä). Onkohan jossaen savonmuan Heli Laaksonen?
***
Tunnilla kesken asian selittämisen huomaan, etten nää kenelle puhun
ja puhun tottumuksesta, koskettamatta aihetta, tuntematta ketään kunnolla. Havainto tekee minut tyytymättömäksi. Yritän palauttaa ajatuksen ja puheen toistensa syleilyyn, yritän selittää niin, että kuulijan olisi mahdollista ymmärtää, yritän jaksottaa, etsin ajatuksia herättävän esimerkin, tauotan sopivasti tehtävillä.
Siltä jää vähän ontto ja etäinen olo. Mielessäni teen jo hyvästiä. Kaksi tapaamista vielä, sitten nämä kasvot katoavat ja tulevat tilalle uudet, yhtä tuntemattomat, joista liian monet jäävät merkityksettömiksi.
Osa opiskelijoista tulee tutuiksi.
Kakkoskurssilla alkaa ilo! Ja kohta se alkaa :-).
***
Sain Maijulta tunnustuksen tai oikeastaan kaksi samalla kertaa. Laitan tähän näkyviin tämän toisen. Se toinen oli The stylish blogger -tunnustus. Ideaan kuuluisi jatkaa eteenpäin ja kertoa seitsemän asiaa, mutta taisin tehdä niin jo tuossa hetki sitten, joten tällä kertaa vain lähetän lämpimät kiitokset Männikölle (joka on tietysti heti kuusikon vieressä :-)).
- Matti Esko Inhimillisessä tekijässä
Tänään istuin kolme tuntia virallisessa tilaisuudessa.
Käytän puheenvuoron, tarkalla ja tehokkaalla kirjakielellä.
Illalla kuuntelen Matti Eskon savolaissävytteistä puhetta
ja ajattelen, että se on sielun hoitoa.
On murrekielen ikävä.
Kuulen murretta missään kovin vähän (täällä yleiskielen kyllästämässä etelässä). Onkohan jossaen savonmuan Heli Laaksonen?
***
Tunnilla kesken asian selittämisen huomaan, etten nää kenelle puhun
ja puhun tottumuksesta, koskettamatta aihetta, tuntematta ketään kunnolla. Havainto tekee minut tyytymättömäksi. Yritän palauttaa ajatuksen ja puheen toistensa syleilyyn, yritän selittää niin, että kuulijan olisi mahdollista ymmärtää, yritän jaksottaa, etsin ajatuksia herättävän esimerkin, tauotan sopivasti tehtävillä.
Siltä jää vähän ontto ja etäinen olo. Mielessäni teen jo hyvästiä. Kaksi tapaamista vielä, sitten nämä kasvot katoavat ja tulevat tilalle uudet, yhtä tuntemattomat, joista liian monet jäävät merkityksettömiksi.
Osa opiskelijoista tulee tutuiksi.
Kakkoskurssilla alkaa ilo! Ja kohta se alkaa :-).
***
Sain Maijulta tunnustuksen tai oikeastaan kaksi samalla kertaa. Laitan tähän näkyviin tämän toisen. Se toinen oli The stylish blogger -tunnustus. Ideaan kuuluisi jatkaa eteenpäin ja kertoa seitsemän asiaa, mutta taisin tehdä niin jo tuossa hetki sitten, joten tällä kertaa vain lähetän lämpimät kiitokset Männikölle (joka on tietysti heti kuusikon vieressä :-)).
maanantai 24. tammikuuta 2011
Levollista ahkeruutta? Osa II
Tämäkin viikko on työntäyteinen.
Tämäkin viikko pitää huolen itsestään :-).
Edellisellä viikolla unohdin tärkeän kassin koululle kahtena eri päivänä.
Levollista välttelyä?
Ensimmäisellä kerralla hymähdin ja käytin ajan mieluisampaan.
Toisella kerralla menin hakemaan. Viikonloppuna selvitin kassin sisällön.
Edellisellä viikolla puhuin alustavia,
kirjoitin muistikirjaan katkonaisia lauseita ja sykähdyttäviä, joita muilta kuulin.
Siemeniä. Kasvavatko? En tiedä.
Oli oloja, että olisi monta palaa jo kohdallaan,
että ehkä vaan tätä reittiä, tästä, tännepäin ja tännekin vielä,
kun tuonkin saisi tähän samaan ihan hyvin sopimaan!
Jos pienestä paisuu suuri, kuinka käy levollisuuden?
Levollista innostusta? Osaisinko sitäkin?
Illalla kaavailin tekemisiä.
Tein listaa, mikä oli tällä kertaa typerää.
Pienistä töistä täyttyi kokonaisia rivejä; keveämpiä olisivat listaamatta, mustetta kuluttamatta, juosten pois hoidetut.
Isotkin listasin, kunnes rutistin listan pois:
Se mikä on tälle päivälle, on turhan pientä,
ja se mikä on suurta, ei ole hetkestä kiinni, ei tästä illasta, ei tulevista.
Se, mikä on sen arvoista, löytää oman aikansa ja kirjoittaa omat listansa.
Hengähdin ja asetuin vähän.
Päätin alkaa harjoitella tekemistä kuten lihasten rentoutusharjoitusta:
Aluksi jännitetään lihas: keskitytään ja toimitaan.
Sitten rentoutetaan: päästetään irti ja levätään stressailematta, tarttumatta ja juuttumatta ajatuksiin, ideapunoksiin ja pitäisi seuraavaksi -listoihin.
Sitten taas focus.
Focus - unfocus - focus...
Kun tämän osaan keveästi ja tahdonalaisesti,
voin valita kummankin, tarpeen mukaan.
Ei tämäkään ole ihan näin yksinkertaista,
mikä ei tarkoita, etteikö tässä yksinkertaisessa olisi omaa viisauttaan.
Tuleva viikko tuo lisää harjoitusmateriaalia,
kaksi uutta kassillista, pöydän reunalle unohdettavaksi...?
Keskityn - lepään - keskityn - lepään...
--- en välttele, en siirrä, en vitkuttele - enhän?
Suurista teen, mitä haluan.
Niinhän sen on. Jos ei ole kiire. Tekee mitä tykkää.
Tai sitä mihin innostus pakottaa,
ja miltä ei saa rauhaa.
Innostuminen on helposti vähän levotonta.
Sopiihan sekin: minussa on nyt tämä levottomuus.
Sille on minussa tilaa. Voin olla sen kanssa... hm... ihan rauhassa :-).
Tämäkin viikko pitää huolen itsestään :-).
Edellisellä viikolla unohdin tärkeän kassin koululle kahtena eri päivänä.
Levollista välttelyä?
Ensimmäisellä kerralla hymähdin ja käytin ajan mieluisampaan.
Toisella kerralla menin hakemaan. Viikonloppuna selvitin kassin sisällön.
Edellisellä viikolla puhuin alustavia,
kirjoitin muistikirjaan katkonaisia lauseita ja sykähdyttäviä, joita muilta kuulin.
Siemeniä. Kasvavatko? En tiedä.
Oli oloja, että olisi monta palaa jo kohdallaan,
että ehkä vaan tätä reittiä, tästä, tännepäin ja tännekin vielä,
kun tuonkin saisi tähän samaan ihan hyvin sopimaan!
Jos pienestä paisuu suuri, kuinka käy levollisuuden?
Levollista innostusta? Osaisinko sitäkin?
Illalla kaavailin tekemisiä.
Tein listaa, mikä oli tällä kertaa typerää.
Pienistä töistä täyttyi kokonaisia rivejä; keveämpiä olisivat listaamatta, mustetta kuluttamatta, juosten pois hoidetut.
Isotkin listasin, kunnes rutistin listan pois:
Se mikä on tälle päivälle, on turhan pientä,
ja se mikä on suurta, ei ole hetkestä kiinni, ei tästä illasta, ei tulevista.
Se, mikä on sen arvoista, löytää oman aikansa ja kirjoittaa omat listansa.
Hengähdin ja asetuin vähän.
Päätin alkaa harjoitella tekemistä kuten lihasten rentoutusharjoitusta:
Aluksi jännitetään lihas: keskitytään ja toimitaan.
Sitten rentoutetaan: päästetään irti ja levätään stressailematta, tarttumatta ja juuttumatta ajatuksiin, ideapunoksiin ja pitäisi seuraavaksi -listoihin.
Sitten taas focus.
Focus - unfocus - focus...
Kun tämän osaan keveästi ja tahdonalaisesti,
voin valita kummankin, tarpeen mukaan.
Ei tämäkään ole ihan näin yksinkertaista,
mikä ei tarkoita, etteikö tässä yksinkertaisessa olisi omaa viisauttaan.
Tuleva viikko tuo lisää harjoitusmateriaalia,
kaksi uutta kassillista, pöydän reunalle unohdettavaksi...?
Keskityn - lepään - keskityn - lepään...
--- en välttele, en siirrä, en vitkuttele - enhän?
Suurista teen, mitä haluan.
Niinhän sen on. Jos ei ole kiire. Tekee mitä tykkää.
Tai sitä mihin innostus pakottaa,
ja miltä ei saa rauhaa.
Innostuminen on helposti vähän levotonta.
Sopiihan sekin: minussa on nyt tämä levottomuus.
Sille on minussa tilaa. Voin olla sen kanssa... hm... ihan rauhassa :-).
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Haaleaa harmaansinistä
On ikävä mökille.
Keväällä vasta pääsee, lainamökille.
Suunnittelen polttavani tarjottimelle asetetut kynttilät loppuun
ja laittavani tilalle multaa, kasvattavani herneenversoja.
Olen katsonut netistä milloin aamuni vaihtuvat pimeästä porvarilliseen hämärään.
Missään muualla kevät ei näy,
mutta näissä se on jo olemassa.
Keväällä vasta pääsee, lainamökille.
Suunnittelen polttavani tarjottimelle asetetut kynttilät loppuun
ja laittavani tilalle multaa, kasvattavani herneenversoja.
Olen katsonut netistä milloin aamuni vaihtuvat pimeästä porvarilliseen hämärään.
Missään muualla kevät ei näy,
mutta näissä se on jo olemassa.
perjantai 21. tammikuuta 2011
Tulevaisuudessa elämisestä
Milloin ihmiseen kehittyy kyky siirtyä mielensä varassa tulevaisuuteen?
Pajulla, joka on kolme, sitä ei juuri näyttäisi olevan.
Hän ei elä tulevassa, mutta muistelee joskus mennyttä. Hän sanoi pitkään kaikesta ajassa taaksepäin olleesta eilen. Nyt hän sanoo kerran. Pajulle ei paljon merkitse, että loma tulee viiden viikon päästä.
Timotei elää jo tulevassa. Hän suunnittelee junaa, jonka aikoo rakentaa päiväkodin jälkeen legoista. Hän suunnittelee labyrinttiä, jonka päiväkodin palikoista saa tehtyä. Hän jännittää eskariin menoa. (Jo nyt!) Pukee kaiken itse päälleen, mutta tarvitsee hanskoissa apua. Kai ne sen verran siellä eskarissa voi auttaa, hän sanoo. Hän suunnittelee kuusivuotissynttäreitään, jotka vietetään toukokuussa. Hän laatii kutsulistan ja miettii, montako vierasta mahtuu pöydän ympärille. Hän varaa oikeuden auttaa kakun tekemisessä. Hän pohtii lahjoja, jotka tulee saamaan. Hän innostuu kruunusta, joka hänelle päiväkodissa annetaan.
Usein sanotaan, että lapset elävät nykyhetkessä. Timotein puheissa on tässä suhteessa lapsuuden viattomuuden menettämisen tuntua.
Minä elän luontevammin tulevassa kuin menneessä.
Olen huono muistelemaan. Voisin tehdä sitä enemmän.
Tulevan ennakointi on osa työtäni ja muutenkin osa minua.
Voisin tehdä sitä vähemmän - nykyhetken, kokemisen ja läsnäolon eduksi.
Iltatoimilla Paju toteaa:
Äiti, sä kuolet.
Ja isi.
Ja kaikki meiän lelut.
Mut ei vielä.
Mekin kuollaan.
Mutta ensin meistä tulee isiä.
Tulevaisuuden ennakointia tämäkin.
Pajulla, joka on kolme, sitä ei juuri näyttäisi olevan.
Hän ei elä tulevassa, mutta muistelee joskus mennyttä. Hän sanoi pitkään kaikesta ajassa taaksepäin olleesta eilen. Nyt hän sanoo kerran. Pajulle ei paljon merkitse, että loma tulee viiden viikon päästä.
Timotei elää jo tulevassa. Hän suunnittelee junaa, jonka aikoo rakentaa päiväkodin jälkeen legoista. Hän suunnittelee labyrinttiä, jonka päiväkodin palikoista saa tehtyä. Hän jännittää eskariin menoa. (Jo nyt!) Pukee kaiken itse päälleen, mutta tarvitsee hanskoissa apua. Kai ne sen verran siellä eskarissa voi auttaa, hän sanoo. Hän suunnittelee kuusivuotissynttäreitään, jotka vietetään toukokuussa. Hän laatii kutsulistan ja miettii, montako vierasta mahtuu pöydän ympärille. Hän varaa oikeuden auttaa kakun tekemisessä. Hän pohtii lahjoja, jotka tulee saamaan. Hän innostuu kruunusta, joka hänelle päiväkodissa annetaan.
Usein sanotaan, että lapset elävät nykyhetkessä. Timotein puheissa on tässä suhteessa lapsuuden viattomuuden menettämisen tuntua.
Minä elän luontevammin tulevassa kuin menneessä.
Olen huono muistelemaan. Voisin tehdä sitä enemmän.
Tulevan ennakointi on osa työtäni ja muutenkin osa minua.
Voisin tehdä sitä vähemmän - nykyhetken, kokemisen ja läsnäolon eduksi.
Iltatoimilla Paju toteaa:
Äiti, sä kuolet.
Ja isi.
Ja kaikki meiän lelut.
Mut ei vielä.
Mekin kuollaan.
Mutta ensin meistä tulee isiä.
Tulevaisuuden ennakointia tämäkin.
torstai 20. tammikuuta 2011
Tunnustus
Sain Marikkalta Beautiful Blogger -award tunnustuksen. Kiitos!
Olen saanut saman tunnustuksen aiemmin myös toiselta taholta. Silloin tunnustuksen eteenpäin jakaminen taisi kaatua osaamattomuuteen ja teknisiin hankaluuksiin... Nytkin sain hetken pähkäillä, että sain kuvan siirtymään tänne :-).
Tunnustukseen mukana kiertää kehoitus kertoa itsestään seitsemän asiaa.
1. Minulla ei ole nyt mitään luovia ajatuksia siitä, mitä voisin kertoa tai mitä mahdollinen lukija saattaisi haluta minusta tietää.
2. Yritän olla itselleni rehellinen.
3. Jonotin tänään 40 minuuttia päästäkseni parkkihalliin. Myöhästyin vastaanottoajasta 15 minuuttia. Onneksi lääkäri oli puoli tuntia jäljessä aikataulusta.
4. Jonottaessani halliin ajattelin Tulku Thondopin (kirjassa Mielen parantava voima) esittämää ehdotusta nauttia odottamistilanteissa mahdollisuudesta olla, hengittää, levähtää jne... mutta levollisuuden harjoittamiseni jäi pintapuoliseksi.
5. Tein Marikkan (kts. linkki yllä) mainitseman Jungilaisen luonnetestin osin ammatillisesta uteliaisuudesta. Sain tulokseksi saman luonnetyypin kuin Marikka. Ajattelin kuvauksen sopivan minuun, mutta tajuan, että se osittain johtuu halusta kokea oikeaksi erittäin myönteisin sanakääntein kuvatut vahvuudet.
6. Päätin tänään luopua lopullisesti järki-ihmisen minäkuvasta, jota olen lapsuudenkodin arvojen pohjalta hellinyt. Olen testin mukaan (ja blogitekstieni perusteella) vahvasti "intuitiivinen". Olkoon niin.
7. Kirjoitan tätä miniläppärillä, lastenhuoneen lattialla vaikka niskalihakseni ovat jo valmiiksi jumissa. Olen usein miettinyt, miksi ihmiset tekevät asioita, jotka vahingoittavat heitä itseään.
Haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin. Osa tunnustuksen saajista on saanut tunnustuksen ennenkin. Toivon, että tunnustus on täältäkin suunnalta tervetullut. Mitään velvollisuuksia tähän ei liity :-).
Vuorovettä
Keep it simple
Valon talossa
Pellon pientareella
Meijerielämää
Linnea Talvi seikkailee
Marikan maaginen arkki
Kiitän teitä kauniista sanoista, oivaltavista ajatuksista ja hyvästä virtuaaliseurasta.
Olen saanut saman tunnustuksen aiemmin myös toiselta taholta. Silloin tunnustuksen eteenpäin jakaminen taisi kaatua osaamattomuuteen ja teknisiin hankaluuksiin... Nytkin sain hetken pähkäillä, että sain kuvan siirtymään tänne :-).
Tunnustukseen mukana kiertää kehoitus kertoa itsestään seitsemän asiaa.
1. Minulla ei ole nyt mitään luovia ajatuksia siitä, mitä voisin kertoa tai mitä mahdollinen lukija saattaisi haluta minusta tietää.
2. Yritän olla itselleni rehellinen.
3. Jonotin tänään 40 minuuttia päästäkseni parkkihalliin. Myöhästyin vastaanottoajasta 15 minuuttia. Onneksi lääkäri oli puoli tuntia jäljessä aikataulusta.
4. Jonottaessani halliin ajattelin Tulku Thondopin (kirjassa Mielen parantava voima) esittämää ehdotusta nauttia odottamistilanteissa mahdollisuudesta olla, hengittää, levähtää jne... mutta levollisuuden harjoittamiseni jäi pintapuoliseksi.
5. Tein Marikkan (kts. linkki yllä) mainitseman Jungilaisen luonnetestin osin ammatillisesta uteliaisuudesta. Sain tulokseksi saman luonnetyypin kuin Marikka. Ajattelin kuvauksen sopivan minuun, mutta tajuan, että se osittain johtuu halusta kokea oikeaksi erittäin myönteisin sanakääntein kuvatut vahvuudet.
6. Päätin tänään luopua lopullisesti järki-ihmisen minäkuvasta, jota olen lapsuudenkodin arvojen pohjalta hellinyt. Olen testin mukaan (ja blogitekstieni perusteella) vahvasti "intuitiivinen". Olkoon niin.
7. Kirjoitan tätä miniläppärillä, lastenhuoneen lattialla vaikka niskalihakseni ovat jo valmiiksi jumissa. Olen usein miettinyt, miksi ihmiset tekevät asioita, jotka vahingoittavat heitä itseään.
Haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin. Osa tunnustuksen saajista on saanut tunnustuksen ennenkin. Toivon, että tunnustus on täältäkin suunnalta tervetullut. Mitään velvollisuuksia tähän ei liity :-).
Vuorovettä
Keep it simple
Valon talossa
Pellon pientareella
Meijerielämää
Linnea Talvi seikkailee
Marikan maaginen arkki
Kiitän teitä kauniista sanoista, oivaltavista ajatuksista ja hyvästä virtuaaliseurasta.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Härkäviikkomietteitä möhkäleisen tekemisestä
On töitä, jotka ovat aidosti päättymättömiä ja sitten niitä, jotka vain vaikuttavat siltä.
Pölyjen pyyhkiminen on aidosti päättymätöntä: kun pölyt saa pyyhittyä, voi hetken päästä aina aloittaa alusta.
Viisauden hankkiminen on aidosti päättymätöntä: siinä ei koskaa voi tulla valmiiksi.
Monet tekemisiset tuntuvat loputtomilta, vaikka ne eivät sitä ole.
Esimerkiksi gradun tekeminen,
ja sittemmin moni muu vähäisempikin asia.
Jotkut tekemiset ovat niin möhkälemäisiä ettei niihin saa otetta,
ne jössöttävät pöydällä hahmottomina ja luotaantyöntävinä.
Kun tein sitä gradua,
aloin epäillä, ettei tutkimus koskaan valmistu.
Puhuin itselleni järkeä - onneksi olin lukenut filosofiaa: ei ole olemassa ikuisesti jatkuvia, päättymättömiä sarjoja, gradun tekeminen on rajallinen tapahtumasarja,
johon kuluu vain tietty määrä aikaa.
Minun ei ole välttämätöntä tietää, kuinka paljon aikaa tekemiseen lopulta kuluu, tietääkseni, että jos nyt ahkeroin tunnin pari, olen ainakin sen tunnin pari lähempänä loppua.
Joskus nämä ajatukset auttoivat.
Joskus myös työ valmistui.
Sama ajatus auttaa pienemmässäkin mittakaavassa.
Vaikka se onkin hieman noloa myöntää, koen välillä paljon vähäisemmänkin urakan muodottomana päättymättömänoloisena möhkäleenä, johon tarttuminen tahtoo siirtyä.
Kokeilin vanhaa ajatustani:
Tähän menee jokin rajattu aika. Ei rajaton. Rajattu.
Kun nyt teen tämän, jäljellä olevaa aikaa on vähemmän.
Ei tarvitse tietää kauanko. Ei tarvitse mitata tai arvioida.
Voi asettua tekemään ja luottaa, että tekemällä asiat lopulta tulevat tehdyksi.
Pölyjen pyyhkiminen on aidosti päättymätöntä: kun pölyt saa pyyhittyä, voi hetken päästä aina aloittaa alusta.
Viisauden hankkiminen on aidosti päättymätöntä: siinä ei koskaa voi tulla valmiiksi.
Monet tekemisiset tuntuvat loputtomilta, vaikka ne eivät sitä ole.
Esimerkiksi gradun tekeminen,
ja sittemmin moni muu vähäisempikin asia.
Jotkut tekemiset ovat niin möhkälemäisiä ettei niihin saa otetta,
ne jössöttävät pöydällä hahmottomina ja luotaantyöntävinä.
Kun tein sitä gradua,
aloin epäillä, ettei tutkimus koskaan valmistu.
Puhuin itselleni järkeä - onneksi olin lukenut filosofiaa: ei ole olemassa ikuisesti jatkuvia, päättymättömiä sarjoja, gradun tekeminen on rajallinen tapahtumasarja,
johon kuluu vain tietty määrä aikaa.
Minun ei ole välttämätöntä tietää, kuinka paljon aikaa tekemiseen lopulta kuluu, tietääkseni, että jos nyt ahkeroin tunnin pari, olen ainakin sen tunnin pari lähempänä loppua.
Joskus nämä ajatukset auttoivat.
Joskus myös työ valmistui.
Sama ajatus auttaa pienemmässäkin mittakaavassa.
Vaikka se onkin hieman noloa myöntää, koen välillä paljon vähäisemmänkin urakan muodottomana päättymättömänoloisena möhkäleenä, johon tarttuminen tahtoo siirtyä.
Kokeilin vanhaa ajatustani:
Tähän menee jokin rajattu aika. Ei rajaton. Rajattu.
Kun nyt teen tämän, jäljellä olevaa aikaa on vähemmän.
Ei tarvitse tietää kauanko. Ei tarvitse mitata tai arvioida.
Voi asettua tekemään ja luottaa, että tekemällä asiat lopulta tulevat tehdyksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)