Levollista ahkeruutta? Osa II

Tämäkin viikko on työntäyteinen.
Tämäkin viikko pitää huolen itsestään :-).

Edellisellä viikolla unohdin tärkeän kassin koululle kahtena eri päivänä.
Levollista välttelyä?
Ensimmäisellä kerralla hymähdin ja käytin ajan mieluisampaan.
Toisella kerralla menin hakemaan. Viikonloppuna selvitin kassin sisällön.

Edellisellä viikolla puhuin alustavia,
kirjoitin muistikirjaan katkonaisia lauseita ja sykähdyttäviä, joita muilta kuulin.
Siemeniä. Kasvavatko? En tiedä.
Oli oloja, että olisi monta palaa jo kohdallaan,
että ehkä vaan tätä reittiä, tästä, tännepäin ja tännekin vielä,
kun tuonkin saisi tähän samaan ihan hyvin sopimaan!

Jos pienestä paisuu suuri, kuinka käy levollisuuden?
Levollista innostusta? Osaisinko sitäkin?

Illalla kaavailin tekemisiä.
Tein listaa, mikä oli tällä kertaa typerää.
Pienistä töistä täyttyi kokonaisia rivejä; keveämpiä olisivat listaamatta, mustetta kuluttamatta, juosten pois hoidetut.
Isotkin listasin, kunnes rutistin listan pois:
Se mikä on tälle päivälle, on turhan pientä,
ja se mikä on suurta, ei ole hetkestä kiinni, ei tästä illasta, ei tulevista.
Se, mikä on sen arvoista, löytää oman aikansa ja kirjoittaa omat listansa.

Hengähdin ja asetuin vähän.

Päätin alkaa harjoitella tekemistä kuten lihasten rentoutusharjoitusta:
Aluksi jännitetään lihas: keskitytään ja toimitaan.
Sitten rentoutetaan: päästetään irti ja levätään stressailematta, tarttumatta ja juuttumatta ajatuksiin, ideapunoksiin ja pitäisi seuraavaksi -listoihin.
Sitten taas focus.
Focus - unfocus - focus...
Kun tämän osaan keveästi ja tahdonalaisesti,
voin valita kummankin, tarpeen mukaan.

Ei tämäkään ole ihan näin yksinkertaista,
mikä ei tarkoita, etteikö tässä yksinkertaisessa olisi omaa viisauttaan.
Tuleva viikko tuo lisää harjoitusmateriaalia,
kaksi uutta kassillista, pöydän reunalle unohdettavaksi...?
Keskityn - lepään - keskityn - lepään...
--- en välttele, en siirrä, en vitkuttele - enhän?

Suurista teen, mitä haluan.
Niinhän sen on. Jos ei ole kiire. Tekee mitä tykkää.
Tai sitä mihin innostus pakottaa,
ja miltä ei saa rauhaa.
Innostuminen on helposti vähän levotonta.
Sopiihan sekin: minussa on nyt tämä levottomuus.
Sille on minussa tilaa. Voin olla sen kanssa... hm... ihan rauhassa :-).

Kuinkas sitten kävikään...

On ollut paljon sellaista, mikä on ollut levollisen ahkeruuteni tiellä,
eniten kai minä itse,
toiseksi koulun reistaileva tietokone ja muu näyttölaitteisto.
Ajoittain olen ärtynyt, olen harkinnut hanskojen heittämistä tiskiin ja sitä rataa.
Ajoittain olen ollut saamaton ja laistanut suunnitelmista.

Mutta
olen myös ollut levollinen,
olen myös tehnyt työtä ja tarttunut asioihin.


Sellaistahan elämä on, sekoitusta, raitapehmistä...

Olen ollut levollinen myös sen suhteen, kun olen ollut väsynyt ja tarvinnut hengähdystaukoa tai irrottautumista.

***
Asiat vievät aikansa.
En voi kauheasti nopeuttaa sitä.
Aikatavoitteiden asettaminen voi luoda turhia paineita.
On parempi vain suostua ja asettua tekemiseen.

Gradun tekeminen tuntui aikanaan loputtomalta. Yritin silloin vain ajatella, että jokainen tehty tunti on lähempänä päämäärää ja kun tunteja vähitellen kertyy, joskus tulee se päivä jolloin työ valmistuu (vaikka se päivä olisikin jossain käsittämättömän kaukaisessa tulevaisuudessa). Siihen, mitä nyt teen, sopii sama, mutta (onneksi) paljon vähäisemmässä mittakaavassa. Työ vie aikansa. En tiedä tarkkaan kuinka kauan, enkä voi kummemmin nopeuttaa (vitkuttaa vain). Voin suostua ja asettua, ehkä nauttiakin matkasta.

Siinä mitä teen, on jotain vaikeaa ja vähän pelottavaa.
Sitä tekee mieli väistää ja siirtää.
Olen yrittänyt kohdata, katsoa ja kutistaa kohdattavan kokoiseksi.
Olen jakanut ihan pieneen: tähän kohtaan tarvitaan tämä (ja tämä ja tämä ja tämä) ihan konkreettinen tehtävissä oleva asia, muutama lause tai jonkun tiedon hakeminen, jonkun ongelman ratkaiseminen. Jopa ehkä jokin sellainen toimi, joka tuntuu helpolta ja houkuttelevalta.

Ja yritän olla ajattelematta, että en ehkä osaa.
Että mietitään sitä sitten, jos niin käy,
mitä sitä vielä murehtimaan.
(Opiskelija, joka ei ollut palauttanut työtään, sanoi, että jos tuntuu ettei osaa, hän helposti jättää kokonaan tekemättä. Yritin rohkaista tekemiseen. Tiedän, ettei se ole niin yksinkertaista.)

Huomenna jatkan. Ja käyn opettamassa välillä.