"KOTIINPALUU
Hän palasi takaisin. Ei sanonut mitään.
Oli kuitenkin selvää, että jotain ikävää oli tapahtunut.
Hän pani maata vaatteet päällä.
Hän veti viltin päänsä yli.
Koukisti polvensa.
Hän on nelissäkymmenissä, mutta ei tällä hetkellä.
Hän on - vain sen ikäinen kuin äitinsä kohdussa,
seitsemän nahkan takana, suojelevassa pimeydessä.
Huomenna hän pitää luennon homeostaasista
metagalaktisessa kosmonautiikassa.
Nyt hän käpertynyt kokoon, nukkuu."
Wislawa Szymborska
tiistai 4. maaliskuuta 2014
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Ny mie romahin...
Siis silleen totaalisesti ja nolosti ja tietysti ihmisen silmien edessä.
Romahduksen ainekset
- repullinen aamulla kerättyä urheutta ja suomalaista sisua: jos pystyy, niin tää menee töihin, jos tulee aurat tai muuten paha tila, sitten ei mee, mutta muuten menee, jos on kerran migreeni pakko olla neljä viikkoa peräkanaa, niin sitten vaan elämä on sitä, että on migreenioireita ja sitten tehdän asioita migreenioireissa
- hälyinen käytävä, jossa kaksi pikaista keskustelua opiskelijoiden kanssa, kirkkaat valot, lisääntynyt pahoinvointi jo ajomatkasta ja portaiden nousemisesta
- empaattinen työkaveri, jolle ei voi vastata, että kaikki on ihan OK...
Seuraukset
- repullinen aamulla kerätty urheutta ja suomalaista sisua valuu maan rakoon erittäin nopeasti
- Marikki selittää, ettei edellenkään ole hyvä olla
- Marikki saa myötätuntoa ja hoivaa
- Marikki alkaa parkua (ei kestä myötätuntoa ja hoivaa)
- Marikki ei saa itseään kasaan, tunti on alkamassa, Marikki ei pysty lähtemään tunnille, työkaveri menee Marikin tunnille, Marikki makaa romahtaneena työpöydällään ja yritää olla huomaamaton (työpöytä on avokonttorissa), rehtori tulee paikalle, rehtori tietää tilanteesta, rehtori soittaa työterveyteen
- Marikki menee työterveyteen, Marikki jatkaa työterveydessä parkumista ja itsensä nolaamista, terveydenhoitaja kirjoittaa kolme päivää sairaslomaa ja varaa loppuviikkoon lääkäriajan
- Marikki parkuu ja ajaa kotiin ja vaipuu sohvalle
- Marikki ei saa uutta migreenikohtausta, mutta on huonovointinen, näköhäiriöinen ja väsynyt
Mikä Marikkia hävettää
- se että luulee olevansa työkunnossa mutta ei ole
- se että ei ole työkunnossa
- se että ei ole koko ajan toimintakyvytön, vaan pystyy välillä tekemään jotakin tarpeellista ja täyspäisen näköistä (miksi Marikki siis on sairaslomalla?)
- se ettei saa tautia haltuun
- se että itkee töissä
- se että itkeet töissä vaikka muut näkevät
- se että ei suojaa itseään tarpeeksi vankalla panssarilla, vaan itseasiassa menee töihin itkemään
- se että ei soita aamulla esimiehelle, että nyt hitokseen kolme päivää sairaslomaa, koska tässä tilassa ei töissä sinnittelyssä ole mitään järkeä, vaikka tajuaa, että niin kannattaisi tehdä ja sen sijaan sitten päätyy draamaqueeneilemään työpaikallaan (toistuvasti)
- se että haluaakin vaan olla kotona
ps. Marikki aikoo jatkossa kirjoittaa jostakin muustakin kuin migreenistä.
perjantai 28. helmikuuta 2014
Migreenipäiväkirja (kolmannen viikon viimeinen päivä)
Sivu kääntyy
ja uudelle lehdelle merkitään
tämän päivän päivämäärä
kirjataan lukemat
127/77
otetut lääkkeet
seurataan vointia:
havaitaan, että tsemppaaminen on mahdollista
opetetaan kylmä hiki iholla
katsotaan itseä sivusta: siinä se nyt puhuu ja selviää
kun aika on täysi, on hetken voittajaolo
Uudelle lehdelle yritetään kirjoittaa,
miltä migreeni tuntuu,
kun se ei kuulosta samalta kuin ystävän kuukautismigreeni (toispuolinen kova päänsärky, ei muita oireita)
kun se ei kuulosta oikein miltään, vaan sanoittamattomalta ja vaikealta
miten sanotaan, että aivot eivät toimi kunnolla?
näkökentässä on selkeästi auravaihe ja siinä muutokset,
mutta myös jotain muuta, joku herkkyys tai valopiste tai jäsentymisen hitaus jo ennakko-oireena
ja sama hitaus, hahmottamisessa joku outous ja erilaisuus koko kohtauksen läpi,
sellainen, jonka saa haltuun kun keskittyneesti tekee,
mutta että täytyy jotenkin melkein ponnistella sellaisen eteen, joka tavallisesti tapahtuu täysin huomaamatta
on pahoinvointia, ennakko-oireena, kohtauksen kestäessä ja usein pari päivää kohtauksen alusta,
tämä on osa sitä huonoa oloa,
jota on myös kehon, etenkin hartioiden ja niskan jäykistyminen ja hitaus, jokin sellainen huono-oloisuus, joka tuntuu keuhoissa ja hengityksessä asti ikäänkuin kaikki olisi jäykempää
on näitä herkkyyksiä valoille, äänille, on olo, että aivot eivät kestä tarkkaavaisuuden jakamista useaan kohteeseen
on puutumisen tuntuja huulella ja kasvoissa
on vilunväristyksiä, kylmänhikisyyttä, ilmeisesti jokin älytön stressimäinen hälytystila koko kehossa,
mikään vaan ei toimi, niinkuin pitäisi
ajatusten ohjaaminen on vaikeaa, ajatusten jakaminen on vaikeaa, päätöksenteko, informaation vastaan ottaminen, sen muistaminen, minkä numeron joku juuri sanoi, kaikki sellainen - mahdollista, mutta muuttunutta ja kuormittavaa
päänsärkykin on, mutta ei se ei ole minulla edes kovassa kohtauksessa itsessään rampauttavaa, se on railo pään halki, se on kasvojen, otsan, leuan luiden painetta ja säröä, se on takaraivolla, otsalla, se on toispuoleista tai jotenkin poikittaista, se kulkee kasvojen halki, pään verisuonet sykkivät ja tuntuvat käden alla
on aaltoja
tilanne muuttuu koko ajan
ja on tämä kierre, jossa esioireet vaihtuvat auroiksi, aurat kohtaukseksi, kohtaus viipyilee ja hiipuu ja sekottuu seuraaviin esioireisiin, odotan auroja, uusi kohtaus voi käynnistyä milloin vain, en pysty ennakoimaan itseäni, olen lähdössä töihin, valmistelen tunnit, pakkaan laukun, makaan sohvalla, yhtäkkiä näkökenttä muuttuu, tulen jotenkin hahmottomaksi, alan ymmärtää, että en voi toimia, en voi ajaa autoa, etsin puhelinnumeron, soitan, makaan matolla, ulisen matolla, hoen itselleni, että en ole tulossa hulluksi, tämä itkukin on nyt tässä oire, tämä on oire, tämä on migreeniä, tämä kaikki on migreeniä, kohta tilanne muuttuu, kohta toimin taas paremmin ja toiminkin ja mietin, enkö hetki sittenkin olisi vain voinut koota itseni ja voinkin koota itseni hetkeksi (niinkuin tänään oppitunnilla), mutta en loputtomasti, olen oikeasti sairas, ihan oikeasti, siitä huolimatta että invalidisoiva päänsärky ei ole minulla migreenissä ensisijainen oire (ikäänkuin olisi helpompi sairastaa jonkun tunnetun kaavan mukaan)
on väsymys, puolilla voimilla pinnistelyn väsymys,
joka ei nukuta
tämä on nyt pakko kirjoittaa,
koska on tosi vaikeaa käsitellä ja hyväksyä sitä, että yleensä keveämpioireinen migreenini on nyt näin vaikea
joku kysyi töissä, miltä migreeni tuntuu
en osannut oikein sanoa
ja uudelle lehdelle merkitään
tämän päivän päivämäärä
kirjataan lukemat
127/77
otetut lääkkeet
seurataan vointia:
aamulla hyvin
liikkelle lähdettyä vähitellen pahoinhavaitaan, että tsemppaaminen on mahdollista
opetetaan kylmä hiki iholla
katsotaan itseä sivusta: siinä se nyt puhuu ja selviää
kun aika on täysi, on hetken voittajaolo
Uudelle lehdelle yritetään kirjoittaa,
miltä migreeni tuntuu,
kun se ei kuulosta samalta kuin ystävän kuukautismigreeni (toispuolinen kova päänsärky, ei muita oireita)
kun se ei kuulosta oikein miltään, vaan sanoittamattomalta ja vaikealta
miten sanotaan, että aivot eivät toimi kunnolla?
näkökentässä on selkeästi auravaihe ja siinä muutokset,
mutta myös jotain muuta, joku herkkyys tai valopiste tai jäsentymisen hitaus jo ennakko-oireena
ja sama hitaus, hahmottamisessa joku outous ja erilaisuus koko kohtauksen läpi,
sellainen, jonka saa haltuun kun keskittyneesti tekee,
mutta että täytyy jotenkin melkein ponnistella sellaisen eteen, joka tavallisesti tapahtuu täysin huomaamatta
on pahoinvointia, ennakko-oireena, kohtauksen kestäessä ja usein pari päivää kohtauksen alusta,
tämä on osa sitä huonoa oloa,
jota on myös kehon, etenkin hartioiden ja niskan jäykistyminen ja hitaus, jokin sellainen huono-oloisuus, joka tuntuu keuhoissa ja hengityksessä asti ikäänkuin kaikki olisi jäykempää
on näitä herkkyyksiä valoille, äänille, on olo, että aivot eivät kestä tarkkaavaisuuden jakamista useaan kohteeseen
on puutumisen tuntuja huulella ja kasvoissa
on vilunväristyksiä, kylmänhikisyyttä, ilmeisesti jokin älytön stressimäinen hälytystila koko kehossa,
mikään vaan ei toimi, niinkuin pitäisi
ajatusten ohjaaminen on vaikeaa, ajatusten jakaminen on vaikeaa, päätöksenteko, informaation vastaan ottaminen, sen muistaminen, minkä numeron joku juuri sanoi, kaikki sellainen - mahdollista, mutta muuttunutta ja kuormittavaa
päänsärkykin on, mutta ei se ei ole minulla edes kovassa kohtauksessa itsessään rampauttavaa, se on railo pään halki, se on kasvojen, otsan, leuan luiden painetta ja säröä, se on takaraivolla, otsalla, se on toispuoleista tai jotenkin poikittaista, se kulkee kasvojen halki, pään verisuonet sykkivät ja tuntuvat käden alla
on aaltoja
tilanne muuttuu koko ajan
ja on tämä kierre, jossa esioireet vaihtuvat auroiksi, aurat kohtaukseksi, kohtaus viipyilee ja hiipuu ja sekottuu seuraaviin esioireisiin, odotan auroja, uusi kohtaus voi käynnistyä milloin vain, en pysty ennakoimaan itseäni, olen lähdössä töihin, valmistelen tunnit, pakkaan laukun, makaan sohvalla, yhtäkkiä näkökenttä muuttuu, tulen jotenkin hahmottomaksi, alan ymmärtää, että en voi toimia, en voi ajaa autoa, etsin puhelinnumeron, soitan, makaan matolla, ulisen matolla, hoen itselleni, että en ole tulossa hulluksi, tämä itkukin on nyt tässä oire, tämä on oire, tämä on migreeniä, tämä kaikki on migreeniä, kohta tilanne muuttuu, kohta toimin taas paremmin ja toiminkin ja mietin, enkö hetki sittenkin olisi vain voinut koota itseni ja voinkin koota itseni hetkeksi (niinkuin tänään oppitunnilla), mutta en loputtomasti, olen oikeasti sairas, ihan oikeasti, siitä huolimatta että invalidisoiva päänsärky ei ole minulla migreenissä ensisijainen oire (ikäänkuin olisi helpompi sairastaa jonkun tunnetun kaavan mukaan)
on väsymys, puolilla voimilla pinnistelyn väsymys,
joka ei nukuta
tämä on nyt pakko kirjoittaa,
koska on tosi vaikeaa käsitellä ja hyväksyä sitä, että yleensä keveämpioireinen migreenini on nyt näin vaikea
joku kysyi töissä, miltä migreeni tuntuu
en osannut oikein sanoa
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Iltaan laskeutuu valoa
Aamulla romahdin migreeniin.
Hetken makasin lattialla ja itkin, itkukin kai oli vain oiretta,
ellei silkkaa vaikeutta sen myöntämisessä, etten selviäisi töihin, en kuitenkaan, vaikkei mitään dramaattista, ei ääretöntä kipua tai muuta, tai paremminkin vain sitä muuta, jota on todella vaikea kuvata, pahoinvointia, outoa aivosumua, toimintakyvyttömyytä, kipua myös.
Jäin kotiin ja se oli hyvä.
En tehnyt mitään koko päivänä.
Etsin neurologin ja varasin ajan.
Illalla ajoin hänen luokseen. Sain estolääkityksen neljäksi viikoksi.
Aamulla alkaa. Toivottavasti putki katkeaa.
Seuraavien varalta sain uusia triptaaneja,
edelleiset eivät oikein tehonneet.
Yön saapuessa olo on toiveikas.
Lapset pärjäsivät yksin lääkärireissuni ajan. Uutta ja mukavaa.
Paju päristeli hukassa ollutta ärrää, kun harjoittelimme. Huomenna on puheterapeutin tapaaminen. On siitäkin valoisampi mieli.
Niin, ja huomenna... mieheni tulee käymään kotona. Helppottavaa sekin tavallaan.
Sekin piti sanoa, että neurologilla verenpaineeni oli 195/95, vaikka se on yleensä ihan normaalilukemissa. Ei kai niin ihme sitten, että on huono olo.
Hetken makasin lattialla ja itkin, itkukin kai oli vain oiretta,
ellei silkkaa vaikeutta sen myöntämisessä, etten selviäisi töihin, en kuitenkaan, vaikkei mitään dramaattista, ei ääretöntä kipua tai muuta, tai paremminkin vain sitä muuta, jota on todella vaikea kuvata, pahoinvointia, outoa aivosumua, toimintakyvyttömyytä, kipua myös.
Jäin kotiin ja se oli hyvä.
En tehnyt mitään koko päivänä.
Etsin neurologin ja varasin ajan.
Illalla ajoin hänen luokseen. Sain estolääkityksen neljäksi viikoksi.
Aamulla alkaa. Toivottavasti putki katkeaa.
Seuraavien varalta sain uusia triptaaneja,
edelleiset eivät oikein tehonneet.
Yön saapuessa olo on toiveikas.
Lapset pärjäsivät yksin lääkärireissuni ajan. Uutta ja mukavaa.
Paju päristeli hukassa ollutta ärrää, kun harjoittelimme. Huomenna on puheterapeutin tapaaminen. On siitäkin valoisampi mieli.
Niin, ja huomenna... mieheni tulee käymään kotona. Helppottavaa sekin tavallaan.
Sekin piti sanoa, että neurologilla verenpaineeni oli 195/95, vaikka se on yleensä ihan normaalilukemissa. Ei kai niin ihme sitten, että on huono olo.
tiistai 25. helmikuuta 2014
Tää selittäis vielä niistä juhlista
Hävettää, kun on laittanut maailmanluajuseen verkkoon kaiken kansan luettavasi sen, että oman äidin juhlapäivä on herättänyt muuta kuin rakkautta, kiitollisuutta ja iloa.
Äidiltä leikattiin aivokalvon ns. hyvänlaatuinen kasvain viisi vuotta sitten. Leikkaus vei ison palan hänestä. Hän on sama ja kuitenkin niin monessa suhteessa muuttunut, erilainen äiti.
I
Meille yllätykseksi hänelle oli tärkeää pitää suuret juhlat vuosipäivänään.
Seitsemänkymmentä vuotta elettyä elämää on minustakin ihan hyvä syy juhlia, muistella ja mahdollisesti myös katsoa tulevaan. Äidin elämäntarinaan tullut katko vain tavallaan teki juhlista niin traagiset meille läheisille. Äiti itse ei tunnu aivan niin selvästi näkevän sitä, mitä hän on itsestään menettänyt. Meille muille taakse katsominen ja muistaminen nostaa valtavaa surua ja menetyksen tuntua.
Taistelin sen puheen kanssa.
Ajattelin, että on parempi puhua nyt, kun äiti on kuitenkin vielä kuulemassa, eikä vasta hänen hautajaisissaan, jolloin olisi kertakaikkisen myöhäistä. Tämä oli minun synkkä ajatukseni.
Isäni sanoi minulle: Äiti taisi haluta pitää nämä juhlat, koska tietää, ettei seuraavia ehkä tule. Tämä on hänen synkkä ajatuksensa.
Siinä mielessä juhlat ovat kuin hautajaiset, että jokaisessa puheessa puhutaan ihmisestä, jota ei enää ole. Kukaan ei sano sanaakaan äidistä nyt. Kukaan ei puhu mitään tulevaisuudesta.
Eräässä mielessä äiti on lakannut elämästä. Hän vain on ja nukkuu.
Sitä kukaan ei sano ääneen, ei löydä sille mitään toista, lohdullisempaa tulkintaa.
Ei ole mitään syytä sille, että äitini kuolisi pian.
Hän voi elää satavuotiaaksi.
II
Jälkikäteen huomasin, että olin ainoa äidin paremmin tuntevista (omasta suvusta, isäni suvusta), joka puhui juhlissa. Olen vähän pettynyt niihin muihin. Kukaan muu ei taistellut kynnyksen yli. Entiset työkaverit ja jotkut muut sanoivat jotakin.
Ei ole ihme, että olen joskus kokenut sanayksinäisyyttä.
Äitiäni kehuttiin kirjoitustaidosta ja luettiin pieni lehtileike, jossa oli hänen kirjoittamansa teksti, eräänlainen ilmoitus oikeastaan. Ei äiti ole ollut kirjoittaja, mutta jo sillä pienellä hän erottui siitä joukosta.
Sanayksinäisyyttä.
(Mieheni suku on aivan toista. Tekevät kirjoja ja puheita. Elävät sanassa.)
III
Olin juhlissa urhea. Selvisin juontamisesta ja puheista ja runoista kaikesta surusta ja draamasta ja jännitteisyydestä huolimatta.
Yöllä ymmärsin, että juhlassa kokoontui todistajien joukko. Jossakin mielessä paikalla olleet ihmiset tietävät, mitä olen menettänyt. Vaikka emme pystyneet puhumaan siitä mitään, heidän on usempien täytynyt ajatella - edes hetken ajan - sitä, mitä äidin sairastuminen on mahtanut minulle, siskolleni ja isälleni merkitä.
Tämän verran sain juhlista lohdutusta.
IV
En tajunnut etukäteen, että olisin tarvinnut mieheni rinnalleni näihin juhliin.
Niinpä emme järjestäneet sitä.
Isäni ei tajunnut etukäteen, että kappeleen Hopeahapset soittaminen on hänelle tunteellisesti aika vaativaa. Minua kosketti, että hän halusi soittaa kappaleen, jossa on niin kauniit sanat.
En osannut lohduttaa isää, kun hän harmitteli soiton takkuilua. Vähitellen ymmärsin, ettei hän harmitellut virheitä, vaan omaa suruaan ja sen hallitsemattomuutta.
V
Juhlien jälkeen todettiin, että juhlat olivat hyvät ja onnistuneet.
Äidiltä leikattiin aivokalvon ns. hyvänlaatuinen kasvain viisi vuotta sitten. Leikkaus vei ison palan hänestä. Hän on sama ja kuitenkin niin monessa suhteessa muuttunut, erilainen äiti.
I
Meille yllätykseksi hänelle oli tärkeää pitää suuret juhlat vuosipäivänään.
Seitsemänkymmentä vuotta elettyä elämää on minustakin ihan hyvä syy juhlia, muistella ja mahdollisesti myös katsoa tulevaan. Äidin elämäntarinaan tullut katko vain tavallaan teki juhlista niin traagiset meille läheisille. Äiti itse ei tunnu aivan niin selvästi näkevän sitä, mitä hän on itsestään menettänyt. Meille muille taakse katsominen ja muistaminen nostaa valtavaa surua ja menetyksen tuntua.
Taistelin sen puheen kanssa.
Ajattelin, että on parempi puhua nyt, kun äiti on kuitenkin vielä kuulemassa, eikä vasta hänen hautajaisissaan, jolloin olisi kertakaikkisen myöhäistä. Tämä oli minun synkkä ajatukseni.
Isäni sanoi minulle: Äiti taisi haluta pitää nämä juhlat, koska tietää, ettei seuraavia ehkä tule. Tämä on hänen synkkä ajatuksensa.
Siinä mielessä juhlat ovat kuin hautajaiset, että jokaisessa puheessa puhutaan ihmisestä, jota ei enää ole. Kukaan ei sano sanaakaan äidistä nyt. Kukaan ei puhu mitään tulevaisuudesta.
Eräässä mielessä äiti on lakannut elämästä. Hän vain on ja nukkuu.
Sitä kukaan ei sano ääneen, ei löydä sille mitään toista, lohdullisempaa tulkintaa.
Ei ole mitään syytä sille, että äitini kuolisi pian.
Hän voi elää satavuotiaaksi.
II
Jälkikäteen huomasin, että olin ainoa äidin paremmin tuntevista (omasta suvusta, isäni suvusta), joka puhui juhlissa. Olen vähän pettynyt niihin muihin. Kukaan muu ei taistellut kynnyksen yli. Entiset työkaverit ja jotkut muut sanoivat jotakin.
Ei ole ihme, että olen joskus kokenut sanayksinäisyyttä.
Äitiäni kehuttiin kirjoitustaidosta ja luettiin pieni lehtileike, jossa oli hänen kirjoittamansa teksti, eräänlainen ilmoitus oikeastaan. Ei äiti ole ollut kirjoittaja, mutta jo sillä pienellä hän erottui siitä joukosta.
Sanayksinäisyyttä.
(Mieheni suku on aivan toista. Tekevät kirjoja ja puheita. Elävät sanassa.)
III
Olin juhlissa urhea. Selvisin juontamisesta ja puheista ja runoista kaikesta surusta ja draamasta ja jännitteisyydestä huolimatta.
Yöllä ymmärsin, että juhlassa kokoontui todistajien joukko. Jossakin mielessä paikalla olleet ihmiset tietävät, mitä olen menettänyt. Vaikka emme pystyneet puhumaan siitä mitään, heidän on usempien täytynyt ajatella - edes hetken ajan - sitä, mitä äidin sairastuminen on mahtanut minulle, siskolleni ja isälleni merkitä.
Tämän verran sain juhlista lohdutusta.
IV
En tajunnut etukäteen, että olisin tarvinnut mieheni rinnalleni näihin juhliin.
Niinpä emme järjestäneet sitä.
Isäni ei tajunnut etukäteen, että kappeleen Hopeahapset soittaminen on hänelle tunteellisesti aika vaativaa. Minua kosketti, että hän halusi soittaa kappaleen, jossa on niin kauniit sanat.
En osannut lohduttaa isää, kun hän harmitteli soiton takkuilua. Vähitellen ymmärsin, ettei hän harmitellut virheitä, vaan omaa suruaan ja sen hallitsemattomuutta.
V
Juhlien jälkeen todettiin, että juhlat olivat hyvät ja onnistuneet.
lauantai 22. helmikuuta 2014
Juhlien jälkeen
Jotenkin selvisin kaikesta
Istun lattialle levitetyllä patjalla ja kirjoitan
Jotenkin selvisin kaikesta
Kävelin valkoisen maiseman halki saareen, kiersin sen puoleen väliin ja käännyin takaisin, kuljin latua pitkin jään yli uimarannalle, hiihtäjä ohitti minut, tunsin itseni hitaaksi ja raskaaksi
Jotenkin selvisin kaikesta
Ajattelin puhetta, kirjoitin pienetkin mahdollisuudet ylös, pyysin apua isältäni ja vastoin kaikkia odotuksia siitä avautui mahdollisuus katsoa yhdessä vähän, surra yhdessä vähän, jakaa pikkuriikkinen arvostusta erilaisten välillä
Kokosin niistä mahdottoman ympäröimistä mahdollisen rippusista muutaman lauseen peräjälkeen, luettelon, irrallisia asioita, kuitenkin jotakin, tarpeeksi, sopivasti, sen verran mitä todesti pystyn sanomaan monien ihmisten edessä, mahdotonta en saanut näkyväksi, otin totuudesta ohuen siivun, muutaman muiston ja ajatuksen, vältin imperfektin, en edes viitannut menetyksiin, en kuitenkaan valehdellut, enkä kieltänyt mitään, näin se on kai tehtävä, tässä joukossa, näillä voimilla, ajalla, näillä sanoilla, joskus vielä kirjoitan äidille ja äidistä tosin, rajummin ja todemmin ja rakkaudellisesti, mutta
toistaiseksi: anteeksi etäisyys, joka väistämättä on
En saa koskaan tietää, oliko sanoilla todella merkitystä äidille,
äiti ei lukenut kirjoittamaani korttia, hän ei kiittänyt minua, mutta äiti oli tyytyväinen, äiti jaksoi ja oli hetkittäin iloinen, melkein kuin joskus
Jotenkin selvisin kaikesta
mutten kuitenkaan aivan, iho on naarmuilla, ohuet viirut kirvelevät ja punoittavat, aurinko tekisi hyvää, päätä särkee, haluan nukkua kuin lapsi, unohtaa kaiken, ottaa välimatkaa, jäsentää, itkeä, huutaa jos on tarvis, rauhoittua, ymmärtää paremmin, rakastaa enemmän, olla joku toinen, olla omassa tilassa, olla omilla ehdoilla, olla yksinkertaisemmin
Jotenkin selvisin tähän iltaan
suljen silmät raskaiden silmiluomien taakse, yritän olla jännittämättä hartioita, haluan hukkua uneen, kuuntelen lapseni hengitystä, saan lohtua, saan mahdollisuuden pelata tosilla korteilla, rakentaa uuden maailman, luoda uuden järjestyksen
Istun lattialle levitetyllä patjalla ja kirjoitan
Jotenkin selvisin kaikesta
Kävelin valkoisen maiseman halki saareen, kiersin sen puoleen väliin ja käännyin takaisin, kuljin latua pitkin jään yli uimarannalle, hiihtäjä ohitti minut, tunsin itseni hitaaksi ja raskaaksi
Jotenkin selvisin kaikesta
Ajattelin puhetta, kirjoitin pienetkin mahdollisuudet ylös, pyysin apua isältäni ja vastoin kaikkia odotuksia siitä avautui mahdollisuus katsoa yhdessä vähän, surra yhdessä vähän, jakaa pikkuriikkinen arvostusta erilaisten välillä
Kokosin niistä mahdottoman ympäröimistä mahdollisen rippusista muutaman lauseen peräjälkeen, luettelon, irrallisia asioita, kuitenkin jotakin, tarpeeksi, sopivasti, sen verran mitä todesti pystyn sanomaan monien ihmisten edessä, mahdotonta en saanut näkyväksi, otin totuudesta ohuen siivun, muutaman muiston ja ajatuksen, vältin imperfektin, en edes viitannut menetyksiin, en kuitenkaan valehdellut, enkä kieltänyt mitään, näin se on kai tehtävä, tässä joukossa, näillä voimilla, ajalla, näillä sanoilla, joskus vielä kirjoitan äidille ja äidistä tosin, rajummin ja todemmin ja rakkaudellisesti, mutta
toistaiseksi: anteeksi etäisyys, joka väistämättä on
En saa koskaan tietää, oliko sanoilla todella merkitystä äidille,
äiti ei lukenut kirjoittamaani korttia, hän ei kiittänyt minua, mutta äiti oli tyytyväinen, äiti jaksoi ja oli hetkittäin iloinen, melkein kuin joskus
Jotenkin selvisin kaikesta
mutten kuitenkaan aivan, iho on naarmuilla, ohuet viirut kirvelevät ja punoittavat, aurinko tekisi hyvää, päätä särkee, haluan nukkua kuin lapsi, unohtaa kaiken, ottaa välimatkaa, jäsentää, itkeä, huutaa jos on tarvis, rauhoittua, ymmärtää paremmin, rakastaa enemmän, olla joku toinen, olla omassa tilassa, olla omilla ehdoilla, olla yksinkertaisemmin
Jotenkin selvisin tähän iltaan
suljen silmät raskaiden silmiluomien taakse, yritän olla jännittämättä hartioita, haluan hukkua uneen, kuuntelen lapseni hengitystä, saan lohtua, saan mahdollisuuden pelata tosilla korteilla, rakentaa uuden maailman, luoda uuden järjestyksen
perjantai 21. helmikuuta 2014
Ruokabudjetti kohdallaan...
Olen unohtanut kertoa, että ennen lomaa vietimme lasten kanssa älä osta ruokaa -viikkoa.
Tavoitteena ollut pakastimen tyhjentyminen toteutui mukavasti, mutta aivan tavoitteeseen emme yltäneet. Alakerran pakastimessa on vielä parilla hyllyllä tavaraa.
Viikon ruokakustannukset sen sijaan saimme aikalailla sopiviksi. Ostin sunnuntaina 1,5 litraa maitoa (1.70 €) ja seuraavana lauantaina saman + kanamunia. Yhteensä ruokakustannukset viikolta olivat siis 5.30. Hienosti selvittiin viikosta ja olemme taas yhtä askelta valmiimpia uusiin seikkailuihin.
Nyt olemme lomareissussa, mutta kotiin päästyä täytynee tuoretäydennyksen jälkeen jatkaa aikalailla samoilla linjoilla :-). Enköhän sitten piakkoin pääse sitä pakastintakin sulattamaan.
Tavoitteena ollut pakastimen tyhjentyminen toteutui mukavasti, mutta aivan tavoitteeseen emme yltäneet. Alakerran pakastimessa on vielä parilla hyllyllä tavaraa.
Viikon ruokakustannukset sen sijaan saimme aikalailla sopiviksi. Ostin sunnuntaina 1,5 litraa maitoa (1.70 €) ja seuraavana lauantaina saman + kanamunia. Yhteensä ruokakustannukset viikolta olivat siis 5.30. Hienosti selvittiin viikosta ja olemme taas yhtä askelta valmiimpia uusiin seikkailuihin.
Nyt olemme lomareissussa, mutta kotiin päästyä täytynee tuoretäydennyksen jälkeen jatkaa aikalailla samoilla linjoilla :-). Enköhän sitten piakkoin pääse sitä pakastintakin sulattamaan.
torstai 20. helmikuuta 2014
Puheangst!
Ääks.
teen äidille juhlapuhetta (70 v.),
tilaisuus ei ole ihan pieni...
Isän juhlat oli ihan perheen keksen
ja olin ilmeisesti spontaanisti siellä jotain puheentapaista pitänyt
ja hän muistaa sen hyvällä.
Äidin kanssa on nyt vähän monimutkaisempaa,
kun on nämä kaikki sairauden mukanaan tuomat tunteet
ja liian suuri yleisö.
En voine jättää tekemättä,
vaikka en vielä luvannutkaan.
Vähän paniikki,
osaisinpa edes jotenkin alkuun...
teen äidille juhlapuhetta (70 v.),
tilaisuus ei ole ihan pieni...
Isän juhlat oli ihan perheen keksen
ja olin ilmeisesti spontaanisti siellä jotain puheentapaista pitänyt
ja hän muistaa sen hyvällä.
Äidin kanssa on nyt vähän monimutkaisempaa,
kun on nämä kaikki sairauden mukanaan tuomat tunteet
ja liian suuri yleisö.
En voine jättää tekemättä,
vaikka en vielä luvannutkaan.
Vähän paniikki,
osaisinpa edes jotenkin alkuun...
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Arkilomainen sikermä
I
Blogin arkistossa on nyt 700 viestiä.
Siinä ei ole kaikki. Olen poistanut vuosia.
II
Olen iloinen ja kiitollinenkin siitä, että olen kirjoittanut.
Olen poiminut lasten edesottamuksia koskevat tekstit yhteen isoon tiedostoon.
Nyt vain odottelen, milloin "kirjat" tulevat postista.
III
Ravistan migreeniä kauemmaksi.
Eilen otin aamusta vielä triptaanin ja kohtaus ei tullut päälle.
Tänään olo on jo aika normaali, mutta olen vielä varovainen.
IV
Lomalta ei tunnu.
Siirtymä migreenin kautta lomaan on liian epämääräinen.
Ja on rästitöitä.
Mutta huomenna mennään joka tapauksessa!
Tänään pakataan, siivotaan ja valmistellaan,
mutta ihan rauhallisesti niitäkin. Jos jotain jää, niin jää.
V
Kirjoitan uudella läppärillä,
matkakumppaniksi ostin, vaikka ensin mietin,
olisinko selvinnyt pelkällä tabletilla.
Varmaan olisin jotenkin, mutta tämä on kirjoituskone.
VI
Ulkona sataa kaatamalla rännänsekaista vettä.
Blogin arkistossa on nyt 700 viestiä.
Siinä ei ole kaikki. Olen poistanut vuosia.
II
Olen iloinen ja kiitollinenkin siitä, että olen kirjoittanut.
Olen poiminut lasten edesottamuksia koskevat tekstit yhteen isoon tiedostoon.
Nyt vain odottelen, milloin "kirjat" tulevat postista.
III
Ravistan migreeniä kauemmaksi.
Eilen otin aamusta vielä triptaanin ja kohtaus ei tullut päälle.
Tänään olo on jo aika normaali, mutta olen vielä varovainen.
IV
Lomalta ei tunnu.
Siirtymä migreenin kautta lomaan on liian epämääräinen.
Ja on rästitöitä.
Mutta huomenna mennään joka tapauksessa!
Tänään pakataan, siivotaan ja valmistellaan,
mutta ihan rauhallisesti niitäkin. Jos jotain jää, niin jää.
V
Kirjoitan uudella läppärillä,
matkakumppaniksi ostin, vaikka ensin mietin,
olisinko selvinnyt pelkällä tabletilla.
Varmaan olisin jotenkin, mutta tämä on kirjoituskone.
VI
Ulkona sataa kaatamalla rännänsekaista vettä.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Otsan halki kulkee railo
Tänään yritän vain toipua.
Kolme migreenikohtausta peräkkäin. Ensimmäisen sain jotenkin pysäytettyä silloin tiistaina ja jaksoin olla päivällä jopa innistunut ja iloinen. Toinen ei sitten ehtinyt kunnolla päättyäkään, kun kolmas aalto vei jalat alta. Makasin töissä sohvalla, kunnes kykenin kotiin. Nytkin pää on hauraan tuntuinen, silmät väsyneet, olo on heikottava ja pahoinvointinen, mutta tavalla, joka antaa toivoa, että saisin tämän jo päätökseen. (Tai sitten vaan toivon, periaatteesta.)
Otsan halki kulkee railo.
Neljä perättäistä migreenipäivää.
Minulla on "vain" keskivaikea migreeni oman arvioini mukaan, mutta tämä oli rankka putki. (Oli - toivottavasti voin jo sanoa niin…)
Söin kolmeen otteeseen triptaaneja lääkkeeksi, mutta niiden voima riitti vain sen ensimmäisen kohtauksen kohdalla. Aiemmin en koskaan käyttänyt näitä vahvempia lääkkeitä. Jotenkin tämä on mennyt pahemmaksi.
Tänään en lähtenyt koululle edes yrittämään.
Ihan vielä ei tunnu siltä, että tästä alkaa loma.
Sitä yhtä asiaa, jonka ajattelin aamupäivällä tehdä,
en ole tullut tehneeksi.
Kolme migreenikohtausta peräkkäin. Ensimmäisen sain jotenkin pysäytettyä silloin tiistaina ja jaksoin olla päivällä jopa innistunut ja iloinen. Toinen ei sitten ehtinyt kunnolla päättyäkään, kun kolmas aalto vei jalat alta. Makasin töissä sohvalla, kunnes kykenin kotiin. Nytkin pää on hauraan tuntuinen, silmät väsyneet, olo on heikottava ja pahoinvointinen, mutta tavalla, joka antaa toivoa, että saisin tämän jo päätökseen. (Tai sitten vaan toivon, periaatteesta.)
Otsan halki kulkee railo.
Neljä perättäistä migreenipäivää.
Minulla on "vain" keskivaikea migreeni oman arvioini mukaan, mutta tämä oli rankka putki. (Oli - toivottavasti voin jo sanoa niin…)
Söin kolmeen otteeseen triptaaneja lääkkeeksi, mutta niiden voima riitti vain sen ensimmäisen kohtauksen kohdalla. Aiemmin en koskaan käyttänyt näitä vahvempia lääkkeitä. Jotenkin tämä on mennyt pahemmaksi.
Tänään en lähtenyt koululle edes yrittämään.
Ihan vielä ei tunnu siltä, että tästä alkaa loma.
Sitä yhtä asiaa, jonka ajattelin aamupäivällä tehdä,
en ole tullut tehneeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)