Sivut

torstai 2. tammikuuta 2014

Punajuuria! Punajuuria! (Ja niksi niiden kuorimiseen)

Vietin tänään ihanaa kokkauspäivää lämpimän uunin äärellä.
Yksi keittiöihastuksistani on Tamar Adlerin Everlasting Meal -kirja. Kirjan ajattelutapa ja lukuisat käytännölliset ideat saavat minut palaamaan sen äärelle aina uudelleen.
Adlerin inspiroimina ovat saanet alkunsa monet sunnuntait, jolloin paahdan uunissa valtavan määrän juureksia ja muita kasviksia. Niitä sitten käyttelen viikon mittaan milloin mihinkin ruokaan lisäkkeenä tai ainesosana.




Tänään oli juuri sopiva päivä kevyellä pyörähtelylle uunin lähistöllä.
Lisäksi vihanneslaatikossa oli iso pussillinen jo ennen joulua hankittuja punajuuria
ja kaksi bataattia.

Aloitin punajuurista. Luin Adlerin tarinaa hänen uunipäivistään uudelleen ja nappasin pari erinomaista tekniikkaan, joita en ollut ennen tullut noudattaneeksi.

Ensinnäksin punajuurten kypsentäminen.
Kuuma uuni (noin 225 astetta).
Reunallinen uunipannu, jolle punajuuret mahtuvat vieriviereen yhteen kerrokseen.
Vähän vettä pannun pohjalle.
Päälle tiiviisti foliota, jossa ei ole aukon aukkoa.
Pannu uuniin. 45 min jälkeen tarkistetaan meneenkö terävä veitsi pehmeästi juureksen sisään,
uudet tarkistukset 15 minuutin välein, kunnes punajuuret ovat ihanan pehmeitä ja leikkautuvat helposti.
Adler ehdottaa ottamaan pienimpiä juuria pois uunista sitä mukaa, kun ne kypsyvät. Minä tyydyin jonkinlaiseen keskiarvoon :-)

Tulos on tällä tekniikalla aivan ihana! Meheviä, mistään nahistumattomia juureksia, jotka ovat kuitenkin sopivan kypsiä.




Iloisin yllätys oli kuitenkin kuorimistekniikassa.
Olen ennenkin kypsentänyt punajuuria uunissa ja kuorinut ne vasta kypsentämisen jälkeen.
Ei se nyt niin kovin hankalaa ole ollut, mutta pikkuisen kuitenkin.
Ja veitsen kanssa punajuurista on tällä kärsivällisyyden asteella tullut hieman kuhmuraisia…

Nyt otin uudet konstit käyttöön.
Adler ehdotti, että yhdellä pyyhkeellä pidetään vielä lämpimästä punajuuresta kiinni ja toisella pyyhkellä kuoritaan. Kuulosti aika kummalliselta, enkä ymmärtänyt millaisia pyyhkeitä tässä tulisi käyttää. Niinpä päädyin käyttämään meillä muuten käyttämättä jääneitä porkkanankuorimishankoja (vrt. perunankuorimishanska, mutta näissä lukee "Carrot").
Sellaiset kädessä lähestyin juuresta. Leikkasin juuren irti ja hiukan huppuakin. Sitten aloin raaputella kuorta käsin irti. Vähän tuntumaan saatuani lähinnä vaan liu'uttelin kuoren pois punajuuren päältä!
Helppoa ko heinänteko! Tai siis heinänteko on vaikeaa, mutta tämä helppoa. Vain joissain juurissa jouduin vähän avittamaan veitsellä, mutta ne taisivat olla niitä vähän isompia, raaemmaksi jääneitä…
Muuten oli tosi helppoa.

Punajuuren puna lähti hanskoista pesussa.
Kädet olivat puhtoiset kuin pikkuvauvalla.
Ja punajuuret: ne ovat kauniin pyöreitä ja täydellisiä!

Meillä syödään varmasti nyt enemmän punajuuria, kun tämä homma on nyt ns. hanskassa.
Mukavaa :-).

Punajuurten lisäksi kypsensin
yhden peruna,
kaksi bataattia,
kolme sipulia,
kaalia,
kesäkurpitsaa,
ja uunin loppulämmössä paahdoin mantelita ja auringonkukansiemeniä.

Näitä syötiin ja syödään lisäkkeinä ja
näen horisontissa myös yhden herkullisen kasvissosekeiton.

Hengähdys lomapäivän aamuna

Loma on hyvä.
Tänään olen lasten kanssa kotona.
Joulun koristeet ja valot ympäröivät meitä,
mutta päivässä ei ole mitään erityistä, ei mitään pinnistämistä mihinkään suuntaan.
Melkein pelkkää levollisuutta,
mitä  nyt mielen perällä jotakin, niinkuin aina, melkein aina.

Ajattelen aikomuksiani tulevan vuoden osalta.
Haluan lukea enemmän runoja ja katsoa enemmän elokuvia.
Aion liikkua, lukea ja kirjoittaa.
Paljon muutakin odotan tulevaksi.
Meille on tulossa erilainen vuosi, jossa on arkea ja selviytymistä, mutta myös seikkailua ja uuden kokemista roppakaupalla.

Ensin henkäisemme arjessa vähän.
Sitten jään kymmeneksi viikoksi yksin vastuuseen lapsista ja kodista.
Kevään kolkutellessa ovelle jään virkavapaalle ja
lähdemme mekin matkaan. Olemme lähes neljä kuukautta muualla,
uusissa oloissa ihmettelemässä maailmaa.
Kun palamme yhtä odotta yläkoulu, toista kolmosluokka ja pikkuisin aloittaa koulunkäynnin.
Aikamoisia muutoksia nekin.

Tämä on läsnäolemisen ja havaintojen tekemisen vuosi.
Ehkä myös sanojen vuosi,
ehkä.





maanantai 23. joulukuuta 2013

Kello löi jo viisi…

Loman ensimmäiset päivät ovat kulkeneet täyteläisinä.
Väsymykset, surut, onni, levollisuus ja tekeminen on ovat vuorotelleet lämpimänä sekamelskana näissä päivissä, jotka ovat odotusta ja täyttymystä samaan aikaan.

Lapset ovat tiivistyneet yhteen: peleihin, leikkeihin, suunnitelmiin, pieneen kinasteluun.
Carcassonnen kaupunkia on rakennettu hillittömän riemun ja täpärän häviön hetkellä vähän kyyneltenkin kanssa.
Loma aloitettiin elokuvahetkellä, jossa huone oli pimennettynä ja tarjolla cocista ja paukkumaissia. Niko lentäjän poika on meillä joulusuosikki.

Eilen lapset lyöttäytyivät samaan huoneeseen ja menivät nukkumaan kahdeksalta. Hämmästyksekseni he myös nukahtivat. (Meillä kukaan ei ole tavanomaisesti mennyt näin aikaisin nukkumaan edes pikkulapsena.) Tavoitteena oli herätä tänään tosi aikaisin!

Klo 4.40. joukko aloittikin hissuttelun yläkerrassa. Pussit rapisivat ja pillejä kaivettiin kaapeista. Päivän teemana on karkkilakon päättyminen. Sitä varten joukot varustautuivat eilen isoilla karkkipusseilla, sipseillä ja limpparilla. 13 viikkoa omaehtoista karkkipaastoa takanaan he nautiskelevat nyt yhteisen ponnistuksen onnistumisen kunniaksi.

Minä katson omia kirjapinojani ja vaateröykkiötä tuolilla.
Tänään teen juhlan eteen sen, minkä kohtuudella jaksan. Loppu jää silleen,
vaikka vähän hävettäisikin. Ruokia teen ihan mielelläni, mutta siivoamisen iloista en useinkaan saa otetta. Meillä voi olla, ettei joulunakaan ole paikat ihan järjestyksessä.
Yritetään kuitenkin. (Enkä puhu nyt kaapinperukoista, vaan ihan tästä työpöydästä vaikka…)

Olemme tänä jouluna perheen kesken kotona.
Se tuo valmisteluun - ja kaikkeen tiettyä rentoutta.
Vietän yksinkertaista joulua näiden aivan kaikkein läheisimpieni kanssa.
Olen onnellinen heistä. Elämä on hyvää.





torstai 19. joulukuuta 2013

Huomenna (intentio)

Huomenna herään kuudelta.
Huomenna luen, mitä on luettavana.
Huomenna asetun kohtaamiseen, vielä kerran (vaikka en jaksaisi, jaksan silti).
Huomenna hoidan tilanteet, löydän vielä yhden kerran itsestäni rohkeaa ja leikkisää.
Asetan sen järjestykseen, minkä pystyn.
Lähden ja jätän taakseni.

Sitten aloitan loman.
Käyn kaupassa. Hyllyjen lomassa jo hellitän ja päästän irti.
En kävele niinkuin koulun käytävällä, vaan ujommin ja vapaammin.
Olen ajatuksissani, niiden sisällä, olen yksityisesti ja tiivimmin.

Iltapäivän ihmeellisessä valossa ajan kotiin,
otan askeleita, siirrän tavaroita, teen listan, annan välipalaa
ja alan pienesti, askel kerrallan, rakentaa meille joulua,
joka kyllä tulee minusta riippumattakin
ja saa tulla epätäydellisenä, jos on tullakseen.
Lapset katsovat lempielokuvaa. Minulla saattaa olla lomamieli tai saattaa hermostuttaa vähän tai mitä vain, mutta en välitä siitä, olen missä tunteessa satun olemaan, eikä minun muuta tällä kertaa tarvitsekaan.

Huomenna illalla olen kotona, olen rakkaimpiani varten ja itseäni varten.
Jätän kopertuneen ja hapertuneen kuoren,
tulen pehmeämmin olevaksi ja kuuntelen itseäni tarkemmin.
Kerään voimia. Katson lapsiani silmiin.
En suuntaa, en tähtää pidemmälle.
En yritä pidätellä valuvaa hiekkaa käsissäni.
Rakennan vihdoin sen kartan, josta puhuttiin.

Huomenna yön saapuessa en ajattele, että aamulla on herättävä varhain.
Ajattelen teekupillista ja pitkäksi venyvää aamupalaa, sinistä hetkeä sen kuluessa.
Olen lomalla.


***


Ihanaa lomaa teille kaikille, joilla sellainen on alkamassa!
Ja levollista, täyteläistä joulunaikaa aivan jokaiselle!


Joululohtua, sitäkin on.


Tänään muistelin tätä laulua, jossa on muutama minulle tärkeä rivi. 
Haluaisin jakaa sen Talvipuutarhassa- levyltä, mutta You Tube tarjoaa vain alla olevan version. 

"Katso Jumalan maailmaa,
katso kauneutta. 
Täällä jaksat sä vaeltaa, 
täällä on rakkautta." 





keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulusuru ja toivelista






Joulusuru

Haluaisin vielä saada äidiltäni joululahjan.
Haluaisin, että hän ajattelisi minua
ja tietäisi jotakin, mikä saattaisi ilahduttaa minua. 

Mutta minä en saa enää koskaan äitini valitsemaan joululahjaa. 

Isäni lähettää minulle rahaa niin, että voin ostaa perhelle lahjat. Ostan jotakin itselleni ja itken, kun paketoin sitä. 

On niin hirveä ikävä äitiä
ja tunnen itseni aivan väsyttävän itseriittoiseksi
- tai pikemminkin itseriittämättömäksi. 

Monena aiempana jouluna olen saanut yhden oikean lahjan. 
Oikeana jouluna lasten jouluilo riittää minulle kyllä ihan hyvin, 
mutta juuri nyt sisäinen lapseni parkuu 
ja haluaisi jonkun muistavan sitä edes hitusen enemmän. 

Haluaisin tähtisädetikkuja, lämpimät sukat, uuden yöpuvun, ihanan kirjan, hyvän pelin, suklaata ja lisäksi myös Wiener Nougaata. Haluaisin yllätyspaketin, jossa olisi itse väsätty runo. Haluaisin ihanaa musiikkia ja vielä lipun konserttiin. Ja joulukukan. 

Enkä halua järjestää niitä itselleni itse. 
En haluaisi aikuisenakaan riittää kaikkeen.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Loman odotusta ja Pajun uusi taito

Jokainen päivä tuo joulua ja lomaa lähemmäksi. 
Aamulla ajattelen: duracel-pupu-päivä.
Kesken päivän kevennän vähän ja jätän yhden tekemättä.
Muuten puputan menemään. 
Töistä tullessa olen iloisempi, kuin sinne mennessä.

Illalla käyn kirjastossa.
Pojat lukevat salaperäsiä tarinoita. 
Timotei on nyt innostunut kirjoista.

Paju sitten luki juuri ensimmäisen kirjansa!
Paju oppii asioita omapäisesti ja harppauksittain.
Syksyllä huomasin äkkiä, että hän osaa laskea. Osaa kymmenylitykset ja laskee tarvittaessa vaikka tuhansilla. Helpot jakolaskut sujuu ja kertolaskua päättelee. Timotein, tokaluokkalaisen, matikan tehtävät sujuvat Pajultakin usein ihan hyvin, vaikka toki vähän hitaammin. 
Nyt sitten oppi lukemaan ihan omia aikojaan äänteitä miettimällä. Nopeammin ja nuorempana kuin muut tässä perheessä. 
Äänteitä kuitenkin vielä puuttuu. Kunpa ärrätäry löytyisi pian! 

Yritän valaa itseeni voimaa kynttilöillä ja joulumusiikilla. 
Vielä muutama pitkä päivä - ei aivan duracel-tasoa kuitenkaan... 



perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulupukki uskoo minuun

Maailma on valahtanut mustaksi.
Päivät kuluvat jähmeästi yksi kerrallaan.
Tuleeko se, mitä odotan? 
Kiipiikö joulu sivuitse ohi?

Minä en enää usko joulupukkiin. 
Joulupukki kyllä tuntuu uskovan paljossa äiteihin.
Päätökset ja valinnat jäävät äitien harteille. 
Tontun taskut täyttyvät äitien salaisista varastoista. 

Kynttilät puskevat sitkeästi pimeyttä kauemmaksi.
Yöllä kaikki valot sammuvat ja
puut taipuvat harmaata taivasta vasten. 
Kohdistan katseen jouluvalopitseihin. 

Minä en usko enää joulupukkiin, 
mutta hyvään minä uskon, 
lepoon ja yhdessä oloon.
Katsoin Lucia kulkuetta ja aloin ikävöidä 
nuoruusaikojen kirkkoa. 

Tuuli valelee taloa villeillä ilmapatsaillaan. 
Pimeyden ja valon, lämmön ja kylmyyden 
risteyksessä odotan kuitenkin vielä, 
Uskon minäkin äiteihin ja äitien ihmeisiin. 

tiistai 10. joulukuuta 2013

Iltalaulu (arkinen, jääsiipinen)

I
Pojat olivat tänään pitkään ulkona.
Pihaan on rakennettu lumivalleja ja suunniteltu hienoja taisteluita olemattomia vihollisia vastaan.

Iltapalan jälkeen Paju kiipesi syliin ja sanoi:
Nyt tulen lataukseen. En saa muuten iltatoimia käyntiin.

Eskarissa oli mukana Pikkumetsän esiaapinen.
Luin kaikki sanat, poika ilmoitti.
Paju osaa laskea ihmeitä ja nyt näköjään oppii lukemaankin.
Ässä ja ärrä odottavat vielä jonkun nurkan takana.

Tytär oli iltapäivän yksin,
kun minulla on pitkiä työpäiviä.
Huomaa minut, hän sanoo kesken iltapalan valmistelujen.

Ei minulla ole mitään tärkeämpää kuin nämä lapset.

II
Kahdeksan päivää töitä ennen joululomaa.
Odotan pakoa omaan elämääni
kuin salaiseen puutarhaan.
Olen paikoin kopertunut, paikoin kulunut paperinohueksi.

Lomalla asetun paikalleni ja toivon,
että rakennan itselleni kotelon
ja kasvatan siipiä,
kevättalven ylikantavia jääsiipiä
- niitä minä tarvitsen!

Niillä nousen yhtä ylemmäksi.
Näen viisaammin ja hyvin.
Niillä kevennän askelet kynnysten yli.
Pelkään vähemmän, jaksan enemmän
tai ainakin tarvittavan.


III
Joulun lämpö tulee meille joulusta itsestään.
En laita melkein mitään.
Olen ajatellut, että tämä joulu saa olla yksinkertainen.




Ravistan selästäni kaikkipuuhastelevan kontrolloijan taakkaa

Minun osani on nähdä.

En ole hallitsija, en luoja -
havainnoija vain.
En voi määrätä, mitkä muodot ilmestyvät,
enkä muuttaa niitä toisiksi.

Mitä näen, sen kerron.

Melkein niin
yksinkertaista
se on.