Possulla on vielä viikko elinaikaa. Pakastin on melkein tyhjä. Se odottaa possua. Minäkin odotan.
Tämä possu on kasvatettu syötäväksi. Niinkuin kaikki ne eläimet, joita olen viimevuosina syönyt. Yleensä olen ostanut jo kuolleen eläimen lihaa. Minun ostamiseni tai ostamattomuuteni ei ole merkinnyt mitään juuri sen eläimen elämän päättymisen näkökulmasta. Voin tietysti nytkin ajatella, että joku toinen olisi kuitenkin ostanut sen porsaan lihan. Ei possulla missään tapauksessa olisi ollut edessä leppoisia eläkepäiviä. Korkeintaan kai voin toivoa, että sillä olisi ollut kohtuullisen hyvät elinpäivät kyseisellä tilalla.
Suunnitelen, että ehdin sulattaa pakastimen ennen possun hakemista.
Jostain syystä ajattelen, että näin sen pitäisi mennä. En vedä liipasimesta, mutta olen sentään jossakin suhteessa siihen tekoon, jota lihan syöminen edellyttää. Jos aion syödä lihaa, minun pitäisi olla valmis olemaan jossakin tekemisissä sen ajatuksen kanssa, että samalla edellytän joltakin toiselta olennolta kuolemaa.
Olin joskus kasvissyöjä.
Kun imetin hyperallergista Timoteitä olin vaihtoehdotta lihansyöjä (vältin kaikkia kasvissyöjän tärkeimpiä proteiinin lähteitä). Se oli aika kamalaa aluksi.
Sen jälkeen olen ollut välillä enemmän yhtä, välillä enemmän toista.
Olen hyväksynyt sen, että lapseni ovat tarvinneet eläinravintoa selvitäkseen. He eivät olisi voineet kasvaa terveinä kasvisravinnolla, koska allergiat rajoittivat ruokavaliota niin paljon.
Olen hyväksynyt sen heille ja samalla itselleni, koska en ole jaksanut enkä halunnut tehdä kenellekään erikseen ruokaa enää sen jälkeen, kun ei ole ollut pakko. Tein välillä kolmeakin eri ruokaa yhdelle aterialle, kun lapset olivat allergisia eri asioille ja valikoima oli tosi suppea.
Minulla on aika iso kynnys alkaa itse enää erityisruokavaliolle, etenkään omasta valinnasta johtuen. (Siihen kohtaan tämä nykyinen terveyskriisi ja vehnä ym. hommeli iskee tosi pahasti.)
On vähän epäilevä mieli. Pitääkö sitä ihan mennä possu tappamaan, että saisi syödäkseen? Eikö selviäisi jotenkin vähemmällä?
Toisaalta lihansyönti on helppoa ja tavallista. Lihapullia ja perunamuussia.
Tykkään tavallisesta, sellaisesta, josta ei ole kenellekään vaivaa ja jossa ei ole mitään erityistä ideologiaa. Osallisuutta vaan tässä, tavallisessa arjessa.
Olen jotenkin kummasti iloinenkin siitä possusta.
Ehkä siitä on jotenkin parempi omatunto kuin tehotuotantolihan ostamisesta. Että teen nyt kerrankin jonkin valinnan, jota arvostan, enkä vaan kauhistele vierestä ja lapa toisella kädellä jauhelihapakettia marketin kassalle.
En ole oikein koskaan päättänyt, että nyt en enää ole kasvissyöjä.
Olen ajautunut elämään näin. Ehkä se on ollut vähän epämääräistä. Ehkä tämä possu tässä jotenkin sinetöi sen, että jos olen valmis tähän, niin tosiaan, en ole enää kasvissyöjä.
En olen mitenkään erityisen varma siitä(kään) päätöksestä.
Onko se perusteltua? En tiedä.
On kai se myös jostain ihanteesta luopumista.
Se on helpompaa.
Se on tavallisempaa.
Se on mieheni ja lasteni ruokavalio.
Se tuntuu olevan jotenkin hyväksi ja hyvää.
En osaa tehdä ihan niin helposti korvaavaa, yhtä hyvää kasvisruokaa.
Toisaalta tuntuu jotenkin juurruuttavalta tämä possun tappaminen.
Tätä täällä on syöty vuosisadat,
ainakin silloin, kun on ollut varaa.
Kasvatettu ja teurastettu porsas.
Laitettu ruuaksi kokonaan.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
torstai 11. huhtikuuta 2013
Mitä ajattelin ennenkuin aloin kirjoittaa (5)
Päätin, etten laita musiikkia, enkä vieraile facebookissa,
mutta että kirjoitan kymmenensanaisen lauseen (12).
Tämä ei ole se (4).
Minun päätökseni eivät aina pidä (5).
En voi päättää, että hiljaisuus laskeutuu (6). En voi päättää, että kuulen (5).
Ehkä tuijottaessani tietokoneen taustakuvan kautta kaukaisuuteen
ja kuulostellessani ajatuksiani päättelen nopeasti kuuluvani tänään vain tositeeveen hälyyn ja irrallisiin merkintöihin sosiaalisessa mediassa (21).
On mahdotonta sanoa mitään juuri kymmenellä sanalla (8).
Yksikään ajatukseni ei ole kymmenen sanan mittainen
ja mitä sitä ajatuksiaan turhin sanoin koristelemaan (14).
mutta että kirjoitan kymmenensanaisen lauseen (12).
Tämä ei ole se (4).
Minun päätökseni eivät aina pidä (5).
En voi päättää, että hiljaisuus laskeutuu (6). En voi päättää, että kuulen (5).
Ehkä tuijottaessani tietokoneen taustakuvan kautta kaukaisuuteen
ja kuulostellessani ajatuksiani päättelen nopeasti kuuluvani tänään vain tositeeveen hälyyn ja irrallisiin merkintöihin sosiaalisessa mediassa (21).
On mahdotonta sanoa mitään juuri kymmenellä sanalla (8).
Yksikään ajatukseni ei ole kymmenen sanan mittainen
ja mitä sitä ajatuksiaan turhin sanoin koristelemaan (14).
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Huomenna
Kalenterissa on pitkä valkoinen sarake,
johon ei ole pakko kirjoittaa mitään.
Viime viikolla kirjoitin siihen violetilla sen,
mitä aioin tehdä.
Nyt katson merkintää ja se höpisee minussa levottomasti.
Minulla on tyhjä ja tarttumaton olo,
sellainen, joka tuhlaa aikaa ja syö suklaata.
Merkitsenkö kalenteriin: tuhlaa aikaa
ja syö suklaata?
Pyyhin kaiken pois.
Yhdellä sormella tartun, toisella päästän irti,
kahdeksalla naputtelen pöydän reunaa.
johon ei ole pakko kirjoittaa mitään.
Viime viikolla kirjoitin siihen violetilla sen,
mitä aioin tehdä.
Nyt katson merkintää ja se höpisee minussa levottomasti.
Minulla on tyhjä ja tarttumaton olo,
sellainen, joka tuhlaa aikaa ja syö suklaata.
Merkitsenkö kalenteriin: tuhlaa aikaa
ja syö suklaata?
Pyyhin kaiken pois.
Yhdellä sormella tartun, toisella päästän irti,
kahdeksalla naputtelen pöydän reunaa.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Voihan vehnä!
Tänään lipesin taas selkeytysruokavaliosta. En ole mitenkään hyvä ehdottomuudessa, enkä ein sanomisessa mitä tulee jonkun toisen valmistamiin herkkuihin. Niinpä päädyin muuten rauhaisan päivän jälkeen syömään rakkaan tekemää vehnäpohjaista piirakkaa. Kasasin lautaselle kasviksia ja palan piirakkaa. Nyt olo on aivan yhtä surkea, kuin edellisellä kerrallakin. Aamupäivällä tästä ei ollut tietoakaan. Näyttää aika selvältä, että (ainakin) vehnä on minulta syksyllä löydetyn kurkkurefluksin kannalta surkean epäsopiva ruoka-aine.
Hyvät uutiset: Näyttää siltä, että vehnää välttämällä on mahdollista saada refluksioireita aisoihin.
Huonot uutiset: Pitäisi pystyä välttämään vehnää :(
Olen hämmästynyt näistä oireista, joista juuri nyt kärsin - pienen piirakkapalan vuoksi. Kontrasti selkeytyspäiviin on niin ilmeinen.
Aiemmin olen syönyt vehnää enemmän tai vähemmän joka päivä ja olo on kyllä ollut sen mukainen. Niiden enemmän päivien perusteella aloin jossain vaiheessa epäillä vehnää, vaikka se ei taida olla tyypillisellä refluksiruokavaliolistalla.
Mutta olenko sittenkään yhtään valmistautunut siihen, että minun pitäisi OIKEASTI alkaa välttää vehnää ja mahdollisesti pysyvästi? En tosiaan. Totuttautumista tämä vaatii. Ja vähän suremista ja luopumista. (Ja tietysti jatkoselvittelyä ja varmistamista).
Näillä näppäimillä selkeytysruokavalio siis jatkuu ja nyt yritän saada nämä tunnetut pahakseni kokonaan vältetyksi niin, että saan myös kokea, miltä tuntuu elää ilman niiden aiheuttamia oireita.
Vähän rankalta tuntuu. Ehkä hitunen suklaata kannattaa pitää ohjelmassa :).
Hyvät uutiset: Näyttää siltä, että vehnää välttämällä on mahdollista saada refluksioireita aisoihin.
Huonot uutiset: Pitäisi pystyä välttämään vehnää :(
Olen hämmästynyt näistä oireista, joista juuri nyt kärsin - pienen piirakkapalan vuoksi. Kontrasti selkeytyspäiviin on niin ilmeinen.
Aiemmin olen syönyt vehnää enemmän tai vähemmän joka päivä ja olo on kyllä ollut sen mukainen. Niiden enemmän päivien perusteella aloin jossain vaiheessa epäillä vehnää, vaikka se ei taida olla tyypillisellä refluksiruokavaliolistalla.
Mutta olenko sittenkään yhtään valmistautunut siihen, että minun pitäisi OIKEASTI alkaa välttää vehnää ja mahdollisesti pysyvästi? En tosiaan. Totuttautumista tämä vaatii. Ja vähän suremista ja luopumista. (Ja tietysti jatkoselvittelyä ja varmistamista).
Näillä näppäimillä selkeytysruokavalio siis jatkuu ja nyt yritän saada nämä tunnetut pahakseni kokonaan vältetyksi niin, että saan myös kokea, miltä tuntuu elää ilman niiden aiheuttamia oireita.
Vähän rankalta tuntuu. Ehkä hitunen suklaata kannattaa pitää ohjelmassa :).
Kohti viikon loppua
Arkiviikko loppui koulutuspäivään.
Jotenkin mielsin sen poikkeustilanteeksi ulkonasyömisineen ja matkoineen.
Ravintolassa söin runsaan aterian, jossa oli vehnää ja maitotuotteita.
Suklaa kuului myös päivän ohjelmaan.
Jos edellisessä postauksessa epäilin kärsiväni valjusti ja epämääräisesti,
ei kärsimys tässä tapauksessa - viiden päivän selkeytyskuurin jälkeen - tuntunut pelkästään valjulta ja epämääräiseltä, vaan aivan selkeältä. Ja niin tutulta. Tältä minusta on tuntunut monta, monta kertaa. Mutta ei kertaakaan aiemmin selkeytysviikon aikana.
Ok. Poikkeuspäivän jälkeen elämä jatkuu ns. selkeytysruokavaliolla.
Toivottavasti seuraavaan viikkoon kuuluisi vähemmän "pieniä poikkeuksia", niin että tosiaan pääsisin siihen selkeyteen vielä. Ajatushan olisi rakentaa selkeä välttämisjakso ja sitten palauttaa rauhassa, yksi kerrallaan vältettyjä ruoka-aineita ja seurata, mistä mitäkin seuraa.
Tänään on tarkoitus selkeyttää vaatekaappia.
Minulla on jotenkin epäkäytännöllinen tila vaatteiden säilytykseen.
Tai jostain syystä vaan en saa sitä toimimaan.
Yksi syy on se, että vuodenaikoja vaan on liikaa! Tai vaatteita on liikaa. Eri elämänvaiheita ja kokoja on liikaa. Enkä ole osannut luopua.
Minulla on odottamassa vaatteita, joita en tällä hetkellä käytä.
En ole osannut päättää, olisiko vastuullisempaa odottaa ja mahdollisesti käyttää niitä vielä joskus sen sijaan, että ostaisin sitten myöhemmin uusia vai kierrättää kaikki nyt pois mahdollisesti muiden hyödyksi, mutta myös varsin mahdollisesti siirtää ongelmaa eteenpäin.
Pitäisi ilmeisesti olla tiedossa sellainen kierrätyskohde, jossa vaatteita oikeasti tarvitaan.
Ja malttia siinä, etten osta uutta. Sitä malttia jonkin verran onkin.
Nyt joka tapauksessa hilppasen vaatehuoneeseen ja teen kevätkatsauksen.
Ja jatkan selkeytystä - myös siinä toivossa, etten tarvitse ostaa uutta mekkoa niihin sukulaisen keväthäihin.
Jotenkin mielsin sen poikkeustilanteeksi ulkonasyömisineen ja matkoineen.
Ravintolassa söin runsaan aterian, jossa oli vehnää ja maitotuotteita.
Suklaa kuului myös päivän ohjelmaan.
Jos edellisessä postauksessa epäilin kärsiväni valjusti ja epämääräisesti,
ei kärsimys tässä tapauksessa - viiden päivän selkeytyskuurin jälkeen - tuntunut pelkästään valjulta ja epämääräiseltä, vaan aivan selkeältä. Ja niin tutulta. Tältä minusta on tuntunut monta, monta kertaa. Mutta ei kertaakaan aiemmin selkeytysviikon aikana.
Ok. Poikkeuspäivän jälkeen elämä jatkuu ns. selkeytysruokavaliolla.
Toivottavasti seuraavaan viikkoon kuuluisi vähemmän "pieniä poikkeuksia", niin että tosiaan pääsisin siihen selkeyteen vielä. Ajatushan olisi rakentaa selkeä välttämisjakso ja sitten palauttaa rauhassa, yksi kerrallaan vältettyjä ruoka-aineita ja seurata, mistä mitäkin seuraa.
Tänään on tarkoitus selkeyttää vaatekaappia.
Minulla on jotenkin epäkäytännöllinen tila vaatteiden säilytykseen.
Tai jostain syystä vaan en saa sitä toimimaan.
Yksi syy on se, että vuodenaikoja vaan on liikaa! Tai vaatteita on liikaa. Eri elämänvaiheita ja kokoja on liikaa. Enkä ole osannut luopua.
Minulla on odottamassa vaatteita, joita en tällä hetkellä käytä.
En ole osannut päättää, olisiko vastuullisempaa odottaa ja mahdollisesti käyttää niitä vielä joskus sen sijaan, että ostaisin sitten myöhemmin uusia vai kierrättää kaikki nyt pois mahdollisesti muiden hyödyksi, mutta myös varsin mahdollisesti siirtää ongelmaa eteenpäin.
Pitäisi ilmeisesti olla tiedossa sellainen kierrätyskohde, jossa vaatteita oikeasti tarvitaan.
Ja malttia siinä, etten osta uutta. Sitä malttia jonkin verran onkin.
Nyt joka tapauksessa hilppasen vaatehuoneeseen ja teen kevätkatsauksen.
Ja jatkan selkeytystä - myös siinä toivossa, etten tarvitse ostaa uutta mekkoa niihin sukulaisen keväthäihin.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Viisi viikkoa oikeaa ruokaa
Viiden viikon päästä olen menossa häihin.
Pitäisi mahtua mekkoon.
On kaunis mekko,
mutta kummasti kireä.
Ei taida olla parempaa aikaa sanoa hyvästit turhalle makealle
ja muulle terveyttä rapauttavalle.
Olen tässä jo jonkin aikaa vähän haudutellut, että vaihdan vihreälle ja vireälle,
ja vaihtanutkin vähän ja saanut vähän ratkottua pulmia,
voinut pikkuisen paremmin,
ihan selkeästi.
Minulla on aivan selkeästi niin, että tietyt ruoka-aineet eivät oikein sovi.
(Minähän se olen noille entisille mega-allergikkoilleni geenit välittänyt.)
Mutta, kun se ei ole IHAN selvää ja eikä ole tarkkaa diagnoosia paperilla,
eikä aivan välitöntä, eikä aivan säännönmukaista uhkaa,
niin en meinaa millään saada pidettyä itseäni ruodussa.
Kärsin sitten valjusti ja epämääräisesti ja saamatta ihan tarkkaan selvää, mikä aiheuttaa mitäkin.
En saa toteutettua itselleni sellaista selkeää välttämis-altistusvaiheita sisältävää tutkimusta,
jollaisen tekisin epäilemättä ja välittömästi omalle lapselleni, jos hällä olisi osakin näistä oireista.
Itsensä kohdalla vaan voi olla välittämättä
ja kärsiä valjusti ja epämääräisesti.
Ei halua olla vaivaksi, eikä toisaalta kieltäytyä mistään.
Selkeytyskuuri ruuansulatukselle
ja muutama kilo alas.
Se olisi nyt tarpeen.
Selkeytyskuurin kiellettyjen listasta uhkaa tulla pitkä.
Osa on refluksi-oireiden vuoksi, osa allergiaa muistuttavien oireiden,
osa ihan yleiskehollisesti vaan huono.
VÄLTETTÄVIEN LISTA
SUOSITTAVIEN LISTA
Itse oikeista raaka-aineista tehtyä niin paljolti, kuin suinkin on mahdollista.
Eikä olis pakko napostella.
***
Ajattelin vähän seurailla blogissa, kuinka tässä käy ja miten edistyn.
Pääosin maidottomalla (jos juustoa ja voita ei lasketa) olen tässä ollutkin ja
hyvältä tuntuu.
Muutenkin em. trendejä olen suosinut,
nyt yritän vaan vähän suoraviivaistaa,
niin että saisin tuon välttämisaltistustyyppisen selkeyden mukaan.
Sokerin välttäminen tuo eniten toivoa sen mekon suhteen...
Luvassa on ruokasuunnitelmia ja muita havaintoja.
Toisena pääsiäispäivänä tarjolla on salaattia ja lihoja muulle perheelle pitataskuissa tarjottuna.
Illan vieraille on tarjolla kalkkunaliemeen tehtyä porkkanakookossosekeittoa, ruisleipää ja salaattia.
Pitäisi mahtua mekkoon.
On kaunis mekko,
mutta kummasti kireä.
Ei taida olla parempaa aikaa sanoa hyvästit turhalle makealle
ja muulle terveyttä rapauttavalle.
Olen tässä jo jonkin aikaa vähän haudutellut, että vaihdan vihreälle ja vireälle,
ja vaihtanutkin vähän ja saanut vähän ratkottua pulmia,
voinut pikkuisen paremmin,
ihan selkeästi.
Minulla on aivan selkeästi niin, että tietyt ruoka-aineet eivät oikein sovi.
(Minähän se olen noille entisille mega-allergikkoilleni geenit välittänyt.)
Mutta, kun se ei ole IHAN selvää ja eikä ole tarkkaa diagnoosia paperilla,
eikä aivan välitöntä, eikä aivan säännönmukaista uhkaa,
niin en meinaa millään saada pidettyä itseäni ruodussa.
Kärsin sitten valjusti ja epämääräisesti ja saamatta ihan tarkkaan selvää, mikä aiheuttaa mitäkin.
En saa toteutettua itselleni sellaista selkeää välttämis-altistusvaiheita sisältävää tutkimusta,
jollaisen tekisin epäilemättä ja välittömästi omalle lapselleni, jos hällä olisi osakin näistä oireista.
Itsensä kohdalla vaan voi olla välittämättä
ja kärsiä valjusti ja epämääräisesti.
Ei halua olla vaivaksi, eikä toisaalta kieltäytyä mistään.
Selkeytyskuuri ruuansulatukselle
ja muutama kilo alas.
Se olisi nyt tarpeen.
Selkeytyskuurin kiellettyjen listasta uhkaa tulla pitkä.
Osa on refluksi-oireiden vuoksi, osa allergiaa muistuttavien oireiden,
osa ihan yleiskehollisesti vaan huono.
VÄLTETTÄVIEN LISTA
- Ei sokeria (siis liikaa, ihan vähän jossain sitäkin tarvitaan).
- Ei vehnää (tällä saan oletettavasti refluksioireita hallintaan).
- Ei hiilihappojuomia (em. syyt).
- Ei maitoa tai maitotuotteita (koska ne nyt vaan ei toimi; tästä on hieman koholla allergiatestin tulokset, joita lääkäri ei pitänyt minään, en sitten niin minäkään, mutta jotain epäsopivuutta näihin liittyy...)
- Kunnolla hapatettua juustoa siedän vai toivonko vain? Tästä en ole varma. Ensin juustokin siis pois ja sitten parin viikon päästä altistan ja katson.
- Ei tiettyjä öljyjä (terveyden ja refluksioireiden vuoksi).
SUOSITTAVIEN LISTA
- Paljon vihanneksia, monenlaisia, tuoreita, kypsennettyjä, kaikkia värejä.
- Paljon vihreää.
- Hapatettuja juttuja. Cortidoa ja muutakin, ruuansulatukselle tueksi.
- Hedelmiä, pähkinöitä, kanamunaa kalaa ja lihaa kohtuudella ja tarpeeksi.
- Voita ja oliiviöljyä siellä täällä.
Itse oikeista raaka-aineista tehtyä niin paljolti, kuin suinkin on mahdollista.
Eikä olis pakko napostella.
***
Ajattelin vähän seurailla blogissa, kuinka tässä käy ja miten edistyn.
Pääosin maidottomalla (jos juustoa ja voita ei lasketa) olen tässä ollutkin ja
hyvältä tuntuu.
Muutenkin em. trendejä olen suosinut,
nyt yritän vaan vähän suoraviivaistaa,
niin että saisin tuon välttämisaltistustyyppisen selkeyden mukaan.
Sokerin välttäminen tuo eniten toivoa sen mekon suhteen...
Luvassa on ruokasuunnitelmia ja muita havaintoja.
Toisena pääsiäispäivänä tarjolla on salaattia ja lihoja muulle perheelle pitataskuissa tarjottuna.
Illan vieraille on tarjolla kalkkunaliemeen tehtyä porkkanakookossosekeittoa, ruisleipää ja salaattia.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Kevät ei jää
Toissapäivänä auto jäätyi melkein kiinni lätäkköön.
Kaivoimme, lapioimme jäätä, kuulimme solinaa lumikinosten lomasta.
Tänään mies teki puron.
Lätäkkö on jo melkein tyhjä.
Jää, jota voi murtaa, kuuluu kevääseen.
Se on kylmää, mutta se haurastuu ja antaa periksi.
Minulla on kimppu kauniita tulpaaneja.
Parsat maistuivat hyviltä.
Söin muutakin vihreää.
Puhuin miehen kanssa koko päivän,
punnittiin aikoja ja aikomuksia,
aikojen vaihtumisia.
Elämä ei ole koskaan samaa, yhden vaiheen jälkeen tulee toinen
ja jotenkin kuitenkin yllätyn siitä, luulen kaiken pysyvän samana,
luulen itseni pysyvän samana,
olen sopeutunut olevaan, mutta se onkin jo melkein ohi.
Teimme ajatuspolkuja sen varalle, mitä luulemme tulevaksi,
niissä vuodet kuulostavat loikilta ja ymmärrän, ettei ole tätä ikuisesti,
ei mitään ikuisesti,
vaan kaikki muuttuu.
Kevät ei jää,
en ollut ikuisesti opiskelija,
loppujen lopuksi en ollut pitkään lapseton nuori ammattilainen (vaikka pitkältä se tuntui),
en olekaan ikuisesti pienten lasten äiti (vaikka ehdin jo melkein kymmeneksi vuodeksi asettua),
joskus tämäkin vaihe on takana ja näyttää jälkikäteen lyhyeltä ja ehkä jäsentymättömältä,
arjelta ja seikkailulta samassa paketissa.
Pelkosieluisena olen
huono haaveilemaan tulevasta ja hyvä tyytymään olevaan.
Mutta lähitulevaisuutta yritän kyllä komentaa: kevään on tultava
ja kävelykengät saatava kopsumaan.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Suunnitelen surmaa pääsiäisen jälkeen
Ostin palan lammasta. Käärin sen marinadiin ja toivon parasta.
Ensimmäinen kerta.
Tilasin maatilalta puolikkaan luomupossun.
Ajattelen, kuinka se nyt vielä tepastelee karsinassaan.
Yhtenä päivänä se lahdataan minun pyynnöstäni.
Melkein kuin painaisi itse liipasinta.
Pääsiäiselle meillä ei ole perinteitä.
Tuntuu vähän tyhjältä.
Kukaan ei syö mämmiä, rahkaherkkuja en uskalla itselle tarjota.
Ostin punajuuria ja suunnittelen värjääväni kanamunia niiden keitinliemessä.
Parsaakin ostin. Meksikolaista!
Täällä ei kasva pääsiäisenä se ensimmäinenkään vihannes.
Tai no, herneenversoja on jo syöty.
Luen kirjaa, jossa pohditaan lihan syöntiä (entisen) kasvissyöjän silmin.
Samaistuin kohtaan, jossa vegaaniaatteinen viljelijä päätyy ristiriitaisin mielin rusentamaan käsin toukkia puutarhastaan.
Minulla on kaunaa sekä etanoiden että rusakkojen suuntaan.
Ja nyt sitten olen tilannut possun tapettavaksi.
Moninaisten elämänkäänteiden vuoksi olen jo aika pitkään ollut entinen kasvissyöjä.
Tässä vaiheessa alkaa tuntua vastuullisemmalta kohdata tosiasiat.
Possu elää tänään. Possu kuolee lähiviikkoina. Possu ravitsee meitä.
Yritän käyttää siitä kaiken, mitä suinkin osaan.
Surffailuhistoriastani löytyy tällä hetkellä aika outoja ruokalajeja.
Meksikolaista parsaa en osaa selittää. Matkalla kauppaan ajattelin, että ei kyllä parsa kuulu tähän säähän eikä tähän aikaan.
Sitten yksi kimppu ei ollutkaan niin nyhveröinen kuin ne muut.
Eskapismia lumikinosten keskellä?
Toisaalta kaalilla ja porkkanoillakin on rajansa.
Lammasta ja parsaa.
Vähän passioita taustalle.
Ehkä siitä tulee pääsiäinen.
Ensimmäinen kerta.
Tilasin maatilalta puolikkaan luomupossun.
Ajattelen, kuinka se nyt vielä tepastelee karsinassaan.
Yhtenä päivänä se lahdataan minun pyynnöstäni.
Melkein kuin painaisi itse liipasinta.
Pääsiäiselle meillä ei ole perinteitä.
Tuntuu vähän tyhjältä.
Kukaan ei syö mämmiä, rahkaherkkuja en uskalla itselle tarjota.
Ostin punajuuria ja suunnittelen värjääväni kanamunia niiden keitinliemessä.
Parsaakin ostin. Meksikolaista!
Täällä ei kasva pääsiäisenä se ensimmäinenkään vihannes.
Tai no, herneenversoja on jo syöty.
Luen kirjaa, jossa pohditaan lihan syöntiä (entisen) kasvissyöjän silmin.
Samaistuin kohtaan, jossa vegaaniaatteinen viljelijä päätyy ristiriitaisin mielin rusentamaan käsin toukkia puutarhastaan.
Minulla on kaunaa sekä etanoiden että rusakkojen suuntaan.
Ja nyt sitten olen tilannut possun tapettavaksi.
Moninaisten elämänkäänteiden vuoksi olen jo aika pitkään ollut entinen kasvissyöjä.
Tässä vaiheessa alkaa tuntua vastuullisemmalta kohdata tosiasiat.
Possu elää tänään. Possu kuolee lähiviikkoina. Possu ravitsee meitä.
Yritän käyttää siitä kaiken, mitä suinkin osaan.
Surffailuhistoriastani löytyy tällä hetkellä aika outoja ruokalajeja.
Meksikolaista parsaa en osaa selittää. Matkalla kauppaan ajattelin, että ei kyllä parsa kuulu tähän säähän eikä tähän aikaan.
Sitten yksi kimppu ei ollutkaan niin nyhveröinen kuin ne muut.
Eskapismia lumikinosten keskellä?
Toisaalta kaalilla ja porkkanoillakin on rajansa.
Lammasta ja parsaa.
Vähän passioita taustalle.
Ehkä siitä tulee pääsiäinen.
torstai 14. maaliskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)