Sivut

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kohti viikon loppua

Arkiviikko loppui koulutuspäivään.
Jotenkin mielsin sen poikkeustilanteeksi ulkonasyömisineen ja matkoineen.
Ravintolassa söin runsaan aterian, jossa oli vehnää ja maitotuotteita.
Suklaa kuului myös päivän ohjelmaan.

Jos edellisessä postauksessa epäilin kärsiväni valjusti ja epämääräisesti,
ei kärsimys tässä tapauksessa - viiden päivän selkeytyskuurin jälkeen - tuntunut pelkästään valjulta ja epämääräiseltä, vaan aivan selkeältä. Ja niin tutulta. Tältä minusta on tuntunut monta, monta kertaa. Mutta ei kertaakaan aiemmin selkeytysviikon aikana.

Ok. Poikkeuspäivän jälkeen elämä jatkuu ns. selkeytysruokavaliolla.
Toivottavasti seuraavaan viikkoon kuuluisi vähemmän "pieniä poikkeuksia", niin että tosiaan pääsisin siihen selkeyteen vielä. Ajatushan olisi rakentaa selkeä välttämisjakso ja sitten palauttaa rauhassa, yksi kerrallaan vältettyjä ruoka-aineita ja seurata, mistä mitäkin seuraa.

Tänään on tarkoitus selkeyttää vaatekaappia.
Minulla on jotenkin epäkäytännöllinen tila vaatteiden säilytykseen.
Tai jostain syystä vaan en saa sitä toimimaan.
Yksi syy on se, että vuodenaikoja vaan on liikaa! Tai vaatteita on liikaa. Eri elämänvaiheita ja kokoja on liikaa. Enkä ole osannut luopua.

Minulla on odottamassa vaatteita, joita en tällä hetkellä käytä.
En ole osannut päättää, olisiko vastuullisempaa odottaa ja mahdollisesti käyttää niitä vielä joskus sen sijaan, että ostaisin sitten myöhemmin uusia vai kierrättää kaikki nyt pois mahdollisesti muiden hyödyksi, mutta myös varsin mahdollisesti siirtää ongelmaa eteenpäin.
Pitäisi ilmeisesti olla tiedossa sellainen kierrätyskohde, jossa vaatteita oikeasti tarvitaan.
Ja malttia siinä, etten osta uutta. Sitä malttia jonkin verran onkin.

Nyt joka tapauksessa hilppasen vaatehuoneeseen ja teen kevätkatsauksen.
Ja jatkan selkeytystä - myös siinä toivossa, etten tarvitse ostaa uutta mekkoa niihin sukulaisen keväthäihin.






maanantai 1. huhtikuuta 2013

Viisi viikkoa oikeaa ruokaa

Viiden viikon päästä olen menossa häihin.
Pitäisi mahtua mekkoon.

On kaunis mekko,
mutta kummasti kireä.

Ei taida olla parempaa aikaa sanoa hyvästit turhalle makealle 
ja muulle terveyttä rapauttavalle. 

Olen tässä jo jonkin aikaa vähän haudutellut, että vaihdan vihreälle ja vireälle,
ja vaihtanutkin vähän ja saanut vähän ratkottua pulmia,
voinut pikkuisen paremmin,
ihan selkeästi.

Minulla on aivan selkeästi niin, että tietyt ruoka-aineet eivät oikein sovi.
(Minähän se olen noille entisille mega-allergikkoilleni geenit välittänyt.)
Mutta, kun se ei ole IHAN selvää ja eikä ole tarkkaa diagnoosia paperilla,
eikä aivan välitöntä, eikä aivan säännönmukaista uhkaa,
niin en meinaa millään saada pidettyä itseäni ruodussa.
Kärsin sitten valjusti ja epämääräisesti ja saamatta ihan tarkkaan selvää, mikä aiheuttaa mitäkin.
En saa toteutettua itselleni sellaista selkeää välttämis-altistusvaiheita sisältävää tutkimusta,
jollaisen tekisin epäilemättä ja välittömästi omalle lapselleni, jos hällä olisi osakin näistä oireista.

Itsensä kohdalla vaan voi olla välittämättä
ja kärsiä valjusti ja epämääräisesti.
Ei halua olla vaivaksi, eikä toisaalta kieltäytyä mistään.

Selkeytyskuuri ruuansulatukselle 
ja muutama kilo alas. 
Se olisi nyt tarpeen.

Selkeytyskuurin kiellettyjen listasta uhkaa tulla pitkä.
Osa on refluksi-oireiden vuoksi, osa allergiaa muistuttavien oireiden,
osa ihan yleiskehollisesti vaan huono.

VÄLTETTÄVIEN LISTA

  • Ei sokeria (siis liikaa, ihan vähän jossain sitäkin tarvitaan).
  • Ei vehnää (tällä saan oletettavasti refluksioireita hallintaan).
  • Ei hiilihappojuomia (em. syyt).
  • Ei maitoa tai maitotuotteita (koska ne nyt vaan ei toimi; tästä on hieman koholla allergiatestin tulokset, joita lääkäri ei pitänyt minään, en sitten niin minäkään, mutta jotain epäsopivuutta näihin liittyy...)
  • Kunnolla hapatettua juustoa siedän vai toivonko vain? Tästä en ole varma. Ensin juustokin siis pois ja sitten parin viikon päästä altistan ja katson. 
  • Ei tiettyjä öljyjä (terveyden ja refluksioireiden vuoksi). 

SUOSITTAVIEN LISTA

  • Paljon vihanneksia, monenlaisia, tuoreita, kypsennettyjä, kaikkia värejä.
  • Paljon vihreää.
  • Hapatettuja juttuja. Cortidoa ja muutakin, ruuansulatukselle tueksi. 
  • Hedelmiä, pähkinöitä, kanamunaa kalaa ja lihaa kohtuudella ja tarpeeksi.
  • Voita ja oliiviöljyä siellä täällä.

Itse oikeista raaka-aineista tehtyä niin paljolti, kuin suinkin on mahdollista.
Eikä olis pakko napostella.

***
Ajattelin vähän seurailla blogissa, kuinka tässä käy ja miten edistyn.
Pääosin maidottomalla (jos juustoa ja voita ei lasketa) olen tässä ollutkin ja
hyvältä tuntuu.
Muutenkin em. trendejä olen suosinut,
nyt yritän vaan vähän suoraviivaistaa,
niin että saisin tuon välttämisaltistustyyppisen selkeyden mukaan.
Sokerin välttäminen tuo eniten toivoa sen mekon suhteen...

Luvassa on ruokasuunnitelmia ja muita havaintoja.

Toisena pääsiäispäivänä tarjolla on salaattia ja lihoja muulle perheelle pitataskuissa tarjottuna.
Illan vieraille on tarjolla kalkkunaliemeen tehtyä porkkanakookossosekeittoa, ruisleipää ja salaattia.



sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kevät ei jää

Toissapäivänä auto jäätyi melkein kiinni lätäkköön. 
Kaivoimme, lapioimme jäätä, kuulimme solinaa lumikinosten lomasta. 
Tänään mies teki puron. 
Lätäkkö on jo melkein tyhjä. 

Jää, jota voi murtaa, kuuluu kevääseen. 
Se on kylmää, mutta se haurastuu ja antaa periksi. 

Minulla on kimppu kauniita tulpaaneja. 
Parsat maistuivat hyviltä. 
Söin muutakin vihreää. 

Puhuin miehen kanssa koko päivän, 
punnittiin aikoja ja aikomuksia,
aikojen vaihtumisia.

Elämä ei ole koskaan samaa, yhden vaiheen jälkeen tulee toinen
ja jotenkin kuitenkin yllätyn siitä, luulen kaiken pysyvän samana, 
luulen itseni pysyvän samana, 
olen sopeutunut olevaan, mutta se onkin jo melkein ohi.

Teimme ajatuspolkuja sen varalle, mitä luulemme tulevaksi,
niissä vuodet kuulostavat loikilta ja ymmärrän, ettei ole tätä ikuisesti,
ei mitään ikuisesti,
vaan kaikki muuttuu. 

Kevät ei jää, 
en ollut ikuisesti opiskelija, 
loppujen lopuksi en ollut pitkään lapseton nuori ammattilainen (vaikka pitkältä se tuntui), 
en olekaan ikuisesti pienten lasten äiti (vaikka ehdin jo melkein kymmeneksi vuodeksi asettua), 
joskus tämäkin vaihe on takana ja näyttää jälkikäteen lyhyeltä ja ehkä jäsentymättömältä,
arjelta ja seikkailulta samassa paketissa.

Pelkosieluisena olen
huono haaveilemaan tulevasta ja hyvä tyytymään olevaan. 
Mutta lähitulevaisuutta yritän kyllä komentaa: kevään on tultava
ja kävelykengät saatava kopsumaan. 







keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Suunnitelen surmaa pääsiäisen jälkeen

Ostin palan lammasta. Käärin sen marinadiin ja toivon parasta.
Ensimmäinen kerta.

Tilasin maatilalta puolikkaan luomupossun.
Ajattelen, kuinka se nyt vielä tepastelee karsinassaan.
Yhtenä päivänä se lahdataan minun pyynnöstäni.
Melkein kuin painaisi itse liipasinta.

Pääsiäiselle meillä ei ole perinteitä.
Tuntuu vähän tyhjältä.
Kukaan ei syö mämmiä, rahkaherkkuja en uskalla itselle tarjota.
Ostin punajuuria ja suunnittelen värjääväni kanamunia niiden keitinliemessä.

Parsaakin ostin. Meksikolaista!
Täällä ei kasva pääsiäisenä se ensimmäinenkään vihannes.
Tai no, herneenversoja on jo syöty.

Luen kirjaa, jossa pohditaan lihan syöntiä (entisen) kasvissyöjän silmin.
Samaistuin kohtaan, jossa vegaaniaatteinen viljelijä päätyy ristiriitaisin mielin rusentamaan käsin toukkia puutarhastaan.
Minulla on kaunaa sekä etanoiden että rusakkojen suuntaan.

Ja nyt sitten olen tilannut possun tapettavaksi.
Moninaisten elämänkäänteiden vuoksi olen jo aika pitkään ollut entinen kasvissyöjä.
Tässä vaiheessa alkaa tuntua vastuullisemmalta kohdata tosiasiat.

Possu elää tänään. Possu kuolee lähiviikkoina. Possu ravitsee meitä.

Yritän käyttää siitä kaiken, mitä suinkin osaan.
Surffailuhistoriastani löytyy tällä hetkellä aika outoja ruokalajeja.

Meksikolaista parsaa en osaa selittää. Matkalla kauppaan ajattelin, että ei kyllä parsa kuulu tähän säähän  eikä tähän aikaan. 
Sitten yksi kimppu ei ollutkaan niin nyhveröinen kuin ne muut.
Eskapismia lumikinosten keskellä?
Toisaalta kaalilla ja porkkanoillakin on rajansa.

Lammasta ja parsaa.
Vähän passioita taustalle.

Ehkä siitä tulee pääsiäinen.





torstai 14. maaliskuuta 2013

Pilvipalvelu

Vilkutan kaverille tiedostossa.
Hän vilkuttaa vastaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tänään

Tänään oli mukavan lyhyt työpäivä.
Tänään ajattelin ääneen.
Tänään koin epävarmuutta.
Tänään koin lämpöä.
Ja epäonnistumista
ja lannistumista,
puhdittumista ja lannistumisen pelkoa.
Astuin ylös portaita epävarmana ja levottomana
ja toisaalta vakaana ja rauhallisena samaan aikaan.
Näin itseni sivusilmältä peilistä,
pidin yhdestä, säikähdin toista,
ihmettelin istumisiani
ihmettelin tekemättömyyksiäni
ja tekemisiäni vähän myös.
Tänään oli ihan tavallinen päivä.
Asetuin tähän ja kuuntelin nämä ajatukset.



torstai 7. maaliskuuta 2013

Vastaa, kun kysytään ja vaikka ei kysytäkään



Sain Linnealta nämä kysymykset: 

1. Minkä vaatteen hankit viimeksi?
Pitää ihan muistella... Taisin ostaa heräteostoksena trikoomekon, jossa oli murettua sinistä ja ruskeaa. En ole pitänyt sitä vielä. 

2. Kuka oli lapsuutesi sankari?
Ei tule mieleen - olinko jotenkin kyyninen lapsena?
Ihailin kyllä opettajaa, joka oli rauhallinen, kaunis ja ystävällinen. 

3. Oletko joutunut kohtaamaan pahimman pelkosi?
En. Osaan pelätä paljon, mutta yleensä vääriä asioita. Pelko ei auta, eikä valmista mihinkään. 

4. Missä olet syönyt ikimuistoisimman ateriasi?
Yhden ikimuistoisimmista söin yksin kesällä mökkirannassa toisen suurella joukolla Istanbulilaisessa kalaravintolassa. Ravintola oli vaikuttava molella tavalla. Erityisen ihmeellinen oli vihreä salaatti, jollaista en ole koskaan saanut missään. 

5. Jos olisit kirja, mikä kirja olisit?
Varmaan joku lasten tai nuortenkirja. "Marikki etsii itseään..."?  :-) En mitään äärimmäisen vakavaa. Joku sellainen ymmärrystä etsivä sävy siinä kuitenkin pitäisi olla. 

6. Kuka tuntee sinut parhaiten?
Puolisoni tuntee elämäntarinani lähimmin. 
Joskus tuntuu, että tyttäreni tuntee minut ikäänkuin sisältäpäin, koska meillä on niin samankaltainen temperamentti. Olen myös ajatellut, että jotkut blogini uskollisimmat lukijat saattavat jossain mielessä tuntea minua paremmin, kuin ne (perheen ulkopuoliset) ihmiset, joita tapaan arjessa. 

7. Oletko 'perinyt' vanhempiesi ammatin?
En. Olen pysynyt kokonaan muilla teillä kuin kumpikaan vanhemmistani. Tosin - jos olisin suuntautunut hieman toisin, tutkintoni periaatteessa mahdollistaisi sen, että olisin samassa työpaikassa äitini kanssa - mutta eri tehtävissä. Nyt en tee mitään sen suuntaista.   

8. Mikä on lempivuodenaikasi?
Kevät. Etenkin toukokuu. Mutta se on liian lyhyt. Tänä vuonna olen masentanut itseäni sillä tiedolla, että kevät kestää Suomessa usein vain kuusi viikkoa. Pidän myös syksystä. 

9. Hassuin asia, mitä osaat tehdä?
Välillä saan lapset nauramaan. Mutta en tiedä miksi. Niinpä pyysin tarkennusta nousevalta polvelta. Heidän kommenttinsa: "olet niin 'aikuisten oikeesti', ettei me osata sanoo..."  

10. Kirjoitatko mieluummin käsin vai koneella?
Aina koneella. Melkein naurettavuuteen saakka. Joskus unohdan, että käsinkin voi kirjoittaa. 
Opiskelijani eivät saa selvää käsialastani. Joskus tsemppaan siinä, niin menee paremmin. 
Paradoksaalisesti tekstauskäsialani on kaunis (korteissa tms.). 

11. Kuka ilahdutti sinua tänään?
Kollega ja esimies, lapset, puoliso, kukin omalla tavallaan. Niin ja pari opiskelijaa. Etenkin yksi, joka menee jo aivan omia teitään. 


Haasteeseen kuului myös kertoa 11 satunnaista asiaa itsestään. 

1. Olen nyt täysin kyllästynyt lumeen, enkä jaksa olla kiitollinen siitä, että on kaunista ja huikaisevaa, vaikka näenkin sen ympärilläni. 

2. En omista suksia. Olen kyllä harkinnut suksien hankkimista. 

3. Ostin tänään kaupasta ruisleivän ja ehtaa voita - en muuta. Oli aika perisuomalainen olo, kun astelin töihin leipä ja voi laukussani. 

4. Minulla on joko liikaa kirjoja tai liian vähän kirjahyllyjä. 

5. Kaikkeen, mitä olen tehnyt, olen suhtautunut epäilevästi. Juuri nyt olen myös erittäin epäileväinen sen suhteen, selviänkö tulevista tekemisistäni. 

6. Hymyilen paljon.

7. Pelkään paljon, mutta se ei yleensä näy. 

8. Olen varmaan jonkin sortin idealisti ja elän jatkuvassa ristiriidassa, koska en koskaan elä niinkuin uskon, ja tosi usein en edes tiedä, mitä perimmiltään uskon, koska mietin niin monia eri näkökulmia. Onpahan sitten elämä kiinnostavaa, enkä jämähdä paikalleni. 

9. Mummoni pysyi pitkälti omassa mökissään. Minussa on osa häntä. Ehkä jämähdän omalle paikalleni. 

10. Piirtelen kokouksissa. 

11. Olen vähän koukussa Master Chef ohjelmaan. Eka kerta. 



keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pikkuveli

Paju ei pidä siitä, jos häntä ohjataan tai käsketään.
Paju ei pidä siitä, että asiat eivät mene hänen odottamallaan tavalla.
Paju ei pidä siitä, jos käy ilmi, että hän on nuorempi ja tietää vähemmän ja osaa vähemmän.
Pajulla on tarkka oikeudenmukaisuudentunto.

Paju on viisivuotias.
Aika tavallinen viisivuotias,
joka pahoittaa mielensä herkästi
ja näyttää sen selvästi.

Paju murjottaa, murisee tai parkuu.
Usein, se joka on suuttumuksen aiheuttanut, ei tiedä itse yhtään, mihin on syyllistynyt.
Paju ei kerro. Toisen pitäisi tajuta.

Onneksi me toiset myös vähän tajuamme,
muistelemme ja arvaamme
ja autamme Pajua löytämään sanoja.

Olen huomannut, että luokseni yhä useammin kävelee suuttunut Paju, jolla on jotakin kerrottavaa.

Sisarukset ovat myös oppineet ymmärtämään Pajua paremmin.

Eräänä päivänä kuuntelin sivusta, kun Timotei silitteli Pajua myötäkarvaan:
"Oikeasti sinä olet ihan yhtä hyvä lukemaan kuin minäkin. Minä en osannut viisivuotiaana lukea vielä mitään sanoja ja sinä osaat jo lukea tämä ja tämän... "

Ja toisen kerrana aivan samaan tapaan piirtämisestä: "Minä piirsin viisivuotiaana tällaista ja tällaista... Sinä osaat nyt jo näin ja näin..." 


maanantai 25. helmikuuta 2013

Kohta käynnistän auton
ja ajan töihin
käännän päälle katseita kestävän turkin
puhun (vaikka olisin sisältä sanaton)
ja toisaalta täytyn
ja vuodan yli, olen hyödyksi, olen mitä tarvitaan
tulen kotiin
käperryn takaisin itseeni
tai leimuan vielä.


lauantai 23. helmikuuta 2013

Hajanaisia huokaisuja lauantai-iltana

Loma loppuu kohta. Ero rakkaasta loppui tänään.

Turhat murheet valuvat pois, uudet tulevat tilalle.
Ravistan turkkia.
Etsiydyn lämpimään
(useammin kapeille kujille,
jolkotan yksin
tottumuksesta vai pakosta - en ihan tiedä).

Lomalla sain kuunnella leivinuunia.
Sen lämpö hiipi iltaisin olkapäille.

Oli hyvä lasten kanssa.
Jokainen tuli lähemmäs.
Liikuttiin. Oli valoa ja lunta.

Nyt koti tuntuu vielä vähän vieraalta,
on melkein kuin tottuminen kaikkeen,
on olo, että nyt, hetken, voisi tehdä jotakin toisin,
nyt, ennen kuin arjen vaate laskeutuu.

Varsinaiset talvikuukaudet päättyvät, mutta talvi jatkuu.
Pitkä talvi.
Ulisen kevättä. En muuta. Näillä lumilla keväättä viivytään pitkään.

Haluaisin innostua ja paeta vähän johonkin.
Teen hyvää ruokaa (edelleen). Edes sen verran saan hoivatuksi itseäni.

Joskus minusta tuntuu, että jokainen ympärilläni odottaa minulta pikkuisen enemmän kuin mitä pystyn antamaan. Yhtäkään en pysty suojelemaan kaikelta, en edes siltä, etteivät pettyisi minuun. Opetan lapsiani selviämään siitä, että olen monessa vähemmän kuin he odottavat, vähemmän kuin he tarvitsevat. Ei kukaan kertonut minulle, että äitiys olisi niin paljossa tätä. Eikä kuinka oikealta se tuntuu, kuinka he (tai minä) tarvitsevat juuri sitä: olla pettynyt ja rakastettu, tarvitseva ja tyhjä, mutta hoivattu ja nähty.

Rakastan lapsiani,
ihmeellisiä, luovia, innostuvia, keskittyviä, hassuja ja viisaita lapsiani :).

Nyt menen nukkumaan, unen syliin,
toivon.