Sivut

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Lentävät luomulehmät ja muuta vihreää

Aprillipäivänä luen kokevasta minästä ja kirjoittavasta minästä. Huomaan, etten tiedä sanoa runoille mittaa. Lapsille kerron banaanien loppuneen marketista, koska ohi ajanut sirkus oli ostanut kaikki banaanit sirkusapinoiden ruuaksi. Minulle kerrotaan suklaan tulleen salaa syödyksi ja luomulehmien lentävän.
Pienin uskoo kaiken, eikä itse huijaa ketään.
Isot käyvät ottelussa; toinen kannattaa jyppiä ja toinen bluesia.
Timotei tulee tyytyväisempänä takaisin.

Tänään olen etsinyt vihreää ruskeanpunaisen tilalle,
ostanut ja ostanut väärin, palauttanut ja etsinyt uutta,
ollut harmissani ja sanonut niitä näitä, ollut alakulossa ja kiinni toisen alakulossa, räpistellyt, haikailut lintuja ja linnunlaulua, istuttanut ikkunaan kolme kilisevää lintua: punainen, vihreä, punainen.

Vihreä sisällä odottaa lehtien vihreää, se sointuu siihen, se odottaa.
Haikeudet ja harmit odottavat sulamista, likaisten vallien katoamista, etelätuulta.
Minä odotan sanoja, sanoja ja hiljaisuutta, sanoja ja vaikenemista.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Keikahdan hetkeksi kantapäille

Jätin taakse
paksun pinon virallisia, tärkeitä, punakynällä merkittyjä,
tiedostokaupalla toisia sana sanalta tarkastettuja,
tänään pienen nipun muita, tavallisempia, käsin kommentoituja.

Huomennakin olen taitteessa:
pienet hyvästit, siirtymä kohti seuraavaa.

Välissä sammalpäiviä, vihreä huopa,
niityn laidalla oranssinpunaisia unikoita.

en jaksa virrata
haluan olla sammalen peittämä kivi

tiistai 22. maaliskuuta 2011

pisaroi
mietin alusta uudelleen,
ajattelu pysähtyy ruutuun
tarvitsen kumisaappaat
ojennan virkailijalle paperin
hän tallentaa tiedot tietojenkäsittelyjärjestelmään
poukkoilen ihmisiä vasten
kimpoan
pintaani piirtyy mustavalkoisia sanoja
katson peiliin
olen hätäinen ja vieras
minulle puhutaan, puhun
tyhjäksi
pisarasta heijastuvat kaikki värit

maanantai 21. maaliskuuta 2011

tututututututututu
tititititititititi
ototototototototot

mo mo

ettedee
ettedee

iido

perjantai 18. maaliskuuta 2011

sen pukemista kieleen,
mikä ei ole kieltä

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Olen uponnut monta kertaa

On kiireitä ja siirtymiä,
rallikilpailuja olohuoneen lattialla,
joka aamu aika-ajot,
lukemisia, oikolukemisia, käsialoja,
rivien välissä pettymisiä ja väärinkäsityksiä,
kalenteri täynnä tekemisiä ja täynnä epätekemisiä
(kalenterissa lukee: tällä kellonlyömällä
menet sinne ja olet paikallasi mitään tekemättä).

On odotuksia ja on latteita otsikoita,
on (tai oli) kadonnut lohikäärme,
jonka katse seuraa ohi kulkevaa,
on syöksyjä moottoritiellä, ajo vuoren läpi valaistussa putkessa
toive, että radiosta tulisi seuraavaksi joku kiva kappale,
jossa voisi keinua ja unohtaa jotakin, olla vähemmän irrallaan,
olla osa jotakin, liueta ja riittää, muistaa ja unohtua.

On sanattomuutta
paljon puhetta, kirjoitettuja lauseita, heijastettuja lauseita,
puhetta, joka ei suju, vaikka sanoja on paljon
Haluaisin kävellä järven rannalla, haluaisin kuunnella lintuja
olla kuistilla, olla auringossa, nukkua hetken,
vaieta ja jättää sanomatta: olen sanaväsynyt,
lauseuupunut -
kirjoitetut ovat hiljaisia, mutta puhutut
ovat minulle välillä liikaa,
puhetyöläinen ei voi vaieta , vaikka se olisi kultaa,
vaikka se kasvaisi kukkasia.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

tänään olen ollut paikalla
ja ollut sivussa,
ollut tyhjä,
kaikunut ontosti,
tehnyt eleen ilman sisältöä,
merkinnyt muistiin, mitä muistan muutenkin

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen päivä

Herättyään Paju pyysi maitopulloa
ja itki, kun muisti, ettei maitoa enää ole.
Sen jälkeen maitoikävää ei tullut koko päivänä.
Rankan olkkarisählyottelun jälkeen sankari
nukahti sohvatyynylle kaikkensa antaneena.
Hyvää yötä suloinen!

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Avaruusmaidolle hei!

Tänään jätimme hyvästiä.
Ei enää avaruusmaitoa.
Tölkit, jotka ovat koristaneet keittiön pöytää lähes viimeiset viisi vuotta,
ovat nyt taakse jäänyttä elämää.
Meillä syödään nyt ruokaa.

Helpottuneena - mutta myös kiitollisena - jätän tämän vaiheen taakse.
Olisi mukava ajatella yksioikoisesti, että luonnonmukainen ruoka on aina parasta - mutta minulla on kaksi lasta, jotka ovat tarvinneet avaruusmaitonsa,
joka lienee pilkottuine aminohappoineen ja kymmenine ravintoaineineen jonkinlainen ruokateknologian huipputuote. Ilman sitä allergiat olisivat todennäköisesti vaikuttaneet kasvuun, terveyteen, ties mihin. Mutta nyt tuntuu hyvältä: ihan tavallinen ruoka riittää ja vältettävien ruoka-aineiden listan kanssa tulemme toimeen ihan hyvin.

Avaruusmaito, Pajun "oma maito", on ollut hänelle äärimmäisen tärkeää.
Paju ei ole pitkiin juonut tätä maitoa päiväkodissa ollessaan, mutta muutoin kaikki yritykset vähentää maidon määrää ruokavaliossa ovat olleet tuhoon tuomittuja.
Paju rakastaa maitoaan.

Nyt olemme tyhjentäneet viimeisen purkin.
Kuluneet tuttipullot on heitetty menemään
ja isoksi pojaksi kasvaneelle sankarille on järjestetty juhlat Suuren Siirtymän kunniaksi. (Juhlissa sankari söi kymmenen kettukarkkia ja kaksi palaa kakkua.)

Edessä lienee päiviä, joihin kuuluu maitoikävää.
Yritämme lohduttaa ja keksiä muuta ajattelemisen aihetta...
Urhea Paju! Kyllä sinä selviät!