Aion olla luotettava

Olen todennäköisesti muiden silmissä aika luotettava ihminen. Teen työni, pyrin pitämään sanani, en käänny vähästä ketään vastaan, puhun edessä sitä mitä takanakin, olen vastuullinen jne.

Minä en vain itse voi oikein hyvin luottaa itseeni.

Lupaan, mutta en pidä.

Aion, mutta en tee.

Puhun ja arvostan yhtä, mutta teen toista ja muutan mieleni.

Aloin miettiä, miltä tuntuisi, jos joku toinen toimisi suhteeni samalla tavalla, kuin itse toimin itseni suhteen. Olisin aika usein pettynyt odotuksissani ja suunnitelmissani. Olisin harmistunut. En ehkä oikein luottaisi tähän ihmiseen, joka puhuu yhtä ja elää toista.

Jos vaadin itseltäni tiettyjä asioita suhteessa muihin ihmisiin,

miksi en vaatisi niitä samoja asioita suhteessa omaan itseeni?

Miksi voin luvata itselleni tekeväni jokin asian, ja sitten jättää sen tekemättä?

Noin vain, korkeintaan jokin epämääräisen selityksen turvin.

Eikö olisi parempi jättää lupaamatta, luvata viisaammin ja tarkemmin tai yksinkertaisesti vain pitää lupauksensa, tehdä aikomansa?

Miksi voin olla määrättömän epäjohdonmukainen ja ailahteleva?

Tietty sisäinen ristiriitaisuus varmasti kuuluu ihmisyyteen, mutta ihanko näin? Enkö kuitenkin jollakin tavalla pety ja kyynisty siitä, että voin antaa ajatusten liikkua niin monessa ja niin vapaasti velvoittamatta itseäni pinnistelemään sen eteen, että niistä muodostuisi käytäntöä ja konkreettisia valintoja? Entä jos ajatteleluakin voisi rajata tärkeimpiin, sitoutua niihin, muuntaa läpiajatelluksi ja läpi eletyksi?

Miksi en itsessäni kunnioita yksilöllistä, satunnaista ja ainutlaatuista, vaikka muiden kohdalla teen niin? Luen Hesarista juttua siitä, mitä muut lukevat metrossa – jokainen jotakin, omanlaistaan. Minun on helppo kunnioittaa näiden ihmisten valintoja.

Miksi en samalla tavalla turhaan kyselemättä anna itseni olla kiinnostunut siitä, mikä kiinnostaa, vaan arvotan vinoon ja painan sivuun? Eivätkö sanat ”tämä on jostain syystä minulle tärkeää” riittäisi omallakin kohdalla perusteluiksi?

Nyt olen kyllästynyt.

Haluan pyrkiä syvemmin oman luottamukseni arvoiseksi.

Rahankäyttökeskusteluista olen oppinut sanonnan: ”Pay youself first.” Jotain samantapaista tässä haen.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että aion ja haahuilen vähemmän, jos minun täytyy oikeasti ottaa aikomiseni ja haahuiluni vakavasti.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että olen vähän vähemmän joustava ja pitäydyn sitkeämmin siinä, mitä olen aikonut.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että uskallan asettua ajattelemaan ja elämään jotain yhtä teemaa ja näkökulmaa sen sijaan, että jatkuvasti päivittäisin itseäni niistä kaikista, jotka voisivat olla mahdollisia.

En vielä tiedä, mitä kaikkea tässä on ja mitä kaikkea tarkoitan.

Tutkin sitä ja katson:

olenko itselleni yhtä luotettava kuin muille ihmisille.