on ajateltava aukealla
kun muodoton hahmo nousee tuulen mukana ilmaan
on oltava joku, joka sieppaa sen lennosta
ja katsoo sitä avoimesti, hymyillen
aukean reunat täyttyvät läsnäolosta
ne jotka oliva ennen minua ja minun kanssani
ovat minussa:
en voisi ajatella yksin
jos olen onnekas,
joku katsoo minua rohkaisevasti silmiin,
ideat avautuvat minussa,
mutta en se ole
vain minä
vain minä
5 kommenttia:
Yksinkertaisesti...
aivan loistava runo!!
Kiitos.
Kaunista!
Kiitos! Onpa rohkaisevaa... :-)
Tämä kulki hiljaa sanojen hauraana ketjuna ihon alle...
Koskettavaa.
Itse löysin näistä sanoistasi sekä jo alemmasta laittamastasi jotain kovin hengellistä. No, ehkä haluan hahmottaa elämässä montaa niin. Se luo turvamuuria ja huolenpitoa ympärille. Silloinkin kun ei tiedä pelkääkö vai ei vai mikä on se pieni tunne, jolle ei osaa tarjota syliään varauksetta.
Tykkäsin kovin näistä sanoistasi.
Kiitos Tinttarus!
Lähetä kommentti