Matkallaoloa (kolmas kuukausi)

Joskus täällä asiallisen kerrostalon seitsemännessä kerroksessa
tuntuu vähän siltä, kuin olisi mökillä.
Ehkä se johtuu siitä, että kaikki on yksinkertaistettua,
on vähän astioita ja tavaroita,
asiat ovat niinkuin ne ovat, niitä ei lähdetä säätämään.
Tai siitä, että olemme vain me,
tiivisti ja päivästä toiseen yhdessä ja
lomalla. Kävelemme rannoilla - joen tai maauimalan
ja ihmettelemme eläimiä.
Laitamme yksinkertaista ruokaa.

Joskus taas tuntuu, että olemme italianmatkalla, joka vain jatkuu ja jatkuu.
Aluksi se tuntui avain huikealta, mutta nyt elämysten nälkä on melkein täyttynyt - tai onkin täyttynyt, mutta jaksaa se kuitenkin hieman avata suutaan, kun uutta herkkua on tarjolla.
Viimeiset viikot ovat vielä täynnä matkoja ja elämyksiä.
Jos saisimme tähän väliin viikon rauhallista arkea kotona Suomessa,
jaksaisimme nauttia niistä paremmin.

Yhtäältä tämäkin on arkea.
Olen paljon "yksin" lasten kanssa myös iltaisin.
Yritän tasapainottaa menemistä ja kotona leikkimistä sopivaksi paketiksi, jossa kaikki voisivat (enimmäkseen) hyvin. Mietin netinkäytön rajoja ja yritän sovitella, kun mukaan otetuista (suhteessa) vähistä legoista tulee pojille kiistaa.
Olen ehkä ensimmäistä kertaa lapsenhoitourallani ihan selkeästi siinä tilanteessa, että minulla on liian vähän aikuiskontakteja. En tarvitse paljon, mutta sekin raja voi näköjään alittua.
Puhun lähinnä mieheni kanssa. Hän on paras ystäväni, mutta on se silti vähän yksipuolista...

Sitten on se, että tämä on mahdollisuus, irrottautuminen, käänne, elämysten keräämistä ja lämpöä kun Suomessa sataa lunta. Välimatka ja aika piirtävät sitten tämän ajan kuviin niitä ääriviivoja, joista vielä näin läheltä en saa selvää.