Poikien kanssa kotona

Vietän tätä päivää kotona
kaksi pientä toipilasta seuranani.
Tautien kirjosta puuttuikin vielä yksi.

En aio yrittää paikata mitäään työn suhteen.
Aion vain olla
ja pitää huolta meistä.

Kohokohta

Pidän lasta sylissäni.
Puhelen hänelle
tavallisia lempeitä.
Äitini katsoo meitä.
Olemme hänelle iloksi.

Työvuorovesi

Työ on valuvaa.
Se on kaikkialla siellä, missä ei selkeästi ole jotain muuta.
Helpostikaan ei synny sellaista ei-työn aluetta
jossa olisi vain avaruutta ja aikaa.
Kaipaisin sellaisia hetkiä,
hetkiä jotka eivät ole täyttyineitä ja merkityksistä täysiä,
vaan joissa se mikä on ollakseen
vain ilmenisi ja yllättäisi minut.
Nyt sellaisiin hetkiin
on aina työtä tarjolla.

Ennen olen rajannut selvemmin: tässä on työn alue, tässä muun.
Nyt mukana on niin monta tekijää.
On monta pientä ihmistä,
sairastajaa, ikävöijää ja yksioloa vierastavaa koululaista.
On kotiäitiyttä ja työtä muistuttavia vuosikaudet yhdistellyt mieli, joka rutiininomaisesti tarttuu tekemiseen siinä välissä, joka sille aukenee.
On uutuundenviehätystä ja uutuudenjännitystä. On kirjoja ja ideoita ja jäsentymättömiä kokonaisuuksia, nälkää niiden jäsentämiseen, malttamattomuutta, toteuttamisen halua, toimivan ikävää, onnistumisen ikävää, ehyeksi saattamisen tuoman tyytyväisyyden ikävää.







Olenkohan vain tässäkin nyt liian kiireinen?
Ehkei rajojen selkiytymisenkään aika ole vielä,
niin kuin ei vielä ole valmiiksi saamisenkaan aika.
Muistanhan minä, että tämän päivän hyvin tehdyt (t)yöt,
ovat parhaimmillaan huomisen keveitä iltapäiviä, levollisia iltoja, onnistumisen iloja.

Nyt vain on vuoksen vuoro,
kaikki on vedestä täyttä ja kiihkeää.
Aikanaan luode paljastaa kivien välit
antaa tilan ja ajan,
lähettää linnut nokkimaan
ja hyönteiset rikkomaan auringon lämmittämän hiekan pintaa.

Uusi vuosi kesken kevään

Olen aina pitänyt kalenterin käännekohdista,
koulun alkamisesta,
uudesta vuodesta.
Vaikka tiedän, ettei mikään olennainen välttämättä
ala tai pääty kalenterin mukaan
on tuntunut mukavalta ajatella tulevaa
jostakin alkupisteestä käsin
ikäänkuin puhtaalta pöydältä.

Koulun rytmi sopii minulle.
Jaksot alkavat, kestävät ja aikanaan päättyvät.
Niiden välissä on pieni taite,
uusi vuosi vuoden sisällä,
hetki, jolloin menneen saa jättää taakse,
katsoa sitä ja arvioida,
aloittaa alusta, suunnitella uutta
tietäen kuitenkin kaiken nivoutuvan yhteen, olennaisten käänteiden ilmetessä salatummin jossakin tapahtumassa tai oivalluksessa,
joita kalenteri ei kerro
ja jotka ovat minun suunnitteluvoimieni ulkopuolella.

Taitoja

Yksivuotiaani osaa viedä käytetyn nenäliinan keittiön roskikseen.
Jos hän vain näkee jossakin nenäliinamytyn,
haluaa hän heti toimittaa tämän ensimmäisen taitamansa kotityön
vakaasti ja luotettavasti,
onnellista pätevyydentunnetta uhkuen.

Tänään hän veti riisuttaessa itse paidan kauluksen päänsä yli.
Hän hymyili onnellisena. Tiedättekö, tämänkin minä osaan!

Olen tehnyt työtä.
Lapset ovat olleet terveitä.
On ollut hyvä olla.

Ylippilastutkintokokeessa

Opiskelija saa tehtävät valmiiksi.
Hän kasaa evästavarat tarjottimelle
ja vastauspaperit eteensä pöydälle
siistiksi nipuksi.
Hän istuu paikallaan.

Kuluu kymmenen tai kaksikymmentä
minuuttia.
Hän nousee ja lähtee pois.

Miksi hän jäi?
Mitä hän ajatteli?

***
Muistan itseäni yliopiston tenttisaleissa
lähtemässä jo ennen kuin olin asettunutkaan,
poistumassa ensimmäisten joukossa.

En ole ollut viimehetken ihmisiä.
Olen vetänyt johtopäätökset jo vähän ennen loppua
ja siirtynyt henkisesti seuraavaan.

Olen yrittänyt muuttua.
Juoksin bussiin, joka lähtöaika oli jo mennyt.
Ehdin.

Kiireessä

onhan sitten niin,
emmekö me näin voisi?

hän kuulee vaatimuksen

minä tunnen ikävän

Työn ja sairauksien yhteensovittaminen

Tänään olin pienimmän kanssa lääkärissä.
Yöllä kuuntelin hänen raskasta hengitystään ja uumoilin astmakohtausta.
Tilanne oli aamulla jo vähän rauhoittunut,
mutta en jotenkin osannut jättää silleen,
vaan järjestin meidät lääkäriin koululla seuranneen "kurssiromahduksen" uhallakin.
Diagnoosi: korvatulehdus molemmissa korvissa. Hoidoksi antibioottia ja ohjeistusta astmalääkityksen lisäämiseen.

Yksin jääneet opiskelijat olivat marssineet hädissään rehtorin puheille
selittämään, että he eivät näin isojen asiakokonaisuuksien opiskelusta ilman opettajaa. Ihmettelivät, ettei ole sijaisia. Eikö koululle voisi palkata aineeseeni varaopettajan?

Ymmärsin, että olen töissä hyvässä työyhteisössä.
Rehtori oli juuri sitä mitä hänen tuleekin olla: täysillä minun puolellani ja täysillä opiskelijoiden puolella. Hän viesti minulle, että olen oikeutetusti poissa - ja että opiskelijat ovat oikeutetusti harmissaan, minkä täysin myös ymmärrän.
Yritimme keksiä keinon lievittää opiskelijoiden kirvellystä.

Tapaus muistutti, että opiskelijani tarvitsevat minua.
Olen itse ammattimaisen tottunut oppimaan tekstistä.
He kaipasivat minun apuani.
Miten minä olisin voinut auttaa heitä?

Huomenna menen töihin.
Suunnittelemani tunnit tuntuvat räpellykseltä.
Katsotaan lähteekö mikään lentoon.

Ohjeet

Pikkumiestä jouduttiin torumaan, kun hän oli ohjannut pikkuveljeä harjanvarrella ns. parempiin puuhiin.
Pikkumies pisti kädet korville, eikä ollut kuulevinkaankaan toruja.
Ehdottelimme siskon kanssa muita vaihtoehtoja - sanoilla selviämistä, apujoukkojen kutsumista.

Illalla pikkumies kaivoi vihkon esille.
- Mä laitan tähän sivulle ohjeet, että miten tätä maailmaan käytetään!
Pientä miettimistä.
- Mä laitan siihen, että ei saa lyödä eikä saa töniä.