keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vähemmän töitä ja enemmän ruokaa!

Olen nauttinut lyhennetyn työajan palkasta elokuusta lähtien.
Vähän ennen joulua aloin nauttia myös lyhennetyn työajan työajoista.
Ehkä ruokainnostus johtuu siitä, että on enemmän aikaa ja vähemmän paineita!

Kevään työmäärät ovat kevyitä ja kohtuullisia.
On aikaa olla kotona ja ajatella myös muuta,
vaikka sitten kokkailua :-).

Tänään nautin työajan lyhennyksestä syntyneestä vapaapäivästä, hoitelen koneelta vähän lasten asioita ja saan poikaseni kotiin pian puolen päivän jälkeen. Ja keittössä kehittelen uuden sosekeiton Ninan kommentin innostamana...

Työajan lyhentäminen on tuntunut koko syksynkin niin oikealta ratkaisulta. Vaikka suurin osa työmäärän vähennyksestä toteutuu vasta nyt keväällä, syksy olisi ollut vielä rankempi ilman lyhennystä.

Nyt, kuin oikeasti helpottaa, huomaan, että työajanlyhennyksestä nauttiminen vaatii oman taitonsa.
- Ensinnäkin on täysin mahdollista (been there, done that) stressata vähistä töistä lähes yhtä paljon kuin stressaisi enemmistä töistä.
- Toiseksi, kun työaikaa ei ole missään kirjattu ja "aina voisi tehdä vielä jotakin lisää / paremmin / uudella tavalla", iskee vapaapäivänä (kuten nyt) tai muuten lyhyenä työpäivänä jonkinlainen velvollisuudentunto ja jopa pikkuinen syyllisyys...

Yritän nyt kuitenkin harjoittaa rentouden ja levollisuuden taitoa ja muistaa, että tällä menettelyllä itseasiassa jaan työni töisen kanssa - hän saa työtä ja palkkaa - ja minä saan vastineeksi ihan eettisesti vapaa-aikaa ja muita mahdollisuuksia.

Siispä avautukoon tästä uusi päivä,
vapaa, rauhallinen, omaehtoisten puuhien päivä!












Ei kommentteja: