sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mitä haluan muistaa

Aamut ja illat valostuvat. Tarvitsen valon tuomaa voimaa. Seuraavat neljä viikkoa perheen perustoimet ovat minun käsissäni. Miehen työ vie hänet paikkaan, jossa mittarissa on hellelukemia. Me jäämme tänne kauniin kirpeään talveen.

Kun isikissa on poissa, meillä on tavallista siistimpää ja tiukempi komento. Jaksamissyistä.
Lapsille on enemmän jakamatonta huomiota ja silloin tällöin jotain hemmottelua.
Minulla on hiljaisia iltoja, tilaa, ehkä tyhjyyttäkin.

Ensin ajattelin, että selviän, sinnitellään läpi.
Sitten, että voisihan sitä vähän miettiä, että miten tästä selvitään; mikä helpottaa, onko apuja saatavilla, jos tarvitaan.
Nyt ajattelen, että mikäpä estää kaiken varalta pitämästä itsestäänkin parasta mahdollista huolta.

Tässä lista asioista, joita haluan muistaa:

Mene ulos lasten kanssa ja yksin.
Käy lyhennetyn työajan turvin kävelyllä lasten ollessa hoidossa.
Juokse vähän.

Sytytä kynttilä pimeään, jähmeään aamuun.
Sammuta valot ennen sinistä hetkeä.

Muista pienimmän herkkää sydäntä: älä kiellä kovasti, jos voit kieltää lempeästi. Älä kiellä lempeästi, jos voit olla kieltämättä.

Kuuntele hyvää musiikkia.
Sulje televisio.

Soita ystävälle. Et ole häiriöksi.

Jätä jokaisesta päivästä jälki.

Lue parasta.

Muista kiittää.

Älä turhaan pelkää.









2 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Niinkin on, että aika ilman toista voi antaa lahjan: muistaa kuka itse on. Ja että äitinä oleminen on läsnä olemista, itseään unohtamatta. Niin - ja mahdollisuus kokea se ilo, kun toinen palaa paikalleen.

Marikki kirjoitti...

Sellaista omien ajatusten kanssa olemista kyllä vähän odotankin tältä ajalta. Omantahtisuutta jossakin kohden. On olo kuin odottaisin jonkinlaista retriittiä: yksinkertaistettua elämää, arkista palvelutehtävää, hiljentymisen hetkiä. Ainakin tässä, kuten retriitissäkin ymmärtääkseni, oma kuviot helposti nousevat pintaan ja paljastuvat...