torstai 16. joulukuuta 2010

Tietämättömyys ja välttämättömyys.

On loputtoman paljon kirjoja ja minulla on niistä muutama.
Niiden muutaman lukeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä,
kun niitäkin on jo niin monta.

Tämän avasin, luin alkuun, se jäi,
olen unohtanut, mitä oli,
voinko nyt vain aloittaa keskeltä?

Lapsellani on kuumetta, vapinaan asti.
Ajattelin olla vaan onnellinen:
huomenna saan olla kotona.
Ajattelin olla olematta
yhtään velvollisuudentuntoinen työtä kohtaan.

Ajattelen tiedon valtameriä, omaa pienuutta,
sitä, kuinka kerron yksinkertaisen tarinan:
olipa kerran kulttuuri... tämä tarina kertoo
siitä pienen osa, pieni yksinkertaistettu osatotuus
jota en ehkä itsekään oikein ymmärrä,
aalto joka sattumalta osui rantaan minun kohdallani,
antakaa anteeksi,
ei minulla muutakaan ole.

Lapsellani on kuumetta ja hän vapisee,
nielee lääkkeen vastaan panematta,
kapuaa syliin, käpertyy,
olen pieni koira, äiti vois olla tän emäntä.
Sanon: minä pidän sinusta huolen.
Sanon, vaikka siinäkin tiedän olevani
sattuman aallon haltijana,
viimekädessä, kovempien tuulien puhaltessa
olisin voimaton.

Otan yhden kirjan. Luen siitä pari lukua.
Se on mahdollista,
se on kohdallani.
En voi syleillä koko maailmaa.
Yhden voin sulkea syliini,
voin kertoa yksinkertaisen tarinan
omalta paikaltani, oman ymmärrykseni varassa
(vaikka se on pieni ja minun tekisi mieli sanoa riittämätön),
koska se riittää,
kunakin hetkenä pieni yksityinen näkökulma,
simpukan perspektiivi.
Kun meillä ei ole muuta, se riittää tähän.

6 kommenttia:

Lumikko kirjoitti...

Ihana, tosi ja viisas.

Vuorovettä kirjoitti...

Nämä sinun ajatuksesi on niin kauniisti puettu, että voisin lukea niitä kansiin puettuinakin. Kiitos taas. Toipumista sinne pienelle, kaikkea hyvää, turvallista ja hellivää.

Marikki kirjoitti...

Kiitos ystävät ihanista ja rohkaisevista kommenteista. Melkein mykistyin...

Marikki kirjoitti...

Mykistymisestä vielä... Osasyy mykistymiseen oli se, että olen ajatellut kirjoittamista. Sairaslomalla ajattelin sitä aika paljokin. Mietin mistä suunnasta siihen tulisin... kun tuntuu, että on jotain, jotain taitoa ja muutamia huomioita... Asiatekstiä olen tehnyt, mutta en muuta, enkä tosiaankaan tunne tätä kirjoittamisen ja erilaisten tekstilajien kenttää... Ja juuri äsken ajattelin, että voisinko jotenkin kysyä Sinulta, Vuorovettä, joka olet minua pitkään lukenut (ja tukenut :-)), mitä sinä näet, mihin suuntaan mahdollisuuksia...?

Näin kirjoitan, kun kirjoitan blogitekstejä ja nämä ovat päiväkirjamerkintöjä --- mutta mitä tällaisen pohjalta, tällaisen suunnilta voisi vakavammin tehdä? Millaisen muodon saattaisivat ajatukseni ja havaintoni saada, jos pysähtyisin niitä työstämään?

Ei sinun tarvitse sanoa mitään, mutta jos sinulla oli kirjan kansista puhuessasi mielessä jotakin, jonkin muoto tai suunta tai kirjallisuuden laji tai jotakin..., niin minulle sellaiset ajatukset olisivat peiliksi ja avuksi.

Minä olen "aina" kirjoittanut jotain tämän tapaista, mutta en ole koskaan julkaissut missään muodossa mitään muuta kuin tietotekstiä (joka on ihan toista) ja aina on ollut tuntu, että jotakin voisi olla... Mutta eivät nämä oikein ole runoja, eivätkä oikein muutakaan tuntemaani? Mitä ne ovat, tai pikemminkin mihin ne voisi sijoittaa, muokata, mitä opetella, mitä etsiä...?

Toki on hyvä näinkin, mutta joskus mieli on levoton, miettii unelmia ja lahjoja, mitä lie... :-)

Vuorovettä kirjoitti...

Marikki, hei

Vastaan vaikka sähköpostiisi sunnuntaina, kunhan olemme kotoituneet reissuilta. :)

Marikki kirjoitti...

Kiitos, se sopii mainiosti!
Mukavaa reissua!