torstai 2. joulukuuta 2010

Itseohjautuvat aivot

Katsoin tänään Yle Areenan Tiededokumentin Itseohjautuvat aivot.
Pidin siitä. Hymyilin.

Toisin kuin neurotiededokumenteissa yleensä, tästä dokumentista syntyi huikeita visioita yksilön vapaudesta, mahdollisuuksista muuttaa omaa kohtaloaan. Yleensä aivotutkimus herättää deterministisempiä mielikuvia.
Pidin myös dokumentin rakenteesta ja siitä, että tietyt ajattelijat ja tutkijat antoivat ajatuksille ja tieteen edistysaskeleille inhimilliset kasvot.

Neurotiededokumenttia lienee lähestulkoon mahdotonta rakentaa sisällyttämättä siihen tietokoneanimoitua pyörivien aivojen kuvaa. Tässä dokumentissa pyörivät aivot oli supistettu minimiin. Dokumentissa ei myöskään ollut tietokoneanimoituja hermoimpulsseja. Molemmista pisteet kotiin.

Dokumentin pääajatus oli, että aivot muokkautuvat hämmästyttävissä määrin kokemuksen ja harjoituksen myötä. Dokumentissa oli useita esimerkkejä siitä, miten tiettyjen hermoratojen vaurioiduttua toiset radat tai alueet alkavat sopivan harjoittelun myötä toteuttaa vaurioituneiden tai alikehittyneiden alueiden tehtäviä. Loppupuolella pohdittiin myös plastisiteetin kääntöpuolta: samanlaisena toistuvat kokemukset tuppaavat jähmettämään. Plastisiteetin perusajatuksen mukaisesti se mitä käytetään vahvistuu ja se, mitä ei käytetä rapistuu. Jos toiminnat siis kulkevat päivästä toiseen samaa rataa ja kokemukset toistavat itseään kapealla uralla, aivot myös muokkautuvat vähemmän joustaviksi. Ennen puhuttiin kalkkiksista. Sellaiseksikin voi siis sopivalla harjoituksella päätyä.

Gretchen Rubinin kirjassa The Happiness Project kirjoittaja miettii ja etsiin avaimia onnellisuuteen. Yksi onnellisuuden perustekijöistä Gertechenille oli toiminta "in the atmosphere of growth"...   Aivojen toistosta jäykentävään muokkautuvuuteen tepsii varmasti sama resepti.
Kasvun ilmapiiri. Mahdollisuutena. Ei vaatimuksena.

2 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Viimeisen rivisi on helmi :-)

Olen aivan Sheldon B. Koppin lumoissa. Kirja on juuri sitä, mitä nyt tarvitsen. (Jos olet käväissyt blogissani, tiedät, että ole ollut pari viimeistä päivää peiton alla.) Sheldonin (hi-hii, olemme jo sinut) kirja on jämäkkä, setämäisellä tavalla ja samaan aikaan lohduttava. Ei mitään söpötystä vaan selkeä viesti, että riitän tällaisena ja oma tarinani on minun ja oikea.
Kiitos paljon sinulle, että saatoit minut ja Sheldonnin yhteen ;-)
Totesin kirjaston sivuilta, että 'Buddha'-kirja on ainoa suomennettu. Harmi. Olen huono lukemaan tämänkaltaista tekstiä englanniksi. Tuntuu, että ydintä ei ymmärtäisi. En tiedä, pitäisikö kokeilla.
Rauhaisaa joulukuun kuudetta!

Marikki kirjoitti...

Joku sanoo, että kun oppilas on valmis, opettaja saapuu. Ehkä sinun ja Shedonin kohdalla on tällaista :-). Hauskaa olla välikätenä!

Minä olen taas töissä ja tuntuu, etten ehdi mitään. Lukea. Kirjoittaa.
Johtuu arviointipinoista. Yli 130 opiskelijaa töineen...

Minä en ole lukenut tuolta kirjoittajalta mitään muuta kuin tämän, joka lienee jonkinlainen klassikko. Muistan, että itsekin luin sen jonkun toisen esittämän suosituksen perusteella.