tiistai 28. joulukuuta 2010

Noctrune

Eilen menin väsyneenä sänkyyn,
luin muutaman sanan,
tulin levottomaksi ja jäin valvomaan.

Pelkoa vai unelmiako valvoin?
Hitusen molempia,
rahtusen muita.

Vuosi päättyy pian.
Ei tämä vuosi mitään sen kummempaa.
Entä tulevat? Kurottelua? Tyytymistä?

Tartuin tehtävään, jota vähän jännitän.
Osanko? Enkö?
Entä jos lähdetään siitä oletuksesta, että osaan.
Että siitä olisi viisaampaa lähteä. Pääsisi alkuun.

On ilta. Levottomuus pyrkii palleaan.
Mietin outoja, hentoja unelmia,
joille en paljon painoa anna,
joihin en usko, joita en ota vakavasti.

Olen ajopuuihminen
(kuulin erään taiteilijan käyttävän tätä sanaa).
Teen sen mikä avautuu,
sen mikä on käsillä.
Tai - en aina sitäkään.

Olen väsynyt ja levoton.
Yritän kuulla ja ymmärtää.
Mikä on käsillä? Mikä avautuu? 

6 kommenttia:

Lumikko kirjoitti...

Aika hyvä termi tuo ajopuuihminen. Minulle kerran eräs tärkeä ihminen sanoi puhelimessa, että olen niin unteloinen. Mietin sitä vieläkin välillä, että mitä se oikeastaan tarkoittaa. Jotenkin heiveröistä, heikkoa, saamatonta, päämäärätöntä, pehmeää? Ajelehtinut olen, mutta nyt mielestäni vähemmän kuin ennen. Ja jälkikäteen monet ajautumiseni ovat saaneet merkityksen, tai olen sen niille keksinyt.

Pelot ja unelmat ovat yllättävän lähellä toisiaan. Ja yö on niiden aikaa.

Oikein hyvää alkavaa vuotta sinulle, hyviä avautumisia.

onnenpäivänen kirjoitti...

Kiitos hienoista ajatuksista. Täälläkin on valvottu. Tämä elämä on niin etsimistä.

Linnea kirjoitti...

Yö on mielenkiintoista aikaa. Miettii, uneksii. Mieleen tulee hyvää ja pelottavaa. Ratkaisujakin.

Ajopuuihminen - ehkä hiukan surumielinen sana. Toisaalta mahdollisuuksia moneen.
Ajopuuihminen ei varmaan ole sidottu liian tiukasti mihinkään. Voi lähteä, muuttaa suuntaa, tarttua mahdollisuuksiin.

Vuorovettä kirjoitti...

Kiitos taas!

Minäkin olen varmaan sellainen, ajopuuihminen. Silti uskon (ja luotan), että jokin suunta on tai ainakin valitsen, minne lähden lipumaan, kun tulen vesien risteykseen. Kuitenkin on levoton mieli, kun ei ole kiinnittynyt kunnolla minnekään eikä oikein tiedä, onko lipumisessa järkeä. Kun tuntuu, että muut tekevät maan alle tiukasti ankkuroineiden juurien lisäksi jo ilmajuuriakin. Ei saisi peilata eikä muiden elämästä tiedä, levottomia tuntuvat kaikki nykyään olevan. Silti koen, että keski-ikäisenä pitäisi olla (elämän kehitystehtäväteorioiden - vai mitä ne olivat - mukaan) jo jokin levollisuus tietyillä elämän osa-alueilla. Ei ole. Mistä se kertoo? Epätasapainosta. Olen valinnut jotakin väärin. Mennyt suuntaan, joka ei ole minua. Luultavasti myös ihan vääristä motiiveista johtuen. Tunnistan ne.

Täällä on ollut nyt taas jo ihan samaa kuin sinulla. Arki kurottautuu jo lähemmäs ja minä vielä ensi kevään ainakin opetan ja kun työt alkavat, pitäisi suunnitelmien tasolla olla kaikki selvää, sitten ryhtyä vain konkreettiseen puuhaan. Tulee ihan uusi kokonaisuus, joka työllistää vähän liikaa. Tai paljon. On levoton olla. Pelkää, ettei osaa, että epävarmuus näkyy ja tarttuu. Ihmistyö on niin herkkää (kerroksellista ja monta asiaa pitäisi yhdellä hetkellä hallita). Tänään on ollut vatsa sekaisin. Reagoin kokonaisvaltaisesti. Yritän ajatella kesää ja ensi syksyä, jospa sitten olisi toisin, niin olen suunnitellut, keskittyisin vain kirjoittamiseen. Silti kaipaan levollisuutta jo nyt-hetkeen, en haluisi elää ajassa siellä ja täällä, siellätäällä.

Halaus! (Ihanat ristiäiset, kiitos myös niistä. Kauniit nimet lapsilla!)

Marikki kirjoitti...

Lumikko, kiitoksia uuden vuoden toivotuksista. Hyvää alkavaa sinullekin! Unteloisuudessa on varmasti myös hyvät puolensa :-).

Ajopuuihmisyyden maininnut henkilö oli monessa mukana ollut ja paljon aikaan saanut. Siksi sana tarttui juuri häneltä. Linnean tavoin monesti ajattelee, että ajopuu on sellainen syrjäytyjä, joka päätyy johonkin varjoisaan katveeseen ja jää merkityksettömäksi. Olisiko tämä sitä surumielisyyttä, johon Linnea viittaat. Tämä ihminen ei sopinut näihin mielikuviin.

Olisiko ajopuun vastakohta sitten sellainen päämäärätietoinen läpi-harmaan-kiven tyyppi, joka jostain uneksiessaan muuttaa sen nopeasti toiminnaksi, jonka tietä eivät pienet vastoinkäymiset katkaise?

Epäilen, että tämä jälkimmäinen sopisi minulle varsin huonosti. Ja epäilen, että ajopuuihmisyydessä saattaa olla omaa ehkä vähän salattua vahvuuttaan, joustavuutta, mahdollisuuksiin tarttumista, sopivaa suunnan korjaamista ja kuulostelua.

Niinkuin Lumikko sanot, hyvässä tapauksessa ajatumiset ovat merkityksellisiä. Luulen, että se on enemmän kuin sattumaa. Ainakin omalla kohdallani vaikka en ole aktiivinen harmaan kiven raivaaja, olen aika aktiivinen pois-valitsija, en tartu kaikkeen, eikä kaikki minuun. Isältäni olen tainnut oppia sanonnan: "Onni suosii valmistautunutta mieltä." ja taidan vähän elääkin sen mukaan, yrittää olla selvillä itsestäni ja siitä käsin tarttua siihen, mikä eteen tarjoutuu.

Onnenpäivänen: Kiitos kommentista ja tervetuloa Kuusen lukijaksi! Hyviä unia tulevaksi yöksi!

Marikki kirjoitti...

Vuorovettä: Vai ilmajuuria! :-)
Sinun ajopuisuudestasi tulee kyllä mieleen, että lienee tarpeenkin olla vähän ajopuinen, jotta voi kuunnella sisäisiä vesivirtoja ja elää oman näköistään elämää. Liikaa "päämäärätietoisuus" voi olla myös itsen ohi kulkemista, eikö? Voiko olla niin, että sisäisesti suuntautuvat ihmiset yleensäkin tarkistavat suuntaa koko ajan? Ovat herkkiä epätasapainolle, tavoittelevat korjausliikkeitä, hakevat tietoa kokeilemalla suuntia ja tekevät havaintojen perusteella uusia linjauksia? (Ja samalla kellutaan virrassa, jonka syöksyjät säätelevät yhteiskunnan vesirattaat, pyörteet ja reunuspuut...)

Kehitystehtäväteoriat kertovat varmaan jotakin ainakin siitä ajasta, jossa ne ovat syntyneet. Emme liene sen kypsymättömämpiä, elämme vain toisessa ajassa :-).

Voi tuota vatsaa! Käy vielä kupillinen jasmiiniteetä... Uudet kokonaisuudet ovat kai lähes aina työläämpiä kuin miltä ne aluksi kuulostavat :-). Sitten kun jotakin on jo tehnyt, osa tekemisestä ja ajattelutyöstä muuttuu värittömäksi ja huomaamattomaksi... Sinulla on varmasti kevään kursseihin kuitenkin myös tätä "väritöntä osaamista", ajateltua ja työstettyä, mutta nyt yksinkertaisesti mukanasi kulkevaa. Voit mennä sen varassa, vähän luottaa jo siihenkin, olla liikaa varmistelematta, antaa vatsan levätä :-).
Ja miten meneekin, odotan kokemusten jakamista kanssasi tästäkin.