perjantai 4. helmikuuta 2011

Omavaraisuuden ilo!

Oravalla on mukavaa, kun on nurkat ja kolot täynnä ruokavarastoja. :-)
Ei ole hätää rynnätä kauppaan heti, kun leipäkori vähän vajenee. Aterioita on pakastimessa niin paljon, että kaappien ruoka-ainesosastoon pääsen käsiksi ehkä vasta tempauksen loppupuolella, jos silloinkaan. Tuntuu mukavalta, kun ruokasuunnitelmastani nään, että pakastimen ateriat kantavat meitä kevyesti vielä ensi viikonkin. Lisäksi, kun olen alkanut pyöräytellä rieskoja ja leipiä, tunnen itseni melkein kuin vapaaksi, ikäänkuin riippuvuuteni lähimarketista olisi ohentunut. (Tarvitsemme sieltä silti hedelmiä ja vihanneksia ja maitoa... ja suklaata :-))

Mummini asui maalla. Hänellä oli suuren vaatekaapin kokoinen viileä ruokakomero. Sinne oli käynti tuvan nurkasta. Etualalla oli vähän lämpimämpi tila ja sitten uusi ovi ja portaat vähän syvemmälle viileään varastoon. Miltähän tuntuisi säilöä sellaiseen varastoon syksyn sadosta purnukka toisensa viereen, täyttää juureslaareja ja pinota jauhopusseja tulevan talven varaksi? Hyvänä vuonna, jos kaikkea olisi riittämiin, se tuntuisi varmaan aika mukavalta.

Minä olen (kukkaroineni) ehtymättömältä tuntuvan elintarviketulvan alajuoksulla, enkä oikeasti tarvitsisi varantoja talven tai edes talviloman yli. Niin kauan kuin rahaa riittää, ruoka on (melkein) itsenstäänselvyys. Elintarvikealan lakon aikaan nähtiin kaupassa joskus tyhjiäkin hyllyjä, mutta yleensä kauppan hyllyt täyttyvät luotettavasti ja ikäänkuin itsestään. Kamalan kätevää. Mutta onko se jopa vähän liiankin kätevää?

Luulen, että nuorena pientilan emäntänä koki erilaista ylpeyttä seisoessaan varastoimiensa hillopurkkien ja jauhosäkkien vierellä, kuin mitä minä tunnen nyt tyhjentäessäni jauhopusseja ja omituisia elintarvikelaatikoita virheostoksien vuoksi täyttäyneistä hyllyistäni. En voi olla mitenkään ylpeä siitä, että meillä on vielä 4 pussia knorrin valmiskastikkeita, jotka eivät ole ravitsevia, joista kukaan meillä ei erityisesti pidä ja jotka ostin joskus vain saadakseni tämän selville.

Siitä olen jo vähän ylpeämpi, että osaan muuttaa jauhoja leiväksi. :-)

Perjantaina:
Muutinkin sitten kolmeksi leiväksi vehnäjauhoa, quinoajauhoa, ruisjauhoa, monelaisia siemeniä ja pakastimesta ruisleivän juuren. Pakastimesta käytettiin myös tacokastiketta, jauhelihaa, aurinkokuivattua tomaattia, pieni pussi papuja sekä ikivanha kasvislasagne-annos. Kuivakaapista hupenivat taco-kuoret. Tämän päivän päätteeksi pakastin myös täyttyy: leipäjuuri ja yksi iso vuokaleipä löytävät sinne tiensä.

Torstaina:
Aamulla tarjosin Pajulle viimeisen pussin pussipuuroa. Puuro tosin jäi syömättä. Tein pannaria, johon sain käytetty taas desin quinoajauhoa, tiistaista couscousta sekä ritareista yli jääneen kauramaidon. Lounaaksi söin salaattia ja tofupaistosta (pakastimesta) ja jälkkäriksi pakastemarjoista tehtyä kiisseliä, jonka olin makeuttanut lapsille joskus "karkiksi" ostamillani ruokopalasokereilla. (Nyt niille käy jo oikeatkin karkit :-).) Päivällisellä käytettiin taas yksi rasiallinen karjalanpaistia (pakastimeasta). Iltapalalla kylmissään olleet lapset huljuttivat hunajavettä hunajapurkkiin kuivuneista jämistä.

3 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Quinoaa tänään täälläkin. :-)
'Tää on melkein perusriisiä', totesi esikoinen. Olin itse eri mieltä, mutta en väittänyt vastaan. Hyvä, että kelpasi.

Ihana seurata käpuvarastoseikkailuasi!

Downshifter Molly kirjoitti...

Mua kiinnostaisi kovasti nämä itsetehdyt rieskat, tofupaistos ja paprikahummus. Voisikohan tämä sun käpyvarastoprojektin (hyvä idea;)) raportointi sisältää myös pienen reseptin silloin tällöin...

Marikki kirjoitti...

Linnea: Hyvä asenne lapsella. Meillä ei ole aivan niin avaraa suhtautumista uusiin ruokiin :-).

Hauska kuulla ettei tämä ole ihan kamalan tylsää, kun itse mietin, että meneenkö vähän liiakin arkiseksi. Mutta toisaalta: arki on elämää ja sitä on hyvä jakaa :-).

Kiitos, Molly. Onpa hauska kuulla! Ruokaohjeita en ole koskaan laittanut, mutta voisin toisiaan laittaa. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi!