keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Käsiin laskeutuu rauhallinen iltahetki.
Mieli ei oikein tiedä, pitäisikö sen tarttua johonkin,
yrittää jotenkin hyödyntää tämä pieni tovi ennen unta.
Kotiäitinä juuri nämä hetket olivat niitä, joita yritin hyödyntää.
Lepohetket tulivat päivään muualta, leikkien rakosista, kellimisistä, sylihetkistä.

Nyt niitä lepohetkiä ei ole.
On työlle varattu pitkä päivä. Ilta. Lasten nukuttaminen.
Jos mahdollista - tämä pieni hetki jollekin muulle.

Työt kyllä kantautuisivat mielellään näihin iltoihin.
Joskus se on välttämätöntä - kuten tässä on ollut.
Lasten sairastellessa töitä on tehty, milloin on pystytty.

Mutta nyt -
nyt on aidosti vapaahetki,
enkä minä tiedä, mitä minä sillä tekisin.
(Paitsi näitä sanoja.)

Ei sillä mitään tarvitse tehdä, antaa sen olla vaan.

Ei kommentteja: