Poissaoloselvityksiä

Lapsella on illalla kuumetta. Kuume nousee, mutta laskee nopeasti.
Aamulla lapsi on nukkunut hyvin ja vaikuttaa terveeltä.

Mitä teet?

Marikki vie lapsen päivähoitoon.

Päivähoidosta soitetaan puoli kolmelta, että lapsi on kipeä. Mahaan sattuu. Ei vielä tiedetä, onko lapsella kuumetta. Sovitaan, että lapsi haetaan hoidosta mahdollisimman pian.

Mitä päättelet?

Marikki päättelee, että lapsi on sittenkin kipeä.
Marikki ilmoittaa esimiehelleen, että on seuraavan päivän poissa, koska lapsi on kipeä. Marikki järjestää seuraavan päivän opetuksen korvaavilla tehtävillä.
Marikki hakee lapsen päivähoidosta.

Lapsi on pirteä. Mahaan sattuu kotona vähän ja kysyttäessä vähän enemmän. Lapsen ääni on vähän käheä. Lapsi leikkii normaalisti. Lapsi on kyllästynyt lepäämään sohvassa. Lapsi syö tavallisesti ruokaa. Lapsella ei ole kuumetta.

Mitä teet?

Meneekö lapsi seuraavana päivänä päiväkotiin?
Soitetaanko pomolle, että ehei, eihän se lapsi sittenkään ole kipeä? (Niinhän sitä tehtiin viimeksi viime tiistaina, kun toinen lapsi oli illalla kipeä, mutta heräsi älyttömän pirteänä.) Siis soitetaanko, vaikka hävettää sekoilla edestakaisin?
Vai oletetaanko, että lapsi tarvitsee lepoa, vaikkei olekaan petinpohjalle asti kipeä? Että astmalääkityksen tarve, yskä ja pieni vatsakipu ovat riittäviä kotiin jäämisen syitä?
Vai ajatellaanko vaan, että minkä ilmoitin, sen ilmoitin; minkä oletin, sen oletin ja huominen nökötetään poikalapsen kanssa täällä kotinurkissa, ei se nyt niin vakavaa voi olla sekään...

Marikki, joka ei ollut lainkaan valmistautunut siihen, että töihin paluuseen kuuluu heti elokuussa toistuvia poissaoloja lasten sairauksien takia, ei ole tyytyväinen mihinkään vaihtoehtoon. Murjottaa. Haluaa selkeitä lapsia ja suoraviivaisia kuumetauteja, joilla on alku ja loppu (jos tauteja on pakko joka tapauksessa olla).

ps. Marikki päättää jäädä kotiin.
Lapsi niiskuttaa. Lapsen pää on yöllä hiestä märkä. Lapsi saa toipua, vaikka selviäisi varmaan jotenkin hoidossakin. Olkoon niin. Marikki ei kanna huolta töihin, eikä odottele uutta soittoa päivähoidosta.

Stressaantumisvelvollisuus

Sekä koulussa että kotona vallitsee sama:
käydään keskusteluja siitä, kuinka kiirettä ja kuinka stressaavaa.
Joku siksi, että työsuma on jatkuva ja vähän kohtuuton.
Joku arvostuksen vuoksi: huomatkaa, miten paljon minä teen.
Joku huomaamattaan, tavan vuoksi, liittyäkseen yhteiseen säveleen.
Tämä on mehiläisparven perusininä.

Olen puolikuntoinen, flunssassa, ja tehtäviä kasautuu.
Näin ja näin paljon, tässä ajassa! Milloin ihmeessä nuo muut? 

Jos en tee,
kai sentään poden kiirettä ja tajuan kantaa paineen selässäni? 

Tajuan, että ajattelen omituisesti.
Stressaantuminen ei auta aikaansaamisessa.
Stressaantuminen ei ole tarpeellista työn tekemiseksi hyvin.
Stressaantuminen ja kiireiden laskeskelu ei ole hyvän työntekijän mittari.
Voin tehdä ihan levollisesti,
ihan yhtä hyvin (tai huonosti),
ihan yhtä tehokkaasti.

Työyhteisössä levollisuus tietysti on vähän hankalaa.
Opettaja, joka on korjannut pinonsa levollisesti ajoissa, on auttamatta ulkona perusininästä.
Se joka korjaa viime tipassa, mutta levollisesti on sitten seuraavana pihalla.

Levollisuus voi olla parempi silloinkin, kun stressaantumiseen olisi aihetta.
Stressaaminen ei auta. Tekeminen auttaa.

Ja jos flunssa iskee, auttaa lepo.
Auttakoon uni. Katsotaan onko huomenna tekemisen päivä.
Haluan sille motoksi: Minkä teen, teen levosta.

Muutos

Meidän piti mennä,
mutta lapsi on sairas.

Hän käpristyi nojatuoliin ja sanoi: Oikeastaan haluaisin tehdä jotain ja kuitenkaan en haluaisi tehdä mitään.
Iltapäivän hiljaisimpana hetkenä hän nukahti sohvaan ja hengitti kuuluvasti. Hän halusi mennä nukkumaan paljon tavallista aikaisemmin.

Ajattelin, että hän paranee huomiseksi.
Olin ostamassa junalippua netistä. Paikkatoivomustamme ei voitu toteuttaa. 
Hän heräsi ja oli vieläkin kuumeinen. Jätän liput ostamatta.

Kalenterista en näe, mitä päivät kantavat mukanaan.
Huomista ei ole kirjoitettu kalenteriin.
Toivon, että osaisin olla sille avoinna. 

Kammastani löysin...

Aamulla saan lapset ajoissa kaverille ja lääkäriin. Toimitan lääkärissä tarvittavat ja vähän enemmänkin, ostan kilon jauhelihaa ruuhkaisesta marketista. Ajan kotiin. Teen lihapullia, joihin ujutan jatkeeksi vihannesta, jota allergikkoni ei muuten tule syöneeksi kovin paljoa. Ujutus onnistuu ja pullat maistuvat. Alan pyykätä lakanoita. Tyhjennän kaikki sängyt. Käynnistän koneen. Syön lasten kanssa herkkuvälipalaa ulkoportailla, menemme keinumaan ja hiekkalaatikolle. Anoppi soittaa. Perumme sattuneista syistä juhannusreissun heidän mökilleen. Esikoinen tulee kylästä kotiin. Teen ruokaa. Mies tulee kotiin. Laitan saunan lämpiämään. Syömme ja laittelen keittiötä. Menen esikoisen ja keskimmäisen kanssa suihkuun. Vaahdotan ja huuhtelen, vaahdotan ja huuhtelen. Pienin, jonka päästä täi tänään löytyi, on haastavin. Hän ei pidä hiusten pesemisestä, ainakaan kolmeen kertaan. Selviämme. Täikampaan koko pesueen. Laitan puhtaat lakanat. Täinhäätöön ja oheistoimiin kuluu kolmisen tuntia, jos pyykkijuttuja ei lasketa mukaan. Mies nukuttaa pienimmän. Isoimmat huutelevat huoneestaan. Uni ei ota tullakseen. Menen laulamaan iltalaulun.

Tunnen vaihteeksi olleeni tehoäiti ja tehneeni tarpeeksi, kun en enempää mitenkään edes ehtisi.
Jos lapsilla on täitä, on viisainta olla lomalla. Tavalliseen arkeen ei oikein mitenkään mahtuisi täiprojektia.
Juhannus tuntuu tyhjältä.
Toivottavasti kaupat ovat vielä huomenna auki.

Sairaskertomus IV

Potilas nukahti klo 14.40 autoon.
(Noin puoli tuntia aiemmin ajoimme noin 15 minuutin matkan, jolla hän ei nukahtanut.)
Potilas kannettiin autosta omaan sänkyynsä jatkamaan unia.
Hän heräsi 16.30., ja kiipesi äidin syliin.
Kuumetta oli 39,2 astetta.
Potilas sai lääkettä ja joi vettä,
minkä jälkeen hän ilmoitti menevänsä rakentelemaan legoautoa.
Potilas rakenteli legoautoa 40 minuuttia,
söi 20 minuuttia
ja palasi välittömästi legojen pariin.

Klo 19.21 potilas siirtyi legohommista piirtämispuuhiin.
klo 19.55 potilas söi iltapalaa
ja palasi legopuuhiin kymmeneksi minuutiksi klo 20.10.
Klo 20.20 alkaen hän puuhaili isosiskonsa kanssa sekä suoritti iltatoimiaan.
Klo 21.00 hän oli omassa sängyssään ja siitä hetken päästä kuunteli iltasatua.
Potilas nukahti klo 21.30.