sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäisihme äidin luona

Lankalauantaina ajan äidin luo.
Kun astun huoneeseen, äiti istuu sängyn laidalla
ja sanoo melkein ensisanoikseen: "minä taidan olla täällä koko loppuelämän"
ja siitä me pääsemme alkuun,
ja me puhumme siitä, mistä pitääkin puhua,
me puhumme "kaiken" tai niin, että tuntuu, että kaikki tarpeellinen on sanottu
ja että olemme yhdessä kohdanneet tilanteen.
Tuntuu, että siinä hetkessä äiti ymmärtää kaiken aivan kohdallisesti,
ymmärtää jopa minun roolini perheen kuviossa,
minun surunikin hän todistaa jotenkin äidillisesti.

Äiti on virkeä yli kaksi tuntia, istuu, juttelee...
Kuuntelemme musiikkia, jota toin äidille,
hän pitää siitä ja nauttii siitä...

Jossain vaiheessa äitiä alkaa väsyttää
ja minä istun siinä hänen lähellään vielä tunnin tai enemmän,
kunnes lähden syömään ja nukkumaan isän luo.

Olen aivan ihmeissäni siitä, että olen saanut sen, mitä en uskonut mahdolliseksi:
kohtaamisen ja yhteisen hetken sellaisen äidin kanssa, joka on ihan kartalla ja joka näkee minut ja itsensä ja suree omaa tilannettaan ja jota saan siinä läsnäolollani lohduttaa.

Pääsiäisaamuna menen nuoruuteni kotikirkon jumalanpalvelukseen,
jossa näen kaksikin äidin entistä työkaveria ja
oman ystäväperheeni.
Kirkko on vihkikirkkoni ja suurella todennäköisyydellä kirkko,
jossa äiti lopuksi siunataan.

Tänäänkin äiti on virkeä ja istuu pitkiä aikoja.
Katsomme valokuvia, joita toin kotoa.
Vein lakuja ja vissyä, kun en muutakaan osannut.
Onneksi nekin tuntuivat mieluisilta.
Emme juttele ihan niin paljon, mutta kuvia katsellessa muistelemme.
Kuuntelemme taas musiikkia, jonka arvelin olevan äidille mieluista.
Niin onkin ja hän kuuntelee pitkän aikaa silmät kiinni ja antaa musiikin aaltoilla kehossa,
liikkuu pienesti sen tahdissa.
Sanon välillä jotakin ja hän ehkä vastaa, mutta keskusteluksi asti siitä ei ole.

Kolme tuntia oltuani lähden kylille syömään
ja tapaan ystävän, joka on myös kotipaikkakunnalla käymässä.
Teemme pienen kävelyn aurinkoisella jäällä ja saan puhua ja saan tälläkin tavalla kokea olevani tässä tilanteessa ystävieni kannattelemana. Siitäkin olen kiitollinen.

Tauon jälkeen menen vielä äidin luo. Äiti istuu taas sängyllä ja jaksaa jutellakin.
Katsomme lisää valokuvia ja sitten vaan hiljalleen olemme siinä yhdessä.
Tuntuu, että aikaa on ja että sitä on ollut tarpeeksi.
Tuntuu ihan hyvältä ja oikealta lähteä huomenna taas eteenpäin ja kohdata oman elämän muita velvoitteita.

Menen vielä huomenna ennen lähtöä äidin luo.
Nyt äidin vointi näyttää paremmalta,
taidan ajatella, että saatamme vielä tavata.

Ei kommentteja: