tiistai 3. huhtikuuta 2018

Toisen pääsiäispäivän aamu

Eilen tulin kotiin lumimyräkän halki.
Totesin aamulla, että on viisainta päästä liikkeelle ajoissa,
joten menin heti aamupalan jälkeen terveyskeskukseen
vielä tervehtimään äitiä ennen matkaa.

Se oli reissun kovin kohta, kun mielessä oli ajatus siitä, että kohtaaminen jää ehkä viimeiseksi.

Äiti oli aamupalan jäljiltä istumassa sängyllä ja ihan samalla tavalla pirteä, kuin oikeastaan joka kerta minun tullessa hänen luokseen.
Juttelimme siinä vielä jonkin aikaa. Myrskystä. Ja sairaudesta. Äiti kysyi isästä, miten tämä nyt jaksaa ja minä kerroin. Itkin vähän ja surin. Äiti oli myötätuntoinen. Muisteltiin pienesti äidin elämää ja todettiin kuoleman väistämättömyyttä kaikkien kohdalla joskus.
Lähtiessä halasin äitiä. Vielä kun olin ovella äiti halusi sanoa viimeiseksi jotakin siihen tapaan, että eletty elämä on hyvää elämää. 

Sitten minä vaan läksin,
itkin autossa vähän aikaa
ja ajoin myrskyn läpi kotiin.

Iltapäivällä isä oli käynyt äidin luona.
Äiti oli ollut väsynyt,
eikä hän ollut jaksanut jutella.

Ei kommentteja: