sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Ei sittenkään saattohoitoa

Soitin sairaalaan ja juttelin hoitajan kanssa.

Äidin vointi on ennallaan,
jaksaa olla pystyssä (istumassa) ja sellaista.
Ei ollut jaksanut lähteä pesuille tänään.

Tämä sairaanhoitaja tuntuu kiirettömältä ja tuntuu myös tietävän äidin asioista.
Samaa tunnetta ei tullut aiemmalla kerralla.
Päätän kysyä häneltä vielä siitä äidin hoitoa koskevasta päätöksestä.

Kysyn, onko äidistä tehty päätös nyt jo saattohoitopäätös vai vasta palliatiivisen hoidon päätös.
Sairaanhoitaja on sitä mieltä, että ei tässä vielä olla missään saattohoitovaiheessa!
Että se on vielä erikseen, silloin ei tehdä enää mitään labroja, eikä antibiootteja tai muuta,
ja että nyt ei ole vielä ollenkaan siitä kysymys.
Selitän, että olemme sitten tainneet olla isäni kanssa vähän väärässä käsityksessä.
Hän sanoo, että pistää papereihin merkinnän, että isän kanssa vielä puhuttaisiin tarkemmin.

Kysyn, miten hänen kokemuksensa mukaan tällaiset tyypillisesti etenee. Siihen hän muistelee, että joku on voinut olla vuosiakin elossa sen jälkeen, kun on jo ollut päätös ettei lähetetä keskussairaalaan. Toisaalta, jos äidin rinnassa oikeasti on syöpä, voi se mennä nopeastikin.
Lopputulema lienee, ettei ainakaan tämä sairaanhoitaja ole siinä käsityksessä, että äiti olisi kuolemassa jotenkin välittömästi.

Olisiko liikaa vaadittu, että lääkärit saisivat viestittyä tällaisen asian suhteellisen selkeästi?

En tietysti ole ollut tilanteessa, jossa tästä isälleni puhuttiin,
mutta selvästi jotenkin on jäänyt sanomatta, että elämän ihan loppuvaiheessa tehdään vielä yksi linjaus, kun siirrytään saattohoitoon. Luulin ja luulimme, että tämä oli se linjaus.
Nyt tuntuu vähän nololta ja tyhmältä, että näin sitten olimme luulemassa, että äiti kuolee tosi pian...
mutta mistä näitä voi tietää, kun aina tätä vakavuutta kysyttäessä vain väistellään ja sanotaan, ettei sitä kukaan voi tietää? Pitäisi kai sen verran osata sanoa, että omaisille jää jotenkin realistinen käsitys tilanteesta.

Tietysti kuka vaan voi kuolla milloin vaan ja erityisesti sydänsairas vanhus,
mutta voisi sitä silti uskaltaa sanoa, jos elämää todenäköisesti on jäljellä vielä kuukausia tai enemmän!

Ei ilmeisesti ole syytä olla koko ajan hälytystilassa, kuten olen ollut.
Voin ihan hyvin ajatella, että nyt sopeudutaan tähän vaiheeseen,
pidempään tai lyhempään.
Ilmeisesti äidin hakemus hoitokotiinkin on edelleen voimassa.

Tämä tieto muuttaa lähinnä aikaperspektiiviä.
Ennustetta se ei muuta, eikä esimerkiksi sitä, ettei äitiä syöpäepäilyn vuoksi edes lähetetä tutkimuksiin.



Ei kommentteja: