tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kuolema pyörii pihalla

Luen jostakin, että kuolemaan kuuluu nykyisin usein pitkä kuoleman lähestymisen vaihe.
Ihmiset kuolevat vähemmän äkillisesti ja enemmän vaiheissa, pitkän ajan kuluessa.
Kuolema ei olekaan yllättävä vieras, joka saapuu ja lähtee nopeasti,
vaan se pyörii pihoilla astumatta kunnolla sisään,
ei ole aikataulua, eikä askelmerkkejä.

Äitini voi nyt vähän paremmin.
Nesteenpoistolääkitystä on voitu vähän nostaa ja sen pitäisi helpottaa oloa.
Jotakin on toisin ja paremmin, kuin viime viikolla.
Alan ajatella, että ehkä niin voi olla vielä jonkin aikaa.
Ehkä teen vielä uuden matkan äitiä tapaamaan.

Kuoleminen ei etene suoraviivaisesti.
Se tarkoittaa, että en voi kirjoittaa tarinaa ennalta,
joudun odottamaan ja olemaan epätietoisuudessa
ja elämään pitkään sen tiedon kanssa, että äitini tekee kuolemaa,
mutta ei ole vielä kuollut.

Kyllä se on aika ahdistavaa.
Pitäisi jotenkin miettiä, miten sen (ahdistuksen) kanssa ollaan.

Jos asuisin lähempänä, olisin enemmän äidin kanssa.
Se olisi toisenlaista ja omalla tavallaan vaikeaa ja toisaalta myös helpompaa.
Nyt olen tiedon ja huolen ja omien mielikuvieni kanssa.

Kävin ikäänkuin hyvästelemässä äidin
ja nyt näyttääkin, ettei kuolema aio vielä sittenkään astua porstuaan.
Teenkö vielä toisen samanlaisen reissun?
Miten ahdistavaa on nyt ajatella äidin jäljellä olevia päiviä kalseassa sairaalahuoneessa...
miten ahdistavaa on ajatella, että vain odotamme kuolemaa
sairaalahuoneessa ei juuri ole tekemistä, eikä äiti välitä tarttua mihinkään,
edes televisiota hän ei välitä pyytää avaamaan.

Ehkä minulla ei ole oikein vielä ymmärrystä tai sanoja ajatella äidin viimeisiä viikkoja tai kuukausia jotenkin toisin. Jokainen vaihe tässä tarinassa tuntuu vaativan minua kasvamaan ja ymmärtämään enemmän. Muistan, miten avuttomilta kaikki kuolemaan liittyvät ajatukseni tuntuivat vielä pari kuukautta sitten. Ajatukset kuitenkin muuttuvat ja liikkuvat, jäsentyvät, löytyvät... mutta sitten tulee seuraava käänne, seuraava mutka, seuraava päätös tai ennakoimaton tilanne, jonka edessä olen neuvoton ja ihmeissäni ja etsin uutta tapaa katsoa ja ajatella. Tänään on yksi niistä päivistä.





Ei kommentteja: