keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Muutama merkintä ajasta

"You'll need to identify your concentration span for each activity you undertake. This is only way to find the exact, productive compartment of time for particular projects."
Kenneth Atchity

Olen kokeillut erilaisille puuhilleni erilaisia paikkoja ja erilaisia aikoja.
Viime syksynä kärsin ajankäytön suunnittelun sokeista pisteistä.
Nyt olen oivaltanut pieniä, mutta tärkeitä asioita siitä, millaista aikaa millekin toimille kannattaisi varata.

Atchity (s. 35) kiinnittää huomion tekemiselle varatun ajan pituuteen.
Hänen mukaansa on ratkaisevan tärkeää tietää, milloin lopettaa tiettyyn tehtävään keskittyminen.

Jos tekemiselle varattu aika on liian pitkä sitä ei pysty täysin käyttämään hyödykseen. Liian pitkän ajan varaamisesta seuraa vetkuttelua, tyytymättömyyttä, syyllisyyttä, vihaisuutta. Minulla on kokemusta näistä kaikista. Syksyllä varasin tietylle tehtävälle aina pitkän yhtenäisen ajanjakson. En saanut tehdyksi, joten olin epämääräisesti tyytymätön itseeni. Koin lievää syyllisyyttä siitä, mihin sitten olinkin aikani "tuhlannut". Lisäksi olin ärtynyt siitä, että olin "menettänyt" pitkän ihanan yhtenäisen ajan saamatta kunnolla mitään aikaiseksi.

Jos tekemiselle on varattu liian vähän aikaa seurauksena on toisenlaista turhautumista. Asia ei käynnisty, toistuvissa käynnistely-yrityksissä tuhlautuu aikaa ja energiaa. Sitä, minkä saa liikkelle, joutuu seuraavaksi topputtelemaan.

Sopivasti aikaa on varattu silloin, kun tekeminen säilyy eheänä, keskittyminen on mahdollista ja lopettaminen tapahtuu ennen kuin turtuminen ja väsyminen ovat nostaneet päätään liian korkealle. Tekemisestä jää hyvä maku suuhun. Kun tekeminen on lopetettu ennen katkeruutta herättävää uupumista, tehtävän ääreen palaaminen tuntuu seuraavallakin kerralla houkuttelevalta.

Olen nyt oppinnut, että tehtävät, joille ennen varasi pitkiä yhtenäisiä jaksoja, sopivat minulle paljon paremmin lyhyemmissä työskentelyjaksoissa. Alkuun pääsemiseen kuluu jonkin aikaa, joten ensimmäinen työjakso saa olla muita pidempi. Sen jälkeen sopivat esimerkiksi noin tunnin spurtit, jollaisia pystyn tekemään päivässä muutaman. Pidemmät työjaksot uuvuttavat ja puuduttavat ja saavat välttelemään toimeen tarttumista. Lyhyemmissä pätkissä samat tehtävät tuntuvat ihan mukavilta. Jopa nautin siitä, että tehtävässä edistymistä on helppo seurata ja työn tulokset saa näkyviin heti.

Monien tekemisieni kanssa en tunne vielä hyvin niitä aikoja, joita tekemiselle olisi hyvä varata. Olen kuitenkin tehnyt sen verran elämiskokeita, että ymmärrän pikkuisen paremmin mitä ja milloin minun kannattaa työssäni (ja harrastuksissani) tehdä.
Kokeilut - ja Atchityn lukeminen - jatkukoot...

1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Kiitos näistä, tosiaan hyödyllisiä aatoksia ajasta. Kiinnostavaa!