keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Olen uponnut monta kertaa

On kiireitä ja siirtymiä,
rallikilpailuja olohuoneen lattialla,
joka aamu aika-ajot,
lukemisia, oikolukemisia, käsialoja,
rivien välissä pettymisiä ja väärinkäsityksiä,
kalenteri täynnä tekemisiä ja täynnä epätekemisiä
(kalenterissa lukee: tällä kellonlyömällä
menet sinne ja olet paikallasi mitään tekemättä).

On odotuksia ja on latteita otsikoita,
on (tai oli) kadonnut lohikäärme,
jonka katse seuraa ohi kulkevaa,
on syöksyjä moottoritiellä, ajo vuoren läpi valaistussa putkessa
toive, että radiosta tulisi seuraavaksi joku kiva kappale,
jossa voisi keinua ja unohtaa jotakin, olla vähemmän irrallaan,
olla osa jotakin, liueta ja riittää, muistaa ja unohtua.

On sanattomuutta
paljon puhetta, kirjoitettuja lauseita, heijastettuja lauseita,
puhetta, joka ei suju, vaikka sanoja on paljon
Haluaisin kävellä järven rannalla, haluaisin kuunnella lintuja
olla kuistilla, olla auringossa, nukkua hetken,
vaieta ja jättää sanomatta: olen sanaväsynyt,
lauseuupunut -
kirjoitetut ovat hiljaisia, mutta puhutut
ovat minulle välillä liikaa,
puhetyöläinen ei voi vaieta , vaikka se olisi kultaa,
vaikka se kasvaisi kukkasia.

3 kommenttia:

Lumikko kirjoitti...

Hieno teksti, "vaikka se olisi kultaa, vaikka se kasvaisi kukkasia" varsinkin.

Katja kirjoitti...

Minäkin pidin. Niin osuva ja kaunis. Tykkäsin "heijastetuista lauseista".

Minulle tuli hiki eilen, kun olin opettamassa. Ihan siitä intensiivisyydestä, millä luokassa on oltava läsnä verbaalitasolla ja muutenkin. Hätkähdin. Opetyötä harvoin ajatellaan fyysisenä työnä.

Kokopäiväopena halusin usein karata luokasta. Katselin ikkunasta ulos ihan kuten oppilaani, haaveilin pääseväni metsän reunaan joka oli hyvin likellä. Istua sammalikolle, katsella taivasta ja sitä halkovia lintuja, kuunnella hiljaisuutta ja omia ajatuksia.

Marikki kirjoitti...

Kiitos...
Minulla oli joskus luokka, josta näkin järvelle. Nyt näen puita, kaukana. Enimmäkseen en näe ulos, ikkunassa on sälekaihtimet. Avaan ne ja nostan ylös, jätän niin - mutta ne laskevat takaisin omia aikojaan.

Katja: tuo fyysisyys on ihan totta, mitkään villatakit eivät tule kyseeseen... kylmässä koulurakennuksessa kerrospukeutuminen on ihan välttämätöntä, koska tunnin ajaksi pitää keventää :-).