Kuinka saat lapsen syömään monipuolisesti?

Minulla ruokittavana valikoivia syöjiä:
allergiataustaisia, ruokaapelkääviä.

Kun katan pöperöt pöytään,
joku yleensä valittaa jostain.

Timotei eläisi makaroonilla ja jauhelihalla
ja Paju pelkällä makaroonilla ja ketsupilla,
jos itse saisivat valita.
Aika paljon sitten elävätkin niillä,
vaikka kaikenlaista laita tarjolle, velvoita, lahjo, pakota
maistamissysteemiä on kokeiltu.

Paju voi syödä kokonaisen kurkun,
mutta muuta tuorevihannesta ei hyväksy.
Paitsi päiväkodissa....

No uusi vuosi ja uudet kujeet, miettii Marikki
ja ryhtyy taas yhteen yritykseen.
Miten olis maistamiskoulu?
Laaditaan raketinmuotoinen rastirata.
Kun molempien kaikki ruudut on väritetty, on palkkio tiedossa.

Marikki lastaa kippoihin kurkku, porkkanaa ja palan paprikaa.
Systeemi esitellään. Palkkiosta käydään ideointikeskustelua.
Timotei nappaa paprikanpalan muina miehinä ja syö suuhunsa.
Paju syö vuorotellen palan paprikaa, irvistää, syö kurkun ja ottaa taas paprikaa.

Kipot tyhjenevät ja ruudut väritetään.
Marikki katsoo vieressä täysin äimistyneenä. Normikonsteilla paprikan palan syömisestä on saatu kehitettyä valtavaa draamaa, traumoja ja kyyneleitä. 

Seuraavalla aterialla veljekset haluvat syödä tonnikalaa ja porkkanaa, jos siitä saa väritää ruudun. Syövät myös.

Älä koskaan aliarvioi kunnollisen ulkoisen motivaation voimaa,
ajattelee Marikki, ja ihmettelee mitä tästä vielä seuraa.

Valon rytmi

Sähkökatkon aikan tulimme tietoiseksi valosta.
Päivät olivat lyhyitä, mutta ne toivat valon. 
Lapset alkoivat suunnitella elämää valon mukaan. "Nyt ei voida lähteä, koska vielä vähän aikaa näkee leikkiä legoilla."

Kun sähköt palasivat, aloin kaivata yhteyttä luonnon rytmiin.
Sähkövalon loisteessa luonnon valolla ei ole minulle merkitystä.
Olen irrallinen ja (näennäisen) omavoimainen.

Suomalaiset menevät kai mökeille palauttamaan tätä suhdetta luonnon rytmeihin.
Ja samalla varustavat mökkejään yhä pidemmälle, niin että suhteen palauttaminen käy sielläkin vaikeammaksi.

Nyt on sininen hetki,
tänään se ei kirkastu raikkaaksi, vaan kääntyy harmaaseen.
Sammutan osan valoista ja katson hiipivää valoa.

Mitä tuo joulu tullessaan - osa II: Kynttilöitä ja kylmyyttä

Tapani valkeni lasten itselleen järjestämään elokuvatapahtumaan,
jossa katsottiin Niko lentäjä poika.
Aikuisia pyydettiin pysyttelemään poissa.
Jossain vaiheessa hipsuttelin keittiöön teetä keittämään.
Elokuva katsotiin.
Ulkona tuuli taivutti puita.

Elokuva päättyi.
Aurinko oli aloittamassa nousuaan.

Silloin sähköt katkesivat.

Aluksi se tuntui seikkailulta. Luettelin pienimmälle, mikä kaikki toimii sähköllä. Mietin entisajan elämää, sähkötöntä tai vähäsähköistä maailmaa. Hymistelin tyytyväisenä kynttilävarastojeni äärellä ja levittelin oleskelutilat täyteen valotuikkuja.
Aurinkokin alkoi valaista huoneita ohuiden pilvien lävitse.
Leikit jatkuivat. Me aikuiset katselimme sitkeitä kuusia, jotka kallistuivat kymmeniä asteita, mutta pysyivät silti pystyssä.

En ole koskaan ollut muutamaa tuntia pideämmän sähkökatkon alueella,
joten oletin valojen palaavan minä hetkenä hyvänsä.
Iltapäivällä aloin tulla vähän levottomaksi. Huoneiston lämpötila oli alkanut laskea.
Siirtelin osan ruuista jääkaapista parvekkeelle. Aloin huolestua pakasteista.
Sähkö vei nettiyhteyden (verkon) ja television.
Radion pattereita en saanut toimimaan.

Illalla istuimme pöydän ääressä kynttilöiden ympärillä kuka mitäkin puuhastellen.
Minä soitin vähän ja lauloin. Kaivoimme esille taskulamppuja. Mietimme nukkumisjärjestelyjä (kaikki samaan huoneeseen).

Illalla lapset kävivät ihmettelemässä tähtitaivasta, joka näkyi kirkkaana tummia puita vasten, kun missään lähitienoollakaan ei ollut yhtään valoa näkyvissä. Mistään ei kajastanut katuvaloja, kaupungin valoja, ei mitään.
Kun katsoin tähtiä, odotin, että pimeyteen kuuluisi myös hiljaisuus -
mutta ei, emmehän me olleet siirtyneet minnekään täältä liikkeen ja liikenteen keskeltä.

Kun kynttilä illan päätteeksi sammutettiin,
taloon laskeutunut pimeys oli pimeämpi kuin mikään aikaisemmin kokemani.
Pelkän näön varassa ei ollut mitään tapaa tietää, ovatko silmät auki vai kiinni. Oli vain mustuus, jossa mikään ei erottunut - ei pientä sähkölaiteen tuomaa tuiketta, ei kaukaa kajastavia katuvaloja, ei edes kuuta.

Toisena päivänä lämpötila oli herätessä 16,5 astetta,
ongelmien valtakunnallinen laajuus alkoi selvitä meille ja kuulimme ennusteet siitä, että selvittelyt voivat kestää vuorokausia. Kaikenlainen maalaisromantiikka oli jo karissut tilanteen ympäriltä. Elämämme maailmassa, jossa mikään ei toimi ilman sähköä. Miksi taloyhtiön öljylämmitys ei toimi ilman sähköä? Aloin kaivata taloa, jossa olisi takka, puuhella ja pönttöuunit joka huoneessa. Anna minulle maakellari. Vettä ei tullut.

Pakenimme kaupungin valoihin ja lämpimän ruuan ääreen.
Aloimme tehdä varasuunnitelmia.
Päätimme paeta yöksi muualle,
jos sähköt eivät palaisi.

Iltapäivällä katsoin ulos ikkunasta -
ja näin valoa.
Osa seutukunnan sähköistä oli saatu korjattua.
Asuimme pimeän ja valoisan rajalla: viereisessä taloyhtiössä oli jo sähköt,
mutta me olimme pimeässä ja kylmässä.
Odotimme valoa,
mutta kun sitä ei kuulunut, päätimme lähteä pois
(pääsimme tuttavan tyhjillään olevaan asuntoon).

Tänään aamulla sain viestin, että sähköt olivat palanneet yön aikana.
Ajattelin kiitollisena niitä ihmisiä, jotka olivat tehneet yölläkin työtä meidän eteemme,
mietin heidän perheitään, heidän jouluaan.
Tulin kotiin,
siivosin jääkaapin. Tarkastin pakastimet, säilytin osan ruuasta, heitin paljon pois.

Nyt asetumme taas aloillemme,
teemme sitä, mitä olimme aikoneet.
Mies menee huomenna töihin ja kohta matkalle.
Meillä muilla on välipäiviä, kotipäiviä, vuoden viimeisiä päiviä. 

Mitä tuo joulu tullessaan?

"Tää on ehkä paras joulu, mitä meillä on ollut..." totesi neljävuotias Paju äsken yläkerrassa.

Minulle on ensin joulu
ja sitten loma.

Ja tämä päivä on jo ollut sitä lomaa: kaksi elokuvaa lasten kanssa ja päivä, jolloin puuhalistalla ei ole ollut yhtään mitään.
Jouluaatto oli tunnelmallinen, mutta kuitenkin vielä tekemisten ja vastuun täyttämä.
Jouluaaton aattona tuli itku: yksi ei yhtäkkiä jaksanut koko joulua;  toinen oli puuhastellut jo paljon ja uhkasi väsyä ennen aikojaan, toivoi ymmärrystä (sai).

Kiitos kaikille ihanista sanoistanne & jouluntoivotuksista edelliseen postauksen kommenteissa.
Olette minulle tärkeitä,
te joiden elämää saan jakaa ja jotka jaatte arkeani ja ajatuksiani täällä Kuusen oksilla.

Minulle parasta joulussa on ollut
- Rajattoman joulukonsertti
- arjessa ollessa hetki, jonka vietin joulukranssia ja hämärtyvää lumimaisemaa katsellen
- jouluaattona lasten ilo tontun yllätyksistä, joululahjoista ja lempiherkuista
- joulupäivänä tunne siitä, ettei ole yhtään mitään, mitä pitäisi tehdä

Joulu rakentuu kotiin

Työtoveri kysyy, onko meillä jo tehty joulu kotiin,

entä onko minulla stressiä joulusta. 

En oikein osaa vastata.

Hänellä on vielä niin paljon tekemättä. 

Minä en tee niitä, mutta kyllä meillekin tulee joulu. 

En ole kiireisen stressaantunut,

mutta koen hartioillani joulunrakentajan paineen.

Lahjat ovat kunnossa,

ruokia ei voi ihan vielä tehdä. 

Siivota voi aina, joten tuskin se jouluksi valmistuu. 

En ole kiireisen stressaantunut,

mutta vähän riittämättömän stressaantunut:

tuleeko lapsille nyt varmasti tarpeeksi hyvä joulu? 

(Minusta se on kiinni, 

kun noihin tonttuihin ei ole oikein luottamista.)

Yritän päästää irti ulkoapäin tulevista paineista

ja asettua luottamaan. 

Kai joulun, niinkuin nyt vaikka tekstin, voi piirtää

koukeroisemmin tai suoremmin viivoin, 

kukin omalla käsialallaan. 

Onneksi olemme kotona, ihan vaan näin,

kun meille riittää tämä, aika tavallinen, 

aika yksinkertainen tapamme tuoda lämpö 

pimeyden keskelle. 

Ajattelin, että jos jouluna juteltaisiin. 

Se olisi hyvä meille. 

 

Huomisesta alkaen rauhoittuvaa

Tänään sain arvioinnit arvioitua,
ne rästitkin, nekin, joita ei olisi aivan pakko.
Illalla Timotei haluaa puhua joulusta,
Paju kysyy, miksi ei voisi jo olla joulu.


Tämäkin on hyvä päivä, minä sanon.

Huomenna herään aikaisin,
puhun päällimmäiset, odotan.
Illalla sulkeudumme tyttären kanssa mielimusiikkiin.
Päivät ovat harpponeet tähän,
jouluun niin vähän päiviä,
rakastan odottaa, mutta kohta saa juhlakin tulla.

Ja joulun jälkeen, vähitellen, kaikki valostuu.

Päiväkodin jälkeen ajelulla

Tänään ajoimme lasten kanssa pienen reitin jouluvaloja katsomassa.
Pieni juttu ja silti, jotenkin yllätti, että sellainen tuli mieleen
ja että se oli niin kiva.
Ihan tavallisetkin valot ihmisten pihoissa olivat meidän mielestä ihania.

Tämä jatkaa sarjaa se, mikä on, on myös minulle (kts alla Lyhdyt).

Joulumieli työn lomassa

Aamusta asti tein töitä, opetin, korjasin kokeita, opetin taas, muutin pisteitä arvosanoiksi. Kummasti jossakin välissä ehdin miettiä joulua, vielä joulua, sen tulemista, sen tekemistä, muistoja ja ihmeitä lasten mielissä.

Mistä joulu tulee, jos ei lahjoista? Mistä muusta joulu tulee?
Minulle se tulee joulun tuoksuista ja mauista - mutta miten lapsi, joka ei taida pitää yhdestäkään jouluruuasta (paitsi marmelaadista), maistaa joulun?
Voisinko minä, vaikka en oikein olekaan kotihengetär, miettiä meille jotain joulun tapoja, jotka voisivat olla elämyksellisiä ja tärkeitä, niin että muullakin kuin lahjoilla olisi merkitystä?
Mitä ne voisivat olla? Mitä osaisin? Mistä itse nauttisin? Mistä lapseni pitäisivät?

Pienissä väleissä mietin tätä. Päätän ostaa lisää kynttilöitä (ostin juuri, mutta lahjoitan niitä pois), päätän tehdä kaikille suuret sydänpiparit ja yllättää lapset lomanalkamispäivänä joulutunnelmalla. 
Istun kirjapinojen takana, kaavailen huomisia tunteja, kaavailen ylihuomisia tunteja ja kyselen itseltäni, voisiko joulusisustukseen kuulua köllimispatja olohuoneessa, ostaisinko pienimmälle makaronimiehelle sittenkin jotain vänkää pastaa jouluaterille (ja jättäisin traditioon kasvattamisen myöhemmäksi)...

Käyn silittämässä nukahtavien päätä, sanomassa hyvää yötä monennetta kertaa. Mistä joulu tulee, supisen. Odotan ja kutsun, kuuntelen, yritän nuuhkia joko havut tuoksuisivat, yritän erottaa, mikä piirtyy minuun... Voisiko joulun ajatella uusiksi? Riisua ja rakentaa jälleen... poimia yhtymäkohdat, liittyä perinteeseen joustavasti ja luontevasti, jättää turhan, ottaa omimman, merkitsevimmän. Onko nyt jo tarpeeksi matkaa? Oma joulu, meidän joulu, meidän perheen mukava joulu...

Itse rakastan joulun odotusta. Ehtisinpä vain odottaa rauhassa!
Avaan kansion. Sen sylissä lepää seuraava koepino.

Jouluöitä ja ihmeitä

Tontun taskuun jätettiin joulupukille vietävät kirjeet. 

Olisittepa nähneet nuorten miesten ilmeet, 

kun he aamulla huomasivat

tontun ottaneen kirjeet!

Tonttu toimii joulukalenterina. 

Pienimmän mielestä tonttu on älyttömän viisas, 

koska se tietää, mistä jutuista hän tykkää. 

Marikki laskee montako yötä jouluun, miettii 

ja monenako niistä hän mahtaa herätä keskellä yötä

hipsimään yläkerrassa,

kun illalla on yksi asia unohtunut... 

Tavarasaldo

I

Järjestin poikien huonetta.

Täytin neljä muovikassillista. 

Kaksi matkasi roskiin: roskia, askarteluja (sniif!), rikki menneitä tavaroita (mur!).

Yksi säkki meni varastoon. Siinä oli ihania leluja, joista pojat ovat jo kasvaneet ohi, mutta joista en raaskinut luopua kokonaan. 

Toinen säkki on melkein samansisältöinen, mutta jatkaa matkaansa uusiin osoitteisiin ja uusille lapsille. 

Toivon, että vihreän krokotiilin vastakappale vielä löytyy... 

Luulisi, että huone olisi nyt siisti. 

No, hyllyt ovat jokseenkin järjestyksessä, mutta autolaatikkojen, legolaatikkojen ja pöytäpintojen kanssa tarvittaisiin vielä vähän säätämistä...  

II

Eilen illalla paketoin joululahjoja. 

Laskelmieni mukaan ulosmenneitä on enemmän kuin sisääntulevia. :-). 

III 

Toimintatuokio herätti kysymyksiä: 

Miksi tavaraa on niin paljon? (ikuisuuskysymys)

Heitänkö pois vain voidakseni hankkia uutta?

Miksi monet hienot pelit ja vehkeet tehdään sellaisiksi, että ne ovat hetkessä toimintakelvottomia? 

Jos jouluna on vähemmän lahjoja, miten käy lasten odotusten ja lapsuuden joulujen taianomaisen tunnelman?

Voiko joululahjaksi antaa kierrätysleluja?