keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Mitä tuo joulu tullessaan - osa II: Kynttilöitä ja kylmyyttä

Tapani valkeni lasten itselleen järjestämään elokuvatapahtumaan,
jossa katsottiin Niko lentäjä poika.
Aikuisia pyydettiin pysyttelemään poissa.
Jossain vaiheessa hipsuttelin keittiöön teetä keittämään.
Elokuva katsotiin.
Ulkona tuuli taivutti puita.

Elokuva päättyi.
Aurinko oli aloittamassa nousuaan.

Silloin sähköt katkesivat.

Aluksi se tuntui seikkailulta. Luettelin pienimmälle, mikä kaikki toimii sähköllä. Mietin entisajan elämää, sähkötöntä tai vähäsähköistä maailmaa. Hymistelin tyytyväisenä kynttilävarastojeni äärellä ja levittelin oleskelutilat täyteen valotuikkuja.
Aurinkokin alkoi valaista huoneita ohuiden pilvien lävitse.
Leikit jatkuivat. Me aikuiset katselimme sitkeitä kuusia, jotka kallistuivat kymmeniä asteita, mutta pysyivät silti pystyssä.

En ole koskaan ollut muutamaa tuntia pideämmän sähkökatkon alueella,
joten oletin valojen palaavan minä hetkenä hyvänsä.
Iltapäivällä aloin tulla vähän levottomaksi. Huoneiston lämpötila oli alkanut laskea.
Siirtelin osan ruuista jääkaapista parvekkeelle. Aloin huolestua pakasteista.
Sähkö vei nettiyhteyden (verkon) ja television.
Radion pattereita en saanut toimimaan.

Illalla istuimme pöydän ääressä kynttilöiden ympärillä kuka mitäkin puuhastellen.
Minä soitin vähän ja lauloin. Kaivoimme esille taskulamppuja. Mietimme nukkumisjärjestelyjä (kaikki samaan huoneeseen).

Illalla lapset kävivät ihmettelemässä tähtitaivasta, joka näkyi kirkkaana tummia puita vasten, kun missään lähitienoollakaan ei ollut yhtään valoa näkyvissä. Mistään ei kajastanut katuvaloja, kaupungin valoja, ei mitään.
Kun katsoin tähtiä, odotin, että pimeyteen kuuluisi myös hiljaisuus -
mutta ei, emmehän me olleet siirtyneet minnekään täältä liikkeen ja liikenteen keskeltä.

Kun kynttilä illan päätteeksi sammutettiin,
taloon laskeutunut pimeys oli pimeämpi kuin mikään aikaisemmin kokemani.
Pelkän näön varassa ei ollut mitään tapaa tietää, ovatko silmät auki vai kiinni. Oli vain mustuus, jossa mikään ei erottunut - ei pientä sähkölaiteen tuomaa tuiketta, ei kaukaa kajastavia katuvaloja, ei edes kuuta.

Toisena päivänä lämpötila oli herätessä 16,5 astetta,
ongelmien valtakunnallinen laajuus alkoi selvitä meille ja kuulimme ennusteet siitä, että selvittelyt voivat kestää vuorokausia. Kaikenlainen maalaisromantiikka oli jo karissut tilanteen ympäriltä. Elämämme maailmassa, jossa mikään ei toimi ilman sähköä. Miksi taloyhtiön öljylämmitys ei toimi ilman sähköä? Aloin kaivata taloa, jossa olisi takka, puuhella ja pönttöuunit joka huoneessa. Anna minulle maakellari. Vettä ei tullut.

Pakenimme kaupungin valoihin ja lämpimän ruuan ääreen.
Aloimme tehdä varasuunnitelmia.
Päätimme paeta yöksi muualle,
jos sähköt eivät palaisi.

Iltapäivällä katsoin ulos ikkunasta -
ja näin valoa.
Osa seutukunnan sähköistä oli saatu korjattua.
Asuimme pimeän ja valoisan rajalla: viereisessä taloyhtiössä oli jo sähköt,
mutta me olimme pimeässä ja kylmässä.
Odotimme valoa,
mutta kun sitä ei kuulunut, päätimme lähteä pois
(pääsimme tuttavan tyhjillään olevaan asuntoon).

Tänään aamulla sain viestin, että sähköt olivat palanneet yön aikana.
Ajattelin kiitollisena niitä ihmisiä, jotka olivat tehneet yölläkin työtä meidän eteemme,
mietin heidän perheitään, heidän jouluaan.
Tulin kotiin,
siivosin jääkaapin. Tarkastin pakastimet, säilytin osan ruuasta, heitin paljon pois.

Nyt asetumme taas aloillemme,
teemme sitä, mitä olimme aikoneet.
Mies menee huomenna töihin ja kohta matkalle.
Meillä muilla on välipäiviä, kotipäiviä, vuoden viimeisiä päiviä. 






3 kommenttia:

onnenpäivänen kirjoitti...

Olipa hyvä, että kirjoitit tuon. Meillä oli sähköt, me vaan ihmetellään, miten muut pärjäävät päiväkausia.

Liisa kirjoitti...

Monenlaisia tässä tosiaan ehtii miettiä. Meillä Pohjois-Espoossa ei ole sähköjä vieläkään eikä tietoa milloin tulee. Jos jotain positiivista tässä näkisi niin sen, että tällainen ilmiö palauttaa ihmisen hyvin maanpinnalle ja omaan kokoonsa. Ja toinen juttu: perheen teinejä on nähnyt tavallista enemmän kun ne eivät pääse dataamaan. Ja aika kuluu kerrankin hitaasti!

Minäkin kovasti symppaan korjausjoukkoja, mahtaa olla järkyttävä urakka!

Marikki kirjoitti...

Valottomuus ja sähkölaitteettomuus vielä meni, mutta kun lämpö alkoi hupenemaan, tuli alkukantainen huoli ja tajusin todella, miten avuttomia olemme pitämään itsestämme huolta tällaisessa tilanteessa. Näin rivitalossa kaikki perustuu siihen, että systeemi toimii. Sitä ihmettelen, miksi öljylämmitteisen taloyhtiön lämmitysjärjestelmää ei voitaisi ylläpitää jollakin vaihtoehtoisella tavalla erityistilanteissa... Toivottavasti saatte sähköt pian, Liisa!