tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulumieli työn lomassa

Aamusta asti tein töitä, opetin, korjasin kokeita, opetin taas, muutin pisteitä arvosanoiksi. Kummasti jossakin välissä ehdin miettiä joulua, vielä joulua, sen tulemista, sen tekemistä, muistoja ja ihmeitä lasten mielissä.

Mistä joulu tulee, jos ei lahjoista? Mistä muusta joulu tulee?
Minulle se tulee joulun tuoksuista ja mauista - mutta miten lapsi, joka ei taida pitää yhdestäkään jouluruuasta (paitsi marmelaadista), maistaa joulun?
Voisinko minä, vaikka en oikein olekaan kotihengetär, miettiä meille jotain joulun tapoja, jotka voisivat olla elämyksellisiä ja tärkeitä, niin että muullakin kuin lahjoilla olisi merkitystä?
Mitä ne voisivat olla? Mitä osaisin? Mistä itse nauttisin? Mistä lapseni pitäisivät?

Pienissä väleissä mietin tätä. Päätän ostaa lisää kynttilöitä (ostin juuri, mutta lahjoitan niitä pois), päätän tehdä kaikille suuret sydänpiparit ja yllättää lapset lomanalkamispäivänä joulutunnelmalla. 
Istun kirjapinojen takana, kaavailen huomisia tunteja, kaavailen ylihuomisia tunteja ja kyselen itseltäni, voisiko joulusisustukseen kuulua köllimispatja olohuoneessa, ostaisinko pienimmälle makaronimiehelle sittenkin jotain vänkää pastaa jouluaterille (ja jättäisin traditioon kasvattamisen myöhemmäksi)...

Käyn silittämässä nukahtavien päätä, sanomassa hyvää yötä monennetta kertaa. Mistä joulu tulee, supisen. Odotan ja kutsun, kuuntelen, yritän nuuhkia joko havut tuoksuisivat, yritän erottaa, mikä piirtyy minuun... Voisiko joulun ajatella uusiksi? Riisua ja rakentaa jälleen... poimia yhtymäkohdat, liittyä perinteeseen joustavasti ja luontevasti, jättää turhan, ottaa omimman, merkitsevimmän. Onko nyt jo tarpeeksi matkaa? Oma joulu, meidän joulu, meidän perheen mukava joulu...

Itse rakastan joulun odotusta. Ehtisinpä vain odottaa rauhassa!
Avaan kansion. Sen sylissä lepää seuraava koepino.





2 kommenttia:

tinttarus kirjoitti...

Oma joulu, semmoinen juuri oamnlainen ikioma jouluntuntu. Se syntyy, kun sen antaa tulla. Voimia koepinojen taltuttamiseen. Eilen taputin ekaluokkalaisteni todistuskansioiden pinon pintaa ja hymyilin. 25 vuotta enkä ikinä ole saanut niitä laitettua näin varhain valmiiksi.

Omalle äidilleni otti koville, kun huomasi vuosi toisensa jälkeen, että tyttären perheessä jokin juttu tehtiinkin juuri sillä omalla tavalla eikä niinkuin aina lapsuuden jouluissa. On ihana asia, että kaipaa oman tunnun juhlaan. Sen pienen traditioksi kasvavan tavan tai maun tai tuoksun tai laulun....
Siunausta teidän joulunne saapumisen tuokioihin. Lämpöä ja levollista seimen äärelle seisahtamista. JA maukkaita joulupastamakuja pikkuiselle:)

Marikki kirjoitti...

Tinttarus: Onnea aikaisesta suorituksesta! Ja kiitos kannustavista sanoistasi.