Elämänhallinta - huhuu!!?

Tämäkin viikko menee ihan rajattomana.

Kaksi iltaa työmenoissa, iltakaudet tuntien valmistelua,
vastapainoksi työaikaan sovitettuina pari keskustelua lasten hoitopaikoissa.

Olen hävittänyt kirjan, jonka ostin aivan äskettäin ja
jota tuntuisin tarvitsevan tämän tästä. Muisto kirjasta kalvaa mieltä.

Tänään muistitikku on unohtunut koulun koneeseen (tai kadonnut jäljettömiin).
Tallensin toissapäivänä tikkuun hätäpäissäni varmuuskopioita turhan henkilökohtaisista tiedostoista.

Koululta löydän toivottavasti myös videokasetin, joihin huomisen tuntisuunnitelmani perustuu ja jonka sijainnista minulla ei ole mitään sen parempaa arvausta.

Unohdin varmaan mainita että alkuviikosta tietokone kieltäytyi käynnistymästä,
jouduin asentamaan käyttöjärjestelmän uudelleen ja myös osan lataamistani ohjelmista.

Tänään huomasin, että printteri ei toimi, koska sen ajuri on häipynyt tässä prosessissa.
En ole vielä ehtinyt etsiä tarvittavaa levykettä.

Huomiseen keskusteluun tarvittava arviointipaperi lapsesta löytyi onneksi paperipinon keskivaiheilta. Se on vielä tyhjä.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tietoja tarvitsen veroilmoitukseen. Yritän pitää verottajan ehdotuksen paperimeren pintaosissa.

Huh. Nyt mennään.

Omakuva neuvolaan

Poika ei ollut suostunut piirtämään omaa kuvaa päiväkodissa.
Sitä halutaan neuvolaan neljävuotisraportin liitteeksi.
Oli saanut olla piirtämättä.

Sain tänään häneltä piirrustuksen, jossa on kaivinkone.
Se on piirretty siten, että sen taakse jää talo.
Talon takana kulkee tie, ja tiellä kulkee auto, joka on asiaankuuluvasti pienempi kuin kaivinkone. Kaivinkoneen vieressä on myös auto, jonka mittasuhteet sopivat kaivinkoneen mittasuhteisiin. Taivaalla on sinistä väriä, ikäänkuin pilviä. Kaivinkoneessa on telaketjut, kauha ja muita yksityiskohtia. Talossa kolme kerrosta, useita ikkunoita ja ovi, jossa on kahva. Tiehen on piirretty katkonainen keskiviiva.

Aion sanoa neuvolassa, että poikani piirtää ikätasoisesti.
Sanoin tämän hoitajalle päiväkodissa.
Häntä hymyilytti.

Sanattomia pysähdyksiä

Sivulle,
jolle kirjoitan sanani,
olen tullut viimeisen viikon aikana monta kertaa.
Kaikki, mikä on, on tiiviisti toistaan vasten.
Sanat eivät mahdu lävitse.
Olen raitiovaunu
radallani liikkeessä,
nytkähtelen ja pysähdynkin, mutta en
viivy.

Pikkuisen jatkopala II

Tilanne alkaa palata normaaliksi.
Tänään kävimme uudestaan lääkärissä, tällä kertaa omalla tutulla allergialääkärillä.
Hän on aina niin rohkaiseva. Hänen mielestään pikkuisella on hyvin asiat, kun ne muutamat ruoka-aineet, jotka hänelle sopivat ovat ravitsemuksellisesti niin hyviä! Näkökulmasta on kiinni moni asia ja minä kyllä arvostan lääkärin myönteistä asennoitumista. Tilanteen "outoudesta" ja "mahdottomuudesta" saan kyllä muualla kuulla tarpeeksi.

Pienellä ei ole (ollut) korvatulehdusta.
Onneksi emme antaneet antibioottia.
Se odottaa edelleen jääkaapissa.

Pieni reagoi allergisesti kipulääkkeelle.
Sitä emme ennen tienneet. Nyt saimme siitäkin sitten uutta tietoa.
Ja reseptin uudelle, mahdollisesti sopivammalle kipulääkkeelle.

Viime yö oli jo aika hyvä.
Tästä vaan jatketaan.

Pikkuisen jatkopala

Aamulla imuroitiin.

Syötiin keittoa, joka sopi meille melkein kaikille.
Sillä yhdellä, jolle ei, oli hänelle mieluisia kiemuramakarooneja.

Mies lähti isompien lasten kanssa viemään pikkuisinta lääkäriin.
Tarkistettiin korvat, saatiin epäselvä tulos: "korvatulehdusepäily".
Apteekista kannettiin kotiin monta lääkepakkausta.

Tällävälin minä selvitin puolet arviointirästeistä.

Palattuamme taas yhteen
teimme kaikille mieluista ruokaa. Minä surin vähän sitä, että juhlapäivinäkin poikieni ruokalautaset ovat niin yksinkertaisia - kun muu ei käy, enkä minä jaksa sitä samaa ihmeemmin muuksi muuttaa. Molemmat kyllä tykkäsivät ruuistaan.

Illalla pikkuisen kakassa oli verta.
Allergiaväsymys lysähti harteille
mutta samalla käynnistyi allergiaomahoitajan salapoliisityö,
oletusten laadinta, testaaminen,
hoitosuunnitelman muokkaaminen uuteen tilanteeseen sopivaksi.
Emme aloita antibioottia. Voi olla, että korvatulehdusta ei ole.
Suolistolle pitää antaa edes jokin mahdollisuus parantua.
Syyllinen on todennäköisimmin kipulääke, jota annoimme yöllä. Tai sitten pikkuinen on huomaamattamme saanut käsiinsä jotain hänelle sopimatonta.
Vaihdamme kipulääkkeen.
Suihkutamme korviin Ceridalia.
Käytämme uudestaan lääkärissä ja varmistamme, että korvatulehdus todella on, ennen kuin aloitamme suoliston kuntoutumista vaikeuttavaa antibioottia.
Aloitan pienelle maitohappobakteerit, vaikka niillekin voi olla allerginen (tai siis valmisteen ainesosille).

Pikkuinen on kohta puolitoistavuotias ja hänellä on neljä sopivaa ruoka-ainetta.
Keskimmäinen tulee neljä. Hänellä on käytössä viisitoista sopivaa ruoka-ainetta.

Jyppi voitti. Mies kannattaa sitä.
Pikkuinen rakentelee vieressäni pinottavia eläinhahmoja ja on ihan iloinen.
Isompien lasten huoneesta kuuluu sirkutusta.
Kohta on päivä pulkassa.

Nurinaitsesäälikirjoitus pikkuisen itkiessä

Selvisimme viikosta ilman sairauksia,
mutta yöllä pienin on herännyt ja ollut itkuinen.
Keskimmäinen saa äitiriippuvuushepuleita päivisin ihan muuten vaan.
Kaikilla on vähän väliä nälkä,
eikä se voi yhtään odottaa.
Töitä on rästissä,
eivätkä kunkin päivän työt mahdu päivän tunteihin,
vaan tulevat vastaan iltaisin, yön jo häämöttäessä.
Iltahuviksi käyn ruokakaupassa yksin
ja mietin, että kovin ovat vähissä virkistäytymisen ja latautumisen hetket,
pääsiäinenkään ei päästä paineetta,
kun on iso arviointityö rästissä.
Mistäs muualta sille aika revittäisiin?

Mies ei saa pientä rauhoitettua sitä vähään mitä minä äsken.
En ymmärrä mistä on kysymys,
emmekö vain huomaa jotain,
teemmekö nyt jotain väärin?

Päiväkatsaus

Opetin eilen seitsemän tuntia - kaksi niistä yhden äiti-open sijaisena, jonka lapset olivat sairaana. Hän oli jättänyt minulle diaesityksen tuntien pohjaksi. Oli mukavan vastuuton olo: en ollutkaan vastuussa kaikesta - vain siitä, että saan kulloisenkin valmiiksi asemoidun asian selitetyksi.

Tietokone takkuili useimmilla tunneilla. Avasin tiedoston ja kone jökähti synkästi paikalleen. Muunto-vaikeuksien pelossa päätin alkaa käyttää kotonakin Open Officea. Tulostimeni tosin ei osaa toimia sen kanssa virheettömästi.

Illalla oli hyvä olla lasten kanssa. Kokosin pienen kanssa nuppipalapelejä. Hän osaa jo aivan hyvin. Hän osaa myös hullutella: laittaa paloja vääriin kokoihin ja sanoo "o'ou!" tai teeskentelee, ettei millään saa palaa kohdalleen. Poika osaa ilmaista kantansa eri asioihin erittäin selkeästi. En tosin ihan ollut muistanut, että heti kuin pienen vauvan piirteet vähän väistyvät alkaa tahtoikä :-). (Keskimmäinen olikin ehkä miedoin tässä suhteessa. Tässä uusimmassa on samaa kipakkuutta ja tunteen paloa kuin esikoisessa.)

Illalla vietin vielä puolitoistatuntisen töiden parissa. En tehnyt oikeasti mitään uutta, vaan pelkästään siirsin ja muokkasin asioita oikeanmallisiin tiedostoihin. Siihen tummaan aukkoon se aika sitten uppoaa...

1 v 4 kk

Yksivuotias näki variksen tepastelevan lätäkössä.
- Ankka!

Kotiin päin -vapaapäivän iloja

Perhe on ollut yhdessä koko päivän.
Olemme tehneet pientä tarpeellista, pientä mukavaa.
Nostimme sängyn jaloilleen.
Se tuntui merkitsevän pienimmän vauva-ajan loppumista.
Hän ylettää jo kiipeämään sängylle ja sieltä pois.
Alakerrasta tuli mukava ja viihtyisä.
Saimme sinne pienen lukulampun, jota olin kaivannut
ymmärtämättä oikeastaan, että juuri sellaista tarvitsin.
Keittiön pöydälle saimme kaksi arkiliinaa,
toinen minun, toinen tyttären valitsema (yhden hinnalla :-)).
Liina on tarpeen. Pöydän pinta ei kestä suoraa kosketusta pienimmäiseemme.
Lapset ovat olleet suloisia ja ovat olleet itkeväisiä ja vaikka mitä.
Ihan tavallisia lapsia - ja niin rakkaita.
Pienin katsoo silmiin, tapailee sanoja ja kommunikoi jo aivan vastustamattoman tehokkaasti. Ja pettyy, pettyy niin pohjattomasti, jos hänen hyvät odotuksensa eivät täyty. Hän muistuttaa monessa esikoista, sekä luonteen että ulkonäön osalta.
Ulkonäköasioitakin sain hoidettua: leikattua keskimmäisen hiukset ja hankittua pienimmälle vihdoin sopivan hatun, joka ei valu silmille.
Ihana päivä! Levollinen ja aikaansaava ja hyvässä seurassa vietetty.
(Ja työt - ne on unohdettu, kertakaikkiaan!)

Haikeus

Aamulla puristin unentuoksuista poikaa syliini. Tuntui mahdottomalta päästää häntä menemään ja kuitenkin hetken päästä hän lähti talvipuvussaan pikkuveljen kanssa päiväkotia kohti.