perjantai 10. huhtikuuta 2009

Pikkuisen jatkopala

Aamulla imuroitiin.

Syötiin keittoa, joka sopi meille melkein kaikille.
Sillä yhdellä, jolle ei, oli hänelle mieluisia kiemuramakarooneja.

Mies lähti isompien lasten kanssa viemään pikkuisinta lääkäriin.
Tarkistettiin korvat, saatiin epäselvä tulos: "korvatulehdusepäily".
Apteekista kannettiin kotiin monta lääkepakkausta.

Tällävälin minä selvitin puolet arviointirästeistä.

Palattuamme taas yhteen
teimme kaikille mieluista ruokaa. Minä surin vähän sitä, että juhlapäivinäkin poikieni ruokalautaset ovat niin yksinkertaisia - kun muu ei käy, enkä minä jaksa sitä samaa ihmeemmin muuksi muuttaa. Molemmat kyllä tykkäsivät ruuistaan.

Illalla pikkuisen kakassa oli verta.
Allergiaväsymys lysähti harteille
mutta samalla käynnistyi allergiaomahoitajan salapoliisityö,
oletusten laadinta, testaaminen,
hoitosuunnitelman muokkaaminen uuteen tilanteeseen sopivaksi.
Emme aloita antibioottia. Voi olla, että korvatulehdusta ei ole.
Suolistolle pitää antaa edes jokin mahdollisuus parantua.
Syyllinen on todennäköisimmin kipulääke, jota annoimme yöllä. Tai sitten pikkuinen on huomaamattamme saanut käsiinsä jotain hänelle sopimatonta.
Vaihdamme kipulääkkeen.
Suihkutamme korviin Ceridalia.
Käytämme uudestaan lääkärissä ja varmistamme, että korvatulehdus todella on, ennen kuin aloitamme suoliston kuntoutumista vaikeuttavaa antibioottia.
Aloitan pienelle maitohappobakteerit, vaikka niillekin voi olla allerginen (tai siis valmisteen ainesosille).

Pikkuinen on kohta puolitoistavuotias ja hänellä on neljä sopivaa ruoka-ainetta.
Keskimmäinen tulee neljä. Hänellä on käytössä viisitoista sopivaa ruoka-ainetta.

Jyppi voitti. Mies kannattaa sitä.
Pikkuinen rakentelee vieressäni pinottavia eläinhahmoja ja on ihan iloinen.
Isompien lasten huoneesta kuuluu sirkutusta.
Kohta on päivä pulkassa.

8 kommenttia:

Merja Auer kirjoitti...

Tsemppiä!

Marikki kirjoitti...

Kiitos! Hyvää yötä sinullekin.

kirsi t kirjoitti...

Äitinä koen lasten sairauksien edessä lysähtämistä, pohjatonta toivottomuutta - mutta onneksi vai hetkisen. Tuhkasta noustaan ja selvitetään, testataan, lääkitään, järjestetään ja tsempataan koko perhe uuteen nousuun. Jostakin löytyy voimia olla lasten ja puolison luottamusten arvoinen.

Niin. Yksi päivä kerrallaan. Pienet ilot rekisteröiden. Jokaisesta terveestä päivästä iloiten. Muuten ei ehkä jaksaisi.

Halaan sinua. Uudestaan. Ja luulen ymmärtäväni jotakin lapsen sairastamisesta ja sairauden vaatimuksista (vaikka meillä ruokarajoitukset ovat kovin pieniä, on sitä muuta annettu). Tosin joskus ymmärtäjät ovat niitä kaikista kummastuneimpia, suu-silmät-levällään -ihmettelijöitä ja säälijöitä. Minullekin on kannustuksena todettu, kuinka sanoja säälii minua lasteni vuoksi, "on niin paljon tautiakin". Mitäpä säälimään, kun en muusta tiedä. Arki voi olla monennäköistä.

Katja kirjoitti...

Voimia ja valoa allergiasalapoliisintyöhön. Allergia-aikoja olen tässä juuri muistellut tämän oksennustautitouhun keskellä. Silloin toivoin, että meilläkin olisi ne normaalit lastentaudit, joista voi puhua muiden kanssa ja jotka ovat ns. helposti ymmärrettäviä eivätkä herätä ihmettelyä tai merkillisiä kysymyksiä. Niiltä taudeilta säästyimme silloin, allergiat hallitsivat elämää -- mutta eikö oireisto ollut pitkälti samaa kuin esim. vatsataudissa: lapsi vatsakipuisena, ripulilla, ummetuksella, uupuneena, apaattisenakin... Kovia aikoja olivat, kun missään ei tuntunut olevan mitään logiikkaa, kaikki vain jatkui ja jatkui tai meni pahemmaksi. Ja silti sekin on nyt menneisyyttä. Siitäkin on selvitty. Teilläkin on tuo aika vielä edessä, vaikka tuntuisikin nyt loputtomalta.

Korvatulehduksista meillä ei ole kokemusta. Yksi väärin diagnosoitu, jota kävimme näyttämässä toiselle lääkärille, joka oli raivoissaan, miten usein näitä vääriä arvauksia annetaan. Tekin onneksi varmistitte. Antibiootit ovat kurjia, kun sekoittavat mahaa entisestään. Toivon, että maitohappo auttaisi ja pieni vatsa olisikin valurautaa!

Halaan täältä kannustusta ja voimia ja valoa ja nujerrusmieltä mokomalle allegialle, hus pois sieltä teiltä, korvatulehdukset myös!

Anonyymi kirjoitti...

P.S. Minä sain pahimpina aikoina voimia siitä, että kävin äkkiseltään yksin metsässä. Sinne jäivät isoimmat väsyt, sitten taas jaksoi. Pidä huolta omasta jaksamisestakin!

Katja

Marikki kirjoitti...

KIITOS KIITOS halauksista!!!

Meillä oli sentään sairaspoissaoloton viikko :-). Se on kuitenkin hyvä se. Seurailemme edelleen onko pienimmällä korvatulehdusta vai ei. Vielä emme menneet uudelleen lääkäriin. Itkut taintuivat yöllä nopeammin kuin viimeksi, mutta särkylääkkeen turvin.

Tällaiset laajat allergiat ovat vähän mykistäviä. Niistä en useinkaan jaksa sanoa erityisesti mitään muille... Olen kuullut aika monta kertaa, miten se ja sekin tietää jonkun jolla oli vaan muutama ruoka-aine sen ja sen ikäisenä... Siihen ei oikein jaksa alkaa selittää, että no juuri sellainen kummajainen se minunkin lapseni on (tai siis molemmat ovat). Jatkuvia pettymyksiä epäsopivien ruoka-aineiden kanssa, tai kuten nyt sitä, että lapsi saa oireita tavallisimmista särkylääkkeistä tai jostain muusta "mille ei voi olla allerginen" ei oikein jaksa selittää. Eikä sitä, että joka ruualla meillä on ja pitää olla kolmet eri ruuat tarjolla. Silti samaan syssyyn pitäisi onnistua selittämään sekin, että nämä ovat ihan tavallisia kivoja poikia, eikä heidän elämänsä ole erityisen kurjaa tai puutteellista allergioista huolimatta. Onneksi päiväkodissa suhtaudutaan hyvin, vaikka erityislapsina pitävätkin.

Eilinen (ei-oma-) lääkäri oli sanonut miehelle, ettei pienimmän allergiatilanteessa ole "mitään hyvää", muuta kuin että joskus nämä menevät ohi. Minua tuollaiset kommentit masentavat.
Allergiaväsy iskee myös vuosipäivien kunniaksi, jolloin aina tulee tehtyä inventaaria etenemisestä. Meillä oli syksyllä tosi toiveikkaan näköinen tilanne, kun pienelle yllättäen sopi vehnä ja isommalle saatiin taas joukko ruoka-aineita, joukossa ruis. Nämä tyyppiallergeenien sopimiset sai aikaan sellaisen odotuksen, että tässähän ollaan jo huimassa nousussa tai ainakin sellaisen alussa... (hoitohenkilökunnassa myös tämä). No, ei sitten oltu. Pienellä ei ole yhtään uutta ruokaa tuon vehnän jälkeen. Hän on siis se erikoinen poikkeus, jolla on laajat allergiat, mutta vehnä käy...
Kovasti olisin toivonut isommankin ruokalistan olevan jo laajempi. Onneksi jotain kivaakin on saatu mukaan. Hän voi syödä nykyisin riisimuroja ja kauramuroja ja ruismuroja - niisä oleva uusi aines, ohramallas, ei näytä aiheuttavan ongelmia.

Anu kirjoitti...

Mulla itselläni oli paljon erilaisia allergioita (ja korvatulehduksia jne) lapsena. En muista siinä olleen mitään ihmeellistä. Ihan tavallista elämää. Joskus jotkut aikuiset rupesivat säälittelemään ja silloin olin hämilläni. Aikuisilla se koville otti, ei mulla. Sitä muistan silloin kun lapsi on kipeä. Lapsi vaan itkee itkunsa tässä ja nyt, eikä jää murehtimaan, kuten säkin olet huomannut.

Levon hetkiä sinne, sinne tänne, vaikka lyhyitäkin.

Marikki kirjoitti...

Anu, onneksi lapset eivät tosiaan osaa olla huolissaan. Ja olen ollut vähän hämmästynyt siitä, miten vähän poikaani näyttää harmittavan se, ettei hän useinkaan saa niitä "herkkuja", mitä muut... Hän on vain iloinnut omista ruuistaan ja herkuistaan :-). Ihana asenne!