lauantai 4. huhtikuuta 2009

Kotiin päin -vapaapäivän iloja

Perhe on ollut yhdessä koko päivän.
Olemme tehneet pientä tarpeellista, pientä mukavaa.
Nostimme sängyn jaloilleen.
Se tuntui merkitsevän pienimmän vauva-ajan loppumista.
Hän ylettää jo kiipeämään sängylle ja sieltä pois.
Alakerrasta tuli mukava ja viihtyisä.
Saimme sinne pienen lukulampun, jota olin kaivannut
ymmärtämättä oikeastaan, että juuri sellaista tarvitsin.
Keittiön pöydälle saimme kaksi arkiliinaa,
toinen minun, toinen tyttären valitsema (yhden hinnalla :-)).
Liina on tarpeen. Pöydän pinta ei kestä suoraa kosketusta pienimmäiseemme.
Lapset ovat olleet suloisia ja ovat olleet itkeväisiä ja vaikka mitä.
Ihan tavallisia lapsia - ja niin rakkaita.
Pienin katsoo silmiin, tapailee sanoja ja kommunikoi jo aivan vastustamattoman tehokkaasti. Ja pettyy, pettyy niin pohjattomasti, jos hänen hyvät odotuksensa eivät täyty. Hän muistuttaa monessa esikoista, sekä luonteen että ulkonäön osalta.
Ulkonäköasioitakin sain hoidettua: leikattua keskimmäisen hiukset ja hankittua pienimmälle vihdoin sopivan hatun, joka ei valu silmille.
Ihana päivä! Levollinen ja aikaansaava ja hyvässä seurassa vietetty.
(Ja työt - ne on unohdettu, kertakaikkiaan!)

3 kommenttia:

kirsi t kirjoitti...

Olipa mukavia uutisia - oikea KOTIpäivä kaikkine tunteineen. Hyvää sunnuntaita, toivottavasti yhtä levollista! Pian on pääsiäisloma =0).

Marikki kirjoitti...

Kyllä tosiaan!
Sunnuntai kääntyi jo työn puolelle. Olin opettelemassa tietokonejuttuja yhden tutun open luona --- ja valmistin tietysti huomisen vaatimia juttuja myös.
Vähän vasten tahtoisesti noihin tartuin. Toinenkin vapaapäivä olisi tullut kyllä tarpeeseen.

Anu Välitalo kirjoitti...

Ihana kirjoitus. Tavallisen täydellistä.

Hehee, meidänkin pojalla 1,5v on kovin vaikea sietää pettymyksiä. Tai siis, sehän oli minun tulkintaani, hänhän vain pettyy sydänjuuriaan myöten aika usein, mutta kestää sen, hurjan, häpeämättömän raivarin avulla.

Tulikavio, sanoi ystäväni pojasta.