tiistai 10. tammikuuta 2012

Työetiikka puskee ihon alta

Henkinen perintö sanoo, että ihmisen on tehtävä niin paljon töitä, kun pystyy.
Minussa on sodanjälkeisen Suomen ääni, joka sanoo: Tässä on maa ja se on jälleenrakennettava. Työ ei lopu kesken ja jokaisen on tehtävä osansa.

Kuulen tämän äänen myös ympärilläni.
Erityisesti yksi työtoveri jaksaa välillä tuskastua leppoistajiin ja heppoistajiin. Hänen mielestään tätä maata eivät pidä liikkeessä lepäilijät ja vähentäjät, vaan ne jotka ovat ahkeria ja antavat pidättelemättä panoksensa yhteiseksi hyväksi - ja se tapahtuu työelämään osallistumalla. Hän opettaa sitten sellaisia tuntimääriä, joista en itse ikinä selviäisi.

Isäni ei myöskään ole lepäilevää sorttia.
Hän tekee kaiken tarvittavan heti tai vähän aiemmin.
Hän oli töissä useamman vuoden sen jälkeen, kun eläkkeelle jääminenkin olisi ollut mahdollista.

Seuraava sukupolvi, siis minun sukupolveni, on aina tiennyt olevansa tositekijöihin nähden himpun vetelää porukkaa. En ole ihan varma uskooko isäni minua vieläkään kovin ahkeraksi, koti kun on vähän homssuisesti hoidettu ja ahertamisenikin on hänelle turhan epämääräistä ja tietointensiivistä. Metsää nurin ja halkoja pinoon on enemmän hänen tyyliään.

Minä en ole burnoutissa.
Työ ei pääsääntöisesti ole liian rankkaa.
Ajoittain elämä on jo nyt ihan leppoisaa.
Ja koska olen opettaja, ymmärrän potea kulttuurisesti omaksuttua huonoa omaatuntoa siitä, että olen oikeastaan suojatyöpaikassa, enkä ymmärrä oikeasta työstä mitään, teen älyttömän lyhyitä päivä ja pidän pitkiä lomia. (Esimerkkinä näiden mielikuvien lähteistä keskustelu vaikka täältä; muut opet säästäkää itseänne, älkää vaivautuko lukemaan tuota... )

Silti minä istuskelen täällä ja laskeskelen työtunteja ja euroja ja mietin olisiko minulla rohkeutta mennä keskustelemaan lyhennetystä työajasta (= osoittainen hoitovapaa) ensi lukuvuodeksi.

Eikö se nyt ole silkkaa laiskuutta??? kysyy henkinen perintö.
Aikuinen ihminen, parhaassa työiässä!
Työ on pyhä velvollisuus! se huudahtaa naama punaisena.


Tämän piti olla jo melkein valmiiksi ajateltu.
Mitä minä tuolle nyt vastaan? 

6 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Hei! Ja minä se vasta lusmulaiskuri olen...töitä tarjottiin kahdelta suunnalta alkuvuodeksi, sanoin ei. Katselen hiljaa hetken, laiskana, rahatonna, myös kyllä aika uupuna, mutta joo...jostain syystä kuitenkin joku kalvaa takaraivossa...töitä tekemään, hus.

Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja kyllä, lyhennetty työviikko kuulostaa mainiolta! :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Ehdottomasti kannattaa anoa osittaista hoitovapaata. 80% työ ja kolmen lapsen äitiys sekä osa kotitöistä riittää taatusti sinun työmääräksesi!!! Aion anoa 80% työtä palatessani töihin ensi syksynä.

tinttarus kirjoitti...

Viime lukuvuoden vuorotteluvapaalla ja tämä vuosi minimitunneilla. Täällä siis laiskiainen:) Tottakai , ano ja nauti. Elämässä on muutakin kuin työ. Ja opettajallekin tämä selkänahastaan repimä ja sydämestään raivattu on vain työtä.
Ja hups, tiettyhän sitä piti tuonne linkkiin kurkistaa ja kohottaa verenpainettaan, mielipahaakin napata pikkuisen taskun pohjalle.
Onnea ja siunausta jokaiseen työpäivääsi ja jokaiseen tuokioosi kotosalla äitinä. Ano ihmeessä lyhennettyä.
Tapasin sähköttömyysevakossa ollessamme minua pikkuisen vielä vanhemman luokanopen, joka tekee tämän vuoden periaatteella viisi viikkoa töissä, viisi viikkoa vapaalla. Oho, ajattelin ensin ja sitten nostin hattua:)

Taidat kuulua samaan hassuun opekastiin allekirjoittaneen kanssa, että ei sitä osaa tehdä kuin täydestä sydämestä ja aikaa laittaen. Ihan liikaa...ja silti se on niin mukavaa.

Voimarutistus♥
Tinttarukselta

Maria kirjoitti...

osittainen hoitovapaa pelasti minut poikasen ja kuopuksen aikanaan -vaikka tili pieneni voimat iloita arjesta kasvoivat.

Irmastiina kirjoitti...

Ilman muuta anot hoitovapaata.
Palkassahan se tuntuu, mutta kummasti sitä selviää pienemmälläkin tienistillä.

Marikki kirjoitti...

Satu: Tuo kalvaminen on juuri se, mitä yritin näyttää esille. Vaikka perusteita ja järkiperusteita riittää ja myös ymmärrystä siitä, että oikeasti tällaisissa valinnoissa on ihan aitoa valinnan vapautta. Ymmärsin blogistasi että opiskelet - eikö työn ottaminen siihen rinnalle olisi aika kova vaatimus sekin?

Elina: Noin kun sinä sen sanot, niin eiköhän tuo minunkin suorituksekseni tässä elämänvaiheessa riittäisi ihan hyvin :-). Kiitos!

Tinttarus: Minä olen pyytänyt yleensä minimitunnit. Minulla työmäärä vaihtelee vuoden kuluessa aika rankasti: minimitunneillakin on aina niitä jaksoja, jolloin 40 h viikossa ei tunnu riittävän mihinkään. Niistä kausista haluaisin eroon.

Maria ja Irmastiina: Kiitos rohkaisusta! Olen aika varma siitä, että talouden saisin toimimaan. Olen ajatellut vähän niinkin, että pienemmät tulot ovat minun tapauksessani kuluttamisen vähentämiseen ja ekologisuuteen kannustava valinta ja se olisi vaan hyvä.