torstai 8. joulukuuta 2011

Lyhdyt

Ajan joka päivä pienen pihatien ohi.
Kun ilta alkaa hämärtyä, töistä paluun aikoihin tien molemmin puolin on lyhtyihin sytytetty kynttilät.
Taloon on tieltä matkaa, tuskin kynttilät näkyvät sisälle.

Eilen katsoin talon valaistuja ikkuinoita ja mietin kynttilän sytyttäjää.
Odottaako hän tulijaa ja käy viemässä valon hyvissä ajoin?
Kuka on tulossa - puoliso tai rakastettu, tytär koulusta, poika peliharjoituksistaan?
Vai ovatko kynttilät ystävän varalta - jos joku sattuisi poikkeamaan?
Entä voisiko joku vaivautua viemään kaksi kynttilää tien varteen vain omaksi ilokseen?

Kuvittelen, että eteisen hyllyllä on kasa kynttilöitä, etukäteen ostettuja,
valon varasto kantamaan pimeyden yli.

Tänäänkin kynttilät paloivat lyhtyissään tien molemmin puolin.
Minä näin ne ja kysyin,
näin ja vastasin:
Ne ovat minua varten,
minuakin varten. 

Nyt minä ymmärrän. Aina ei tarvita ketään erityistä. Tarvitaan vain joku.

Kiitos,
kiitos kynttilöistä,
valosta pimeän matkan varrella.

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Voi miten pidin tästä kaikesta mitä kirjoitit.Sytytän itse joka ilta porttimme pieleen lyhdyn sillon kun olen kotona .Ajattelen se palaa siinä ja se on tärkeintä.Ohikulkijalle tai kotiimme palaajalle...

Marikki kirjoitti...

Olet ihana tunnelmanluoja! Kävin ostamassa itsellenikinlisää kynttilöitä...