torstai 29. maaliskuuta 2018

Yön ajatukset

Valvon yöllä.
Ajatukset risteilevät ihan joka puolella:
tiistain itselle jotenkin tunteellisesti niin merkityksellisissä työkohtaamisissa, 
toimittajan tyttären viestissä äidilleen, kun tämä kysyy muistaako hän vielä minut: "se on ihana",
ystävän kohtuuttoman vaikeassa elämäntilanteessa,
toisen ystävän sanoissa kuolemasta ja lohdusta ja kaikesta, 
REKOssa ja lampaan kypsentämisessä (ensimmäinen kerta), 
oman tyttären asioissa,
tavaroissa, äidin tavaroissa
ja tietysti äidin elämässä 
ja äidin kuolemisessa. 

Ei ole mitään erityistä asiaa, jota ajattelisin, mutta silti en rauhoitu.

Toki ajattelen äitiä
ja sitä, että lähden parin päivän päästä kuitenkin ajamaan kohti pohjoista.

Puhelimessa äiti tuntui arkiselta,
ei kuolemaa tekevältä,
emme asetu yhdessä tarinaan, jossa äiti kuolee.

Ajattelen sitä, että minulla on ystäviä
ja olen saanut tukea.

***
Huomenna en ole töissä, vaan hoidan itseäni ja valmistelen pääsiäistä perheelle.
Pitkäperjantai menee ystävien vierailuun ja perheen kanssa olemiseen.
Sitten lähden tapaamaan äitiä.

Jotkut ovat saaneet kuulla sukulaisistaan, että nyt on enää noin viikko jäljellä tai jotain muuta vastaavaa. Meille ei ole sanottu mitään arvioita, enkä tiedä, onko kiire, mutta menen joka tapauksessa ja pitkän matkan ja muun huomioiden lienee ihan realistista ajatella, että menen nyt viimeisen kerran.
Junaliput ovat seuraavalle viikonlopulle,
mutta se tuntuu nyt olevan liian pitkällä. Tuntuu oikeammalta lähteä jo nyt.

***
Tarinaa ei ole vielä kirjoitettu,
mutta jotakin selkeää tähän myös liittyy.

En valvo yöllä miettimässä kuoleeko minun äitini. 
Tiedän, että hän kuolee ja että minä teen sitä, mitä voin kohdatakseni sen asian
ja myös saattaakseni häntä lempeästi sen verran kuin voin.

Kysyin äidiltä olisiko jotakin, mitä hän toivoisi, jotain mitä voisin tuoda tai tehdä.
Ei äidille tule mitään mieleen.
Ehkä on jotenkin kiitollista äidin kannalta, että aivovaurio ilmeisesti estää häntä toivomasta, valitsemasta, odottamasta tai aktiivisesti kaipaamasta mitään. Ehkä tämä on hänelle helpompaa näin.
Yritän silti ajatella, mitä äiti kenties toivoisi, jos osaisi toivoa.
Se on pientä, mutta yritän jotakin.

***
On tosi levoton olo.
Ei ole oikein mitään kysymystä,
eikä myöskään rauhoittavaa vastausta tai ajatusta,
johon voisin nojata ja käydä nukkumaan.








Ei kommentteja: