maanantai 29. lokakuuta 2012

Hiljaisen opettajan mietteitä

- Mitä eroa on opettajalla ja kännykällä? 
- Opettajaa ei saa äänettömälle. 

No, tämän open saa.

Tulin viikko sitten upealta matkalta ja vaikenin.
Ääni ei ole vieläkään palautunut, eivätkä voimat.

Nyt minulla on kaksi päivää sijainen,
viime viikolla olin itse pari päivää töissä tekstaamassa ohjeita opiskelijoille,
muuten ovat olleet etäohjeiden varassa.
Koen turhautumistressiä. 

Syksy on muutenkin käynnistynyt työn suhteen jotenkin vaikeasti,
elosyyskuu oli tietokoneongelmia ja migreeniä,
nyt sitten tällainen.
Tauti ei tunnu yhtään etenevän. Joka päivä ääni on samanlainen.
Luokalle puhumista on täysin turha edes yrittää. 

Juuri nyt on turha yrittää mitään.
On vain oltava virrassa ja katsottava mille mallille asiat asettuvat.
Tässä vaiheessa yleensä ajattelen, että onneksi tässä työssä ei ole kenenkään hengestä kysymys.

Olen niin usein poissa töistä, että joudun jatkuvasti ajattelemaan, että eihän tämä nyt niin tärkeää ole. Olen nähnyt siinä ajatuksessa jonkinlaista suhteellisuudentajua.
Nyt ajattelen, että siinä on myös jotakin, jolla supistan työni arvoa.
Jos se ei ole tärkeää, miksi ponnistelen niin paljon sen eteen?
Ja jos jokin opettamisessa on aidosti tärkeää ja ponnistelemisen arvoista - mitä se tarkemmin ottaen on?

Yritän jotakin, mikä ei (ehkä) toteudu.
Mitä se on?
Onko se aidosti tärkeää ja tämän turhautumisen arvoista -
vai roikunko vain kiinni jossain omissa tunnollisen, työtätekevän ihmisen mielikuvissani? 

Tämä syksy on alkanut jokinlaisella opettamisen kriisillä
ja näin se nyt jatkuu.
Haluaisin jo opettaa.
Ehkä vain itseni takia, vastausten etsimisen takia. 



Ei kommentteja: