maanantai 5. marraskuuta 2012

Olen ylisitoutut raataja ja työtävieroksuva pinnari

Ääni ei ole vieläkään kunnossa.
Sitä tulee, mutta se ei kestä.

Lisäksi sain tietää, että pääsen työkykykeskusteluun esinaisen kanssa,
koska olen ollut 5 kertaa vuoden sisällä sairaslomalla (angiina, yksi migreeni, pari flunssaa ja nyt tänä syksynä jo toinen infektio päällä).
Joku jossain on keksinyt tällaisen "tukitoimen",
joka kyllä tuntuu enemmän nöyryytykseltä.
En ole ollut koskaa töistä poissa ilman hyväksyttävää syytä,
mutta nyt tunnen itseni huonoksi ihmiseksi
ja hävettää.

Samaan syssyyn sitten killittelen työkyvyn rajoilla tämä ääneni kanssa.
Aika haavoittuvaista, kun ääni on työväline.
En minä tahallani sairastu.
Enkä voi luvata siinä keskustelussa, että tästä eteenpäin en sitten saa infektioita.

Turhautuminen näistä kahdesta viikosta,
jonka opiskelijani jo ovat opiskeleet yksin, äänettömän opettajan tai muutamana tuntina kähisevän opettajan johdolla, menee jotenkin yli.

Samalla, kun menen selittelemään esinaiselle tuota poissolokertymää
joudun sopimaan, että voisin lyhennetyn työajan nimissä olla poissa toisestakin kokouksesta,
kun se on nyt viime hetkellä siirretty lapsen puheterapia-ajan päälle
ja ne puheterapia-ajat ovat aivan kiven alla.
Nämä ajat on varattu elokuussa.

En tosiaankaan tunne olevani "hyvä työntekijä".
Jos olisin joku toinen, ymmärtäisin itseäni paremmin.

Samalla koen myös ylisitoutuvani työhön.
Nyt olen huono ja mustalla listalla,
muuten tuntuu välillä, että olen jotenkin liikaakin tässä.
Että panostan jopa liikaa, että työ valtaa mielestä niin suuren osan,
että teen enemmän kuin, mikä nyt olisi välttämätöntä
(mutta työyhteisö myös odottaa sitä).
Jos työ olisi koskeutusnäytöllä,
haluaisin ottaa sen sormienväliin ja puristaa pienemmäksi.
Katkeruuden määrää ei vähennä se, että olen jo lyhennetyllä työajalla.


5 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Kuusi kulta, ensiksikin, älä moiti itseäsi asioista, joille et vain voi mitään. Otsikkosi voisi olla myös: 'Olen lapsistaan huolehtiva äiti ja työtään rakastava opettaja'. Toiseksi: työyhteisösikin välittää sinun jaksamisestasi. En ole hyvä neuvomaan ketään missään, mutta haluan rohkaista sinua. Sinulla on elämäsi yhtälössä jotain, joka menee yli voimien. Voiko sille asialle tehdä jotain?

tinttarus kirjoitti...

Olen myös "äänetön ope". Jokainen infektio hyppää äänihuulten kimppuun. Viimeiset 8 vuotta olen käyttänyt töissä langatonta mikkiä. Ensin kiukutti, mutta en selviytyisi ilman sitä. Sen avulla ääntä saa säästettyä ja se kestää paremmin sitten ne pöpötkin. LAite on kallis investointi, mutta maksaa itsensä takaisin.
Älä syyllistä itseäsi, ethän, vaikka niin siinä aina käy, kun on kiltti ja tunnollinen.

Itse olen toiveikkaana listalla ensi keväänä alkavaan Puhetyöläisten Aslakkiin.

Äänetönnä ei tätä työtä voi tehdä, vaikka miten haluaisi. Olen taannoin rahisevalla kurkulla sinnitellyt ja siitä saa vain pidemmän hiljaisuuden osalleen.

Voimia, voimia ja voimia!!!!!
Ymmärrän tunteesi.




Marikki kirjoitti...

Ellinoora: "älä moiti itseäsi asioista, joille et vain voi mitään." Tämä minun pitäisi kirjoittaa lapulle tai kalenterin reunaan. Olen oikeasti saanut oikein vakuuttaa itselleni, että enhän minä halua tai valitse olla sairaana! (Ja nyt tämä "keskustelukäytäntö" tuntuu siltä kuin organisaatiokaan ei oikein tajuaisi tätä.)

Mietin myös tätä viisasta havaintoasi: "Sinulla on elämäsi yhtälössä jotain, joka menee yli voimien. " Näin varmaan jotenkin on. En ihan tiedä mitä, mutta ainakin se, että en ole ihan vakavasti ottanut huomioon sitä, että jos olen migreenikierteessä ja/tai infektiossa, niin se on laskettava siihen yhtälöön ihan oikeasti mukaan - ja siis vähennettävä jotain muuta. Kaikkea en voi yrittää yhtä aikaa.

Voin varmasti jotain.
Kun pysähdyn, yleensä ymmärrän ainakin jotain pientä, mitä voin tehdä. Tänään se olis se, että jätin työt työpaikalle.

Tinttarus: Kiinnostavaa! Meillä juuri tänään keskusteltiin siitä, että selvitetään voitaisiinko koululle hankkia yksi headset, jolla voisi opettaa silloin kun on puoliääninen. Se olisi pelastanut minut esim. viime perjantaina ja tänäänkin olisin hyötynyt siitä.

Tänään olin töissä ja tässä on jo toivoa.
Äänessä on jo ajoittain kunnon resonanssi,
välillä pientä säröäkin on mukana.
Joskus nuorempana opettelin tuottamaan ääntä, hengittämään ja huolehtimaan "äänihygieniasta" (lähinnä asennosta, ryhdistä ja pitämään vettä saatavilla). En esimerkiksi puhu ryhmälle kummallisista asennoista, esim. istuen tai pää käännettynä. Niillä keinoilla selviän yleensä hyvin.
Nyt pitäisi muistaa olla näistä erityisen tarkkana,
sitä headsetiä odotellessa.

Kiitos lämmöstä ja jakamisesta!

mm kirjoitti...

Mietin, mistä tämä työelämän kovuus tulee. Jotain löydän rapakon takaa enkä suinkaan omasta suomalaisesta protestanttisesta työihanteesta. Kerronpa esimerkin:

Keskimmäisemme joutui kansainvälisessä koulussa flunssakierteeseen niin kuin välillä tropiikissa joudutaan. Hän oli poissa lääkärintodistuksella toista viikkoa, välillä koulussa yrittäen mutta taas sitten poissa ollen. Liikunnassa oli julma laki: Jokainen poissaolo lääkärintodistuksesta huolimatta piti korvata juoksemalla (kuumassa +30++ astetta) kierros koulun urheilukentän ympäri. Liikuntaa oli loppujaksossa neljänä päivänä viikossa ja juostavaa olisi tullut koulun kahteen viimeiseen päivään viisi kokonaista kenttäkierrosta koulupäivän jälkeen. Tuossa vaiheessa Keskimmäinen oli jo koulussa, mutta lääkäri ei antanut lupaa urheilla - eikä hän olisi jaksanutkaan. Koska nuo ekstrakierrokset oli juoksematta, liikuntanumero laski A.sta D:hen. Ei mahdollisuutta valittaa...

Marikki kirjoitti...

Niinpä! Jotenkin tuollainen pitää sisällään sen ajatuksen, että "each man makes his own luck" - olosuhteilla tai sattumuksilla (kuten sairaudella) ei pitäisi olla siihen vaikutusta, joten niistäkin ihminen on sitten itse vastuussa (tai ainakaan sitä ei voi ottaa huomioon)...

Meillä työelämän kovuus tulee jossain määrin myönteisistä asioista. Työyhteisössä on paljon laatua, innostusta, pätevyyttä, osaamista ja ideaaleja. Usein se on hyvä - mutta ei hetkinä, jolloin tarvitsisi oikeutusta ja tilaa olla vähemän kuin paras mahdollinen itsensä :-). Siinäkin aika amerikkalainen ideaali mielestäni (be all you can be).