keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Uudet vaatteet ovat tulleet tarpeeseen,
on ollut hyvä kääriytyä niihin.

Illalla olen läpinäkyvä ja väsynyt,
toistan sanoja ja kysyn itseäni,
olen silti levollinen.

Jotain on päättymässä ja
jotain alkamassa, niinkuin aina,
ja se on hyvä, on opeteltava
luopumista ja avautumista,
kaikki päättyy
joskus kaikki päättyy -
ei tämä ole sen kummempaa.

Hellitän nyrkin, 
kädestä tulee kuppi.
Se on taivasta kohti avoin,
se valuu yli.
Astun huoneeseen ja
ajattelen: olen täällä syystä.
Se tapahtuu. Ei tarvitse tietää,
ei edes tehdä. Vain olla astia,
joka valuu yli.

Minä tarvisen paksut viittani.
En haihdu, hengitän.
Olen kaikessa, niinkuin unessa
kysymättä, pinnistelemättä olemassa. 

Ei kommentteja: