sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Testaan uutta

Ostin oman minikannettavan.
Se on vähän isompi kuin tyttären Nintendo.
Tarvitsen silloin tällöin mukaan otettavaa kirjoituskonetta.
Yleensä kirjoitan omalla vanhalla ja hyvällä koneellani.
Tähän asti olen selvinnyt kodin ulkopuolella miehen kannettavan varassa,
mutta sekin alkaa olla jo vanha. Ja painava. Ja kuumeneva. Ja vähän epäluotettava muutekin.

Ostin miniläppärin.
En osta siihen ohjelmia, vaan käytän avoimia. Niitä käytetään meillä töissäkin.
(Mikrosoftin tuotteiden 30 pv:n tutustumispaketin koodi ei muuten toimi.)

Nyt sitten mietin, että oliko hyvä ratkaisu.
Kokonaista kannettavaa en olisi viitsinyt nyt ostaa, kun pöytäkoneeni on kunnossa, enkä halua sitä syrjäyttää ennen kuin se on oikeasti jotekin huono.
Ihan oikealta tietokoneelta tämä notebookikin tuntuu ja kirjoittaminen käy näppärästi. Tuntikausia tässä asennossa ei varmaan kannata kirjoittaa, mutta näin saan tarvittaessa tekemiset alakerrasta sinne, missä lapsetkin ovat. (Pojat ovat siinä vaiheessa, että leikkivät iloisesti, jos olen samassa huoneessa, eivätkä näytä vähääkään tarvitsevan minua tai edes välittävän minusta. Mutta kun menen alakertaan tekemään jotain, viimeistään viiden minuutin kuluttua tulee lähetystö ihmettelemään, missä äiti on.) 

Keittön pöydän ääressä läppäröinti on kyllä ihan kotoisan tutuista. Lapset pyörivät ympärillä. Astianpesukone surisee...   Ehkä tulen kirjoittaneeksi muistiin enemmän lasten puheita ja leikkejä. Sitä ainakin toivoisin tekeväni.  Ensimmäinen jälkeläispalaute on jo saatu junarataa rakentavalta keskimmäiseltä: "Nyt ku sä oot tossa keittiön pöydällä... sä voit sit aina joskus kattoa, että miten multa sujuu se." Niin voin. Ja hyvä niin.

Ihan pikkuisen on huono omatunto siitä, että perheessä on nyt kolme tietokonetta. Tämän elektroniikan määrää ei olisi ollut ihan pakko lisätä, ja nyt sen kuitenkin tein. Aika spontaanisti vielä. Kun oli välitön tarve ja vielä rahaa tilillä. Oi sentään. Vähän voin lohduttautua sillä, että on se iso läppäri miehenkin matkatöissä aika hankala. Lupaan lainata tätä kaunotarta hänenkin kainaloonsa.

Ajattelin virkata tai neuloa läppärille pussin paksuista valkoisista ja mustanharmaista villalangoista, joita minulla pitäisi olla jossain. Suora pussukka saattaisi jopa onnistua taitotasollani.  :-) Teen vielä yhden syöksyn sekatavaravarastona toimivaan poikien vaatehuoneeseen. // Löysin sieltä valkoisen kerän. Muutkin jäljitin. Ne olivat työpöydälle korokkeeksi kääntämässäni muovilaatikossa... Ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen etsiä sieltä, paperipinojen keskeltä. Nyt sitten vaan silmukoita luomaan... (Wish me luck...)

 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teksti ei näy ainakaan mulla kun on valkoista. Näkyy vaan yläreunassa.

Pistä musta teksti niin näkyy.

Marikki kirjoitti...

Ok ,kiitos tiedosta! Omallani näkyy tämä mustaa paremmin.