lauantai 31. lokakuuta 2009

Omilla mailla

Mieli on raskas ja keveä yhtä aikaa. Mies tulee aamulla kotiin. Hän lentää yön pois lämpimästä tänne kylmään, raikkaaseen, kauniiseen pimeään.

Minun pieneni nukkuvat kolmion kärjissä. Menen keskelle makaamaan. Joka suunnalta kuuluu tasainen hengitys. Vajoan, tulen samaksi.

Mieli on raskas ja keveä yhtä aikaa. Kuulostelen näppäinten ääniä. Haluaisin, että joku olisi vielä tässä, että voisin jatkaa keskustelua aamuun, olla vähän vielä irti konkreettisesta, ystävyyden luomassa poikkeustilassa. Kaleidoskoopista katsoisin vaihtuvia kuvioita. Onko siinä peili? Itsenikö näin?

Kävin siellä, minkä olen jättänyt taakse. Tapasin ihmisen, joka asuu minun kodissani nyt. Olin lämmössä ja puheen sorinassa. Kun astuin taikapiiristä ulos olin kipuun saakka haikea ja kuitenkin kummallisen vapaa, ikäänkuin minulla vain täällä olisi aivan täydesti tilaa kasvaa siksi, joksi olen tulossa, mutta jota en itsekään vielä tiedä. Miten minussa on jotain näin paljon tilaa tarvitsevaa, näin tummaa, näin vihreää, näin hidasta? Onko minussa jokin vakaa, onko minun oltava näin varma ja kuitenkin näin hauras, näin kovin rajoitettu?

Onko asetuttava avaralle, yksinäisyyden varjoon?

Ovatko vaihtoehdot näin rajatut: olla tänään se, mitä olen tänään? Eikö pitäisi jotain muuta? Eikö aina pitäisi - olla matkalla johonkin, jotain toista, jotain enemmän, jotain vähän juhlavampaa, ei näin arkista, näin sameaa, näin tavallista tai vähän outoa, poikkeavaa? Mutta että pohjia myöten asettua elämään juuri tätä minun omaa kohdalle sattunutta elämääni? En tiedä olenko koskaan kysynyt sitä itseltäni. En ole tullut suostuneeksi - syvältä, pohjia myöten.

Että ihan tavallinen elämä. Ei mitään erityistä.
Eikä tämä päivä mitään tulevaa varten,
jos hyvä elämä, niin ihan tässä, tänään vaikka.

3 kommenttia:

Anu Välitalo kirjoitti...

Älyttömän hyviä ja kauniita kysymyksiä jotka eivät vaadi vastausta tai päätöksiä, kysymistä ja ihmettelyä vain. Ja kuuntelua. Lopun elämää.

Ihan tavallista elämää, ja koskaan, ikinä emme tiedä mitä käsittämättömän ihmeellistä tapahtuu seuraavaksi, miten ihmeellistä ja ainutlaatuista on "tavallinen".

Ja mikä on tavallista elämää? Emme tiedä mikä on tavallista ellemme jotenkin vertaa muihin. Entä jos emme vertaa?

Sulle: :)

Marikki kirjoitti...

Kiitos.
Itsestä tämä teksti tuntui jotenkin tärkeältä. Oivalsin jotain ja mietin sitä edelleen.

Anu Välitalo kirjoitti...

Se on hieno teksti.