maanantai 19. marraskuuta 2012

Marraskuussa matalta

Marraskuussa sopiikin olla juuri tällaista: tausta harmaata, joukossa kimaltavia pisaroita, huurtuneita korsia tai muuta arkikaunista.

Tänään luulin unohtaneeni muistitikun kotiin.
Sitten tajusin, että olin unohtanut sen jo aiemmin työpaikalle.
Melkein kuin en olisi unohtanut sitä lainkaan.

Marraskuuhun kai kuuluu, että välillä on kylmä, edes tee ei lämmitä, on melkein kuin huuru sumentaisi vähän silmiä, niin että näen vain lähimmät. Pikkuiselleni on ollut hyvä päivä, keskimmäinen haluaa kertoa kaikkien pehmoeläintensä syntytarinan, esikoisen kanssa kuuntelemme puhelimen kappaleita sikin sokin ja yritämme arvata, kuka minkäkin laulun esittää. Onneksi lähellä on näin monta pakahduttavan rakasta lasta.

Tänään mietin pimeänsinisiä mietteitä ja olen vähän synkkä, piirun verran epätoivoinen tai ainakin epäuskoinen, taatusti ristiriitainen ja aina niin sama.
En irtoa itsestäni. Pysyn.
Ehkä jos olisin muuta, olisin toinen.

Puhallinsoitin on siitä viisas, että sitä soittaessa ei voi puhua.
Lupasin tyttärelle, että kokeilen pari säveltä.




1 kommentti:

Ilona kirjoitti...

Hyvin sanottu marraskuusta. Jäin miettimään tuota arkikaunista, missä kaikessa sitä on, ja onko sitä joinakin vuodenaikoina enemmän kuin toisina.

Loppusyksyssä ja talvessa ainakin on paljon arkista kauneutta, sellaisia pieniä asioita siellä täällä. Paljastuneet puiden oksat, lumen narina autonrenkaiden alla.

Talven jälkeen minusta aina tuntuu, että kevät on silkkaa juhlaa ja siksi kokonaan kauneutta.