keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Tapaelma, jossa se, mikä oli vieras, onkin tullut ystäväksi

Kuuntelen.
Jos sanat tulevat ja ovatkin tyhjät,
kuulen silti sen, mikä on niiden välissä.

Se, joka vaikenee sanoille varatussa tilassa,
tulee näkyväksi ja tutuksi.
Kuuntelemalla ja kirjoittamalla sanoja
olen lähestulkoon tehnyt hänestä näkyvän.
Hänellekö minä annoin nimen?
Hänenkö kanssaan olen elänyt nämä vuodet?
Olen tulkki, olen kääntäjä, puhun ohi, puhun kohdalle,
annan vuoron, en kävele lävitse.

Katson kauas. Katson minuuttien kulkua.
Kuulen omat kiireiset ajatukseni, kirjoitan levottomia sanoja,
mutta en eksy niistä, näen läpi,
sen, joka vaikeenee ja ei väisty,
sen, joka kulkee aina mukana,
sen, joka minä joskus olin (enkä ole muuttunut).


Ei kommentteja: