torstai 8. marraskuuta 2012

Sadepisarahelmiä

Maisema on harmaa ja viluinen,
mutta vesipisarahelmet kimaltelevat koivun oksilla.

Ääni on vieläkin raskas,
mutta minä en enää kokonaan sitä.
Siirsin työn säästöliekille, jotta saisin tilaa parantua.
Nyt täytän mieltäni lukemalla hyvää kirjaa.
Katson vesipisarahelmiä.
Hoidan itseäni.
Käyn lääkärissä.

Lapsi painautuu aamulla syliini
ja ymmärrän, miten hyvää se on.
Viisi ihmeellistä lahjaksi saatua vuotta hänen kanssaan!
Paljon lapsia on paljon rakkautta -
mutta minulle kukaan ei kertonut sitä etukäteen.

Lapset haluavat lähteä ulos pimeään.
"Isi", he huutavat ja syöksyvät nukkuvan isänsä päälle.

Etsin villaa päälle
ja yritän pysyä lämpimänä.
Keitän teetä. Odotan, kiitän, toivon.







2 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

"Odotan, kiitän, toivon" - miten parantava ja hyvä resepti!

Marikki kirjoitti...

Kiitos. Olen edelleen väsynyt ja surullinen jostakin, mistä pitääkin olla, mutta olen saanut tänään levätä ja jotenkin on olo, että tässä kaikessa toteutuu jotain hyvää... Ehkä juuri siksi, että olen paitsi väsynyt ja surullinen, tarkkaavainen hyvän suhteen - siis kiitollinen.